• Tutkimus: Metsäpaloja tulee yhä enemmän ja palokausi kestää pidempään

    Metsäpalojen lisääntyminen on uhka sekä ympäristölle että yhteiskunnalle.
    Metsäpalo tarvitsee polttoainetta eli esimerkiksi riittävän kuivaa kariketta.
    Metsäpalo tarvitsee polttoainetta eli esimerkiksi riittävän kuivaa kariketta. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Ilmastonmuutos
    10.11.202419:00
    Anniina Jokinen

    Metsäpalokausi pitenee, metsäpalojen määrä lisääntyy ja palanut alue kasvaa nykyisestä vuosisadan loppuun mennessä, selviää Ilmatieteen laitoksen tutkimuksesta. Tutkimus vertasi, millaisia vaikutuksia ilmastonmuutoksella on metsäpaloihin Fennoskandiassa kuuden eri lämpenemisennusteen mukaan.

    Fennoskandiaan kuuluvat Suomi, Ruotsi ja Norja sekä Kuolan niemimaa, Venäjän Karjala, Karjalankannas ja läntinen osa Arkangelin alueesta.

    Metsäpalokauden pituus, palojen määrä ja palanut alue vaihtelee alueen ja ilmastoennusteen mukaan.

    ”Yleinen trendi on, että metsäpalokausi pitenee ja palojen määrä sekä palanut alue kasvavat vuosisadan loppuun mennessä suhteessa vertailujaksoon 1981–2010”, sanoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Outi Kinnunen.

    Metsäpalojen lisääntyminen uhkaa sekä ympäristöä että yhteiskuntaa. Puihin ja maaperään sitoutunut hiili hillitsee ilmastonmuutosta. Hiilidioksidin nopeutunut vapautuminen erilaisten häiriöiden, kuten metsäpalojen, takia kiihdyttää sitä.

    Metsäpaloja ylläpitävät polttoaineen kertyminen riippuu säätilasta ja siitä, miten luonto vastaa syntyneeseen polttoaineeseen.

    ”Metsäpalojen polttoaineen määrää säätävät ekosysteemin kerryttämä karike ja karikkeen hajoaminen. Metsäpalon syttyminen ihmisen toiminnan tai salaman vaikutuksesta vaatii riittävästi kuivaa polttoainetta. Polttoaineen syttymisherkkyyteen puolestaan vaikuttavat sademäärä ja ilman lämpötila”, Kinnunen sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Palolennot toteuttaa yleensä paikallinen ilmailukerho tai ilmailualan yritys.

      Sää | Metsäpaloja havaittiin tähystyslennoilla viime vuotta enemmän – alkukesä oli kuivuuden vuoksi hektisintä aikaa

    • Kesällä koettiin jälleen voimakas maastopalokausi. Kuvituskuva.

      Ilmastonmuutos | Pohjoisen maastopalokausi tulossa päätökseen – Kanadassa jälleen voimakkaita paloja, Euroopassa pahiten kärsivät Balkanin maat

      Tilaajalle
    • Lehmiä laidunnetaan välillä metsässä myös Suomessa, mutta ei maastopaloja ehkäisemässä.

      Metsä | Espanjassa lehmät ehkäisevät maastopaloja – Lehti: Metsälehmien maidosta valmistetaan erikoistuotteita

      Tilaajalle
    • Arkistokuvaa metsäpalon sammutuksesta.

      Metsänhoito | Inarissa riehunut metsäpalo saatiin taltutettua

    Artikkelin aiheet
    metsäpalo
    ilmastonmuutos
    Fennoskandia
    ympäristöuhka
    Ilmatieteen laitos
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Peltojen hiilitasetta voi seurata ja maannostietokantaa täydentää omavalvonnan keinoin, jos mobiili-Vipuun voisi laittaa näytteiden sijainnit ja valokuvat. Multavuuden määritykseen tarvittaisiin protokolla laboratorioihin.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ketä EU:n ennallistamisasetus palvelee, ja mitä sillä saavutetaan?

  • Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Elinkeinoelämä ja väyläala: Tiestön korjaustarve lähdössä hallitsemattomaan kasvuun – toimenpiteillä on kiire