• Tiesitkö tätä? Pusikkoinen syvennys metsässä voi olla lailla suojeltu tervahauta − näin sen tunnistaa

    Rinnevarjostuskartta on hyvä apuväline tervahautojen ja muiden suojeltujen kohteiden paikallistamisessa.
    Tervahautojen ohella kivikautiset asuinpaikat voivat näkyä maastossa syvennyksinä.
    Tervahautojen ohella kivikautiset asuinpaikat voivat näkyä maastossa syvennyksinä. Kuva: Reijo Haukia
    Metsä|Metsänhoito
    3.8.202306:00
    Riina Karvonen
    Kajaani

    Tervahauta on kiinteä muinaisjäännös, joka on suojeltu muinaismuistolain perusteella. Niitä ei kuitenkaan aina erota maastosta, sillä tervahaudasta voi olla jäljellä vain pyöreähkö syvennys maassa.

    Muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen on kiellettyä. Se koskee siis myös esimerkiksi metsätöitä alueilla, joilta tervahautoja löytyy. Muita muinaisjäännöksiä voivat olla esimerkiksi kivikautiset asuinpaikat, pyyntikuopat ja hautaröykkiöt.

    Tervahaudan tunnistaa usein siitä, että se on 10 –15 metriä halkaisijaltaan oleva pyöreä syvennys, jota voi ympäröidä hiukan muuta maastoa korkeampi reunavalli. Syvennyksen kasvillisuus voi myös erota ympäröivästä maastosta: esimerkiksi harmaaleppiä voi kasvaa tiheinä pusikoina, vaikka alueella ei muuten leppiä juuri olisikaan.

    Muinaisjäänteet kuten tervahaudat ja kivikautiset asuinpaikat ovat lailla suojeltuja kohteita. Niiden päälle ei saa kaataa puita ja ne pitää jättää metsänhoidon ulkopuolelle.
    Muinaisjäänteet kuten tervahaudat ja kivikautiset asuinpaikat ovat lailla suojeltuja kohteita. Niiden päälle ei saa kaataa puita ja ne pitää jättää metsänhoidon ulkopuolelle. Kuva: Reijo Haukia

    Erityisesti Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan metsät ovat täynnä vanhoja tervahautoja. Esimerkiksi Maanmittauslaitoksen kokoamassa kartassa tervahautoja on merkitty yli 16 000 kappaletta.

    Kaikkia ei kuitenkaan löydy kartalta. Maastokartoittajat ovat menneinä vuosikymmeninä merkinneet tervahaudan kartalle, jos sellainen tuli vastaan ja tunnistettiin, mutta systemaattista kartoitusta niistä ei ole tehty.

    Tervahaudan tunnistamisessa apua voi nykyisin olla laserkeilauksesta. Maanpinnanmuotoja kuvaavat rinnevarjostusaineistot, joita löytyy koko maasta, voivat paljastaa kartoille merkitsemättömiä kohteita.

    Rinnevarjostusaineistoissa tervahauta näkyy usein donitsimaisena pyöreänä muodostelmana.

    Tervahauta näyttää rinnevarjostusaineistoissa pyöreältä ja donitsimaiselta kohteelta. Kaikkia tervahautoja ei ole merkitty karttoihin.
    Tervahauta näyttää rinnevarjostusaineistoissa pyöreältä ja donitsimaiselta kohteelta. Kaikkia tervahautoja ei ole merkitty karttoihin. Kuva: Maanmittauslaitos, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola

    Rinnevarjostusaineistot ovat metsäammattilaisille hyvä apuväline leimikoiden suunnittelussa, mutta niihinkään ei voi täysin tuudittautua, kertoo Marko Koskela Siikalakeuden metsänhoitoyhdistyksestä.

    Koskelan karkean arvion mukaan vain noin kolmannes metsänhoitoyhdistyksen alueella olevista tervahaudoista on merkitty karttaan.

    ”Niitä on yllättävissäkin paikoissa, ja vaatii jalkatyötä ja tarkkoja silmiä, että tervahaudat havaitaan”, Koskela kertoo.

    Havaitut kohteet merkitään maastoon ja ilmoitetaan hakkuukoneen suuntaan, jotta konekuskitkin tietävät varoa kohdetta. Suojellut kohteet vaikuttavat eniten maanmuokkaukseen, koska alueet pitää suunnitella niin, ettei muokkauksia tehdä suojelukohteiden välittömässä läheisyydessä.

    Koskelan mukaan hyvä keino on jättää esimerkiksi tervahaudan ympäristöön katkaistuja puita tekopökkelöiksi. Näin ne toimivat myös merkkinä seuraaville työmaalla toimiville.

    ”Kaiken kaikkiaan muinaismuistoja ja säästettäviä kohteita pyyntikuopista lähtien on täällä suhteellisen runsaasti, ja ne vaan pitää huomioida kun leimikoita suunnitellaan”, Koskela toteaa.

    Erityisesti metsänhoitotöiden yhteydessä suojellut kohteet on hyvä rajata nauhoilla tai muuten erottuvasti, etteivät ne jää huomaamatta.
    Erityisesti metsänhoitotöiden yhteydessä suojellut kohteet on hyvä rajata nauhoilla tai muuten erottuvasti, etteivät ne jää huomaamatta. Kuva: Reijo Haukia

    Metsänhoidon suositusten ohjeistus, jos työmaalla on kiinteä muinaisjäännös

    Metsäsuunnittelussa vastaan tulevat kohteet merkitään metsäsuunnitelmaan.

    Varmista, että kaikki muutkin työmaalla työskentelevät ja maanomistaja tietävät asiasta.

    Merkitse muinaisjäännös näkyvästi esimerkiksi kuitunauhalla ennen töiden aloittamista. Muuta rajausta tarvittaessa työn edetessä.

    Poista hakkuissa, raivauksessa ja taimikonhoidossa varovasti kaikki elävät puut ja pensaat muinaisjäännöksen päältä. Puiden juuret vahingoittavat muinaisjäännöstä.

    Jos mahdollista, jätä hakkuissa muinaisjäännöksen ympärille tekopökkelöitä. Pökkelöt toimivat vuosikymmenten ajan muinaisjäännöksen merkkeinä.

    Rajaa muinaisjäännös ja suoja-alue maanmuokkauksen ja kannonnoston ulkopuolelle.

    Jos työmaahasi liittyy epäselvyyksiä muinaisjäännösten suhteen, ota yhteys museovirastoon.

    Älä jätä säästöpuita muinaisjäännösalueelle. Kasvaessaan ja kaatuessaan säästöpuiden juuret rikkovat muinaisjäännöstä.

    Älä istuta tai kylvä uutta puustoa muinaisjäännösalueen päälle.

    Älä kaada puita muinaisjäännöksen päälle.

    Älä koskaan aja metsäkoneella muinaisjäännöksen yli.

    Älä kasaa hakkuutähteitä tai puutavaraa muinaisjäännöksen päälle.

    Lähde: Metsänhoidon suositukset

    9.8.2023 Ensimmäistä kuvatekstiä muokattu. Koirat istuvat kivikautisessa asuinpaikassa, eivät vanhassa tervahaudassa.

    Lisää aiheesta
    • Tervahauta syttyi viime heinäkuussa Kuortaneen kuhinoilla paikallisen Lions Clubin tempauksessa.

      Historia ja perinne | Viinarännien hävitystä ja tervahautojen rakentamista – palkitusta pitäjähistoriasta selviää myös nokiotta-nimityksen synty

    • Tervan valmistuksella oli iso taloudellinen merkitys 1800-luvun puoliväliin asti muun muassa Kuortaneella. Kuva tervahaudan sytytystapahtumasta Kuortaneen kuhinoilla vuodelta 2019.

      Kirjallisuus | Tervantihkuinen historiakirja nokiottista kertoo ajasta, jolloin alettiin puhua kestävästä metsänkäytöstä

    • Kiinteät muinaisjäännökset ovat rauhoitettuja, ja niiden tutkimiseen tarvitaan muinaistieteellisen toimikunnan lupa. Pirkkalan Tursiannotkon kesäkuiset kaivaukset olivat Pirkanmaan maakuntamuseon ja Helsingin yliopiston yhteistyötä. Inka Sallinen (vas.) ja Vilma Tani dokumentoimassa kaivausta.

      Maaperän kaivelu ei ole luvallista harrastaja-arkeologeille: Hauraat esineet voivat vahingoittua jopa puhdistuksesta

    • Kari Lindholm Pyhäjoen Alatammi Savukoskella on Museoviraston suojelema käyntikohde ja samalla kulttuuriperintökohde parhaasta päästä. Metsätöissä huomioitavia ehjinä säilyneitä kulttuuriperintökohteita on inventoitu valtion mailla tuhansittain.

      Vanhat asuinsijat huomioidaan valtion metsien käsittelyssä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla