• Puukauppoja solmittiin vuoden lopulla huippuhinnoilla ‒ koko vuoden myyntimäärät nousivat viidenneksen

    Kuitu- ja hankintapuusta maksettiin tilastohistorian kovimpia reaalihintoja.
    Tilaajalle
    Puukauppoja solmittiin historiallisen kovilla hinnoilla viime vuoden lopulla.
    Puukauppoja solmittiin historiallisen kovilla hinnoilla viime vuoden lopulla. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsäteollisuus
    22.1.202510:00
    Jarmo Palokallio

    Hankintapuusta maksettiin joulukuussa tilastohistorian korkeimpia hintoja. Myös kantohinnat pysyivät joulukuussa kesän jälkeen vakiintuneella korkealla tasolla, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke).

    Luken mukaan puun pystykauppahinnat ovat pysyneet kesäkuusta asti korkeina. Tukkien ja kuusikuitupuun reaaliset kuukausihinnat olivat edellisen kerran tällä tasolla vuosina 2007–2008.

    Joulukuun pystykaupoissa havutukkien hinnat jatkoivat nousuaan. Kuusitukin keskimääräinen hinta läheni 83 euroa ja mäntytukin hinta ylitti 80 euroa kuutiometriltä. Koivutukin hinta laski prosentin vajaaseen 66 euroon.

    Mäntykuitupuulle ja koivukuitupuulle ei löydy korkeampia hintoja vuonna 1995 aloitetusta kuukausitilastosta. Mäntykuitupuun koko vuoden keskihinta oli edellisen kerran tällä tasolla vuonna 1990, koivukuitupuun 1980-luvun alussa.

    Kuitupuun pystykauppahinnat nousivat prosentista kahteen prosenttia. Kuusikuitupuusta maksettiin joulukuussa keskimäärin 34 euroa, koivusta lähes 33 ja männystä noin 32 euroa.

    Kuitupuun reaaliset hankintahinnat olivat vuoden lopussa korkeampia kuin koskaan aikaisemmin kuukausitilastossa. Vuosihinnat olivat tällä tasolla 1990-luvun alussa.

    Kuitupuun hankintakaupoissa kuusen koko maan keskihinta nousi marraskuusta prosentin 54 euroon. Männyn ja koivun hinnat säilyivät lähes 53 eurossa kuutiometriltä.

    Joulukuun kauppamäärä ylitti edellisen viiden vuoden keskiarvon kahdeksalla prosentilla ja koko vuoden puukauppamäärä oli ennakkotietojen perusteella viidesosan suurempi kuin edellisinä vuosina.

    Lisää aiheesta
    • Puukauppa on jatkunut vilkkaana vuoden ensimmäisillä viikoilla.

      Metsäteollisuus | Puun hinta viikolla 3: Puukauppa jatkuu vauhdilla

      Tilaajalle
    • Metsä Group maksaa omistajajäsenilleen bonusta talven puukaupoista.

      Puukauppa | Metsä Group kannustaa bonuksilla tekemään puukauppoja talvella

    • Jos metsänomistaja pettyy puukauppaan, syynä on yleensä joko heikko korjuujälki tai se, että puukauppatulo jäi pienemmäksi kuin hän odotti.

      Puukauppa | Kun hinta on hyvä ja korjuujälki miellyttää, puukauppa onnistuu – Mutta jos jokin meni puukaupassa pieleen, mitä metsänomistajan kannattaisi silloin tehdä?

      Tilaajalle
    • Metsä | Sähköisen puukaupan läpimurto lähestyy – kaksi kolmesta metsänhoitoyhdistyksestä käyttää Kuution palvelua

      Tilaajalle
    • Tänä vuonna bruttokantorahatulot nousevat 16 prosentilla kolmeen miljardiin euroon ja ensi vuonna edelleen liki kymmeneksellä noin 3,3 miljardiin euroon.

      Metsäteollisuus | PTT: Puun hinnat jatkavat nousuaan ensi vuonna – kuitupuu löytämässä uuden tasapainon

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa