Vaaramaisemaa Polvijärvellä. Kuva: Johanna Kokkola
Kun isä kuoli 58-vuotiaana, yksi asia oli lapsille selvää: metsästä ei luovuta
Ulla Ollikainen on ylpeä siitä, että hänen perheensä on selviytynyt hienosti isältä perityn metsätilan hoidosta.TilaajalleRaisio
Ulla Ollikainen uskoo, että metsästä saadaan tulevaisuudessa nykyistä korkeamman jalostusasteen tuotteita. Kuva: Vesa-Matti VääräUlla Ollikainen, hänen veljensä ja äitinsä joutuivat 25 vuotta sitten tekemään surun keskellä isoja päätöksiä.
Ollikaisen isä kuoli 58-vuotiaana. Hän oli hoitanut aktiivisesti kotitilaansa Pohjois-Karjalan Polvijärvellä. Perhe asui toisella puolella Suomea, Varsinais-Suomen Raisiossa. Yhtäkkiä metsäosaaja oli poissa.
”Olin 30-vuotias, kun isä kuoli. Emme olleet mitenkään valmistautuneet omistajanvaihdokseen”, Ollikainen kertoo.
Metsä oli isälle merkittävä asia, sillä hän oli halunnut lunastaa kotitilansa sisaruksiltaan. Hän oli ostanut paikkakunnalta myös lisää metsää.
”Isä teki myös hankintakauppoja ja oli aina raivaussaha kädessä. Hänelle metsä oli tärkeä henkireikä työn vastapainona. Ammatiltaan hän oli läänin sosiaalitarkastaja.”
630 kilometriä
Yhtälö ei ollut helppo. Kenelläkään perheestä ei ollut kokemusta tai osaamista metsätilan hoidosta. Tilalle on Raisiosta 630 kilometriä matkaa. Silti Ulla ja hänen veljensä olivat yhtä mieltä siitä, että tilasta ei luovuta.
Leski ja sisarukset päättivät jatkaa tilan hoitoa.
”Äiti liittyi Turun seudun metsänomistajien yhdistykseen ja sai sieltä apua ja neuvoja. Myös metsänhoitoyhdistys on ollut välttämätön apu, kun välimatka on niin pitkä, ettemme pysty käytännön asioita itse hoitamaan”, Ollikainen kertoo.
Ulla ja hänen veljensä olivat yhtä mieltä siitä, että tilasta ei luovuta.
Päätöksen myötä Polvijärvi on säilynyt raisiolaisperheelle tärkeänä paikkana, jossa myös suvun lapset ja nuoret käyvät mielellään. Isän lapsuudenperheen koti on nykyään suvun kesäasunto.
Kun välimatka on pitkä ja tilalla käydään sen vuoksi harvoin, paikkaan liittyy omanlaistaan eksotiikkaa.
”Siinä on oma viehätyksensä. Maisemat ovat aivan erilaiset kuin Raisiossa; talo sijaitsee metsän keskellä vaaran rinteellä. Siellä on kaikki niin erilaista kuin täällä kaupungissa. Sähköliittymää ei ole ja kaikkialle on pitkä matka.”
Tilalla käydään keväisin, kesäisin ja syksyisin. Kun matkaan lähdetään, perillä ollaan pitemmän aikaa.
Etäisyys vaikuttaa myös metsän hyödyntämismahdollisuuksiin.
”Jos metsä olisi Raisiossa, saisimme omasta metsästä polttopuita. Polttopuuta olisi siellä vaikka kuinka paljon, mutta pitkän matkan vuoksi ostamme polttopuut kotiin.”
Uusi ammatti
Metsä on kuulunut Ullan elämään aina.
”Olen ollut pienestä 30-vuotiaaksi asti aktiivinen partiolainen. Olen aina viihtynyt metsässä. Partion lapsiryhmien ohjaamisen kautta hakeuduin lukion jälkeen luokanopettajakoulutukseen.”
Ulla Ollikainen opettaa alakoululaisia Ihalan koulussa Raisiossa. Kuudesluokkalaiset opettelevat Suomessa esiintyviä metsätyyppejä. Kuva: Vesa-Matti VääräKolme vuotta sitten hän alkoi kaivata irtiottoa opettajan työhön.
”Opettajan työ on nykyään hyvin erilaista kuin silloin, kun olen alalle tullut 1990-luvulla.”
Veljen tyttären kannustamana Ollikainen päätti hakea metsätalousinsinöörin opintoihin.
”Kuulin työkaverilta, että opintoihin voisi hakea aikuiskoulutustukea. Sain sitä 15 kuukauden ajan, ja se mahdollisti minulle opinnot.”
Opiskelu oli tiivis kahden vuoden urakka. Tämän ajan Ollikainen oli opintovapaalla opettajan työstään. Aikuisopiskelijoiden ryhmässä kaikilla oli ennestään korkea-asteen tutkinto, joten yleisopintoja ei tarvinnut tehdä uudestaan.
”Ryhmässämme oli muun muassa sairaanhoitajia, insinöörejä ja tradenomeja. Kaikkia yhdisti perintömetsä, jonka hoidosta on innostunut.”
”Ryhmässämme oli muun muassa sairaanhoitajia, insinöörejä ja tradenomeja.”
Lähiopintoja oli Hämeen ammattikorkeakoulussa Evon kampuksella pari kertaa kuukaudessa, muutamista päivistä viikkoon kerrallaan. Koululla oli mahdollisuus maksulliseen majoittumiseen. Muutoin opintoja sai suorittaa etänä.
”Aluksi jännitti, selviänkö tietoteknisistä asioista, sillä maailma on muuttunut paljon niistä ajoista, kun olen opiskellut. Meillä oli kuitenkin aivan ihana tiimi, jossa kaikkia tuettiin.”
Etenkin kaupunkilaislasten olisi hyvä päästä tutustumaan metsänhoitoon, esimerkiksi puiden istutukseen, Ulla Ollikainen tuumii. Kuva: Johannes TervoOpintoihin liittyi myös pakollisia harjoitteluja. Ensimmäisenä kesänä Ollikainen oli raivaus- ja istutustöissä paikallisella metsäpalveluyrityksellä ja toisena kesänä Metsä Groupilla korjuun valvontatehtävissä. Metsätalousinsinööriksi hän valmistui viime syksynä.
Tuoreita näkökulmia
Opinnot antoivat Ollikaiselle uutta intoa yhä syvällisempään perehtymiseen.
”Opintojen myötä minua on alkanut kiinnostaa tilan luontoarvojen tarkempi selvittäminen. Haluaisin opetella lisää biologiaa ja lajintunnistusta, esimerkiksi harvinaisia sammallajeja.”
Myös viime vuosien julkinen metsäkeskustelu oli yksi syy siihen, että hän halusi oppia metsäasioista lisää.
”Metsätaloudesta kirjoitetaan kovin negatiivisesti. Kaipaisin keskusteluun metsäalan ihmisten näkökulmia – esimerkiksi siihen, miksi kaikkia metsiä ei voi jättää hoitamatta.”
Opintojen ja harjoittelujen aikana hän huomasi, että suuri osa metsäammattilaisista haluaa pitää luonnosta hyvää huolta.
”Esimerkiksi koneenkuljettajat ovat todella hyvin koulutettuja. Työharjoittelussa tapasin työmaalla koneenkuljettajan, joka oli pysäyttänyt työt. Hän oli havainnut, että kohteella oli toisenlaista luontoa kuin ennakkoon oli ilmoitettu. Kuljettaja halusi käydä tutkimassa alueen ennen töiden jatkamista.”
Ulla Ollikainen
Ammatiltaan luokanopettaja. Suoritti aikuisopintoina metsätalousinsinöörin (AMK) tutkinnon.
55-vuotias. Asuu Raisiossa Varsinais-Suomessa.
Harrastaa kaikenlaista kuntourheilua ja metalligrafiikkaa.
Perheeseen kuuluvat mies ja kolme aikuista lasta.
Omistaa 45 hehtaarin metsätilan Polvijärvellä Pohjois-Karjalassa yhdessä äitinsä ja veljensä kanssa.
Tilan tarina jatkuu
Tuore metsätalousinsinööri palasi viime syksynä opettamaan raisiolaisen Ihalan koulun 5.- ja 6.-luokkalaisia.
”Metsäalan työpaikat kiinnostavat, mutta vakituisesta työpaikastani opettajana pidän toistaiseksi kiinni.”
Ulla on perehtynyt metsäasioihin kiihtyvällä tahdilla. Jo vuonna 2018 hän kävi raivaussahakurssilla veljentyttärensä ja äitinsä kanssa. Kuva: Vesa-Matti VääräOllikainen on pohdiskellut, että vuonna 1949 valmistuneen Polvijärven talon tarina pitäisi kirjoittaa ylös jälkipolvia varten.
”Isän äiti oli leski ja neljän lapsen yksinhuoltaja. Hän hoiti eläimet, lapset ja pellot. Ei ihme, että hän opetti meitä lapsenlapsia rukoilemaan. Siellä ponnistettiin vaatimattomista oloista”, hän miettii.
”Uskon, että isä olisi ylpeä meistä.”
”Minulle on kerrottu, että kun isä meni Tampereen yliopistoon opiskelemaan, hän oli lainannut ilmoittautumiseen vaaditun summan virkailijalta. Hänellä ei ollut sen vertaa rahaa.”
Ollikaiselle on tärkeää, että perintömetsää hoidetaan jatkossakin hyvin.
”Uskon, että isä olisi ylpeä meistä. Että olemme pitäneet ja hoitaneet tilan.”
Vinkit metsänomistajalle
1. Jos et tiedä, kysy. Tyhmiä kysymyksiä ei ole.
2. Jos metsässäsi on hiljattain istutettuja taimikoita, panosta niiden varhaishoitoon, ettei investointi mene hukkaan.
3. Älä huolestu, jos epäilet metsätuhoa. Pyydä ammattilaisen arvio.
4. Jos kaipaat uusia näkökulmia oman metsäsi hoitoon, kannattaa liittyä metsänomistajien yhdistykseen.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
