• Kanadassa palanut jo Suomen Lapin verran metsää

    Kanadan tuhoisat metsäpalot eivät vaikuta lannistuvan edes ensimmäisistä sateista.
    Kuvituskuvaa Suomesta.
    Kuvituskuvaa Suomesta. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Metsä
    5.7.202315:51
    Anniina Jokinen

    Kanada kärsii yhdesta historiansa pahimmasta metsäpalokaudesta. Maan metsäpaloissa oli juhannukseen mennessä ehtinyt palaa yli neljä miljoonaa hehtaaria, Suomen Palopäällystöliitto kertoo tiedotteessa. Heinäkuun alussa paloalue oli kasvanut jo kahdeksaan miljoonaan hehtaariin eli noin Suomen Lapin kokoiseen alueeseen.

    Palot eivät vaikuta sammuvan edes ensimmäisistä vesisateista. Tällä hetkellä Kanadassa roihuaa yli 500 metsäpaloa. Yli 12 000 ihmistä on evakuoitu palojen tieltä ja yli 200 rakennusta paloi vain toukokuun aikana.

    Kanadassa on yhteensä 126 000 pelastajaa ja apua sammutustöihin on saatu ympäri maailmaa, kertoo City of Red Deerin pelastuslaitoksen johtaja Ken McMullen. Lähes 1500 pelastajaa on saapunut muun muassa Australiasta, Etelä-Afrikasta ja Yhdysvalloista.

    ”Jos tulenteko on kiellettyä, ole hyvä ja kunnioita tätä kieltoa”, McMullen ohjeistaa. Kanadassa säännöistä ei hänen mukaansa ole välitetty, ja osittain siksi paloja on syttynyt.

    Kanadassa kuiva kausi, jolloin metsäpaloja yleensä syttyy, on vuosi vuodelta laajentunut pidemmäksi, kuivemmaksi ja kuumemmaksi ajanjaksoksi ilmastonmuutoksen takia. Se myös lisää ukkosia sekä salamasta syttyneiden metsäpalojen määrää. Ukkonen ja ihmistoiminta ovatkin Kanavassa pääsyyt metsäpalojen syttymiseen.

    Lisää aiheesta
    • Metsäpalosta tulee erityisen tuhoisa, jos tuli leviää maastopalosta latvapaloksi.

      Metsänhoito | Kanadassa on palanut jo käsittämättömät neljä miljoonaa hehtaaria metsää – tämän takia paloja ei saada hallintaan kuten Suomessa

    • Maastopalot ovat tuhonneet Kanadan Albertassa yli sata hehtaaria. Kuva suomalaisesta metsästä.

      Metsä | Hallitsemattomat metsäpalot roihuavat Kanadassa – kymmeniätuhansia evakuoitu palojen tieltä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Kanadan metsäpalot
    ilmastonmuutos
    pelastustyö
    evakuointi
    luonnonkatastrofit
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa