
Vuonna 2017 metsäpalo tuhosi Montes de Vinciosin alueella Luoteis-Espanjassa 80 prosenttia maa-alueesta. Paikalliset pohtivat sen jälkeen, miten maastopaloja voitaisiin jatkossa estää. Ratkaisuksi keksittiin laiduntaminen.
"Ajatuksena on raivata aluskasvillisuus ja antaa lehmien hoitaa ylläpito sen jälkeen", hankkeen koordinaattori José Taboada kertoo espanjalaisessa Sur-lehdessä.
Sopivan karjan valinnassa päädyttiin paikalliseen cachena-rotuun, jota uhkaa häviäminen. Laji on luontoon tottunut ja melko omavarainen.
Metsän uudistamisessa käytettiin mosaiikkimaisesti erilaisia paikallisia puulajeja. Tällä edistetään myös monimuotoisuutta.
Metsätalouden ja karjanpidon yhdistäminen ei ole Espanjassa aivan uutta. Kataloniassa käynnistyi vuonna 2016 palomiesten ja maatilojen yhteisprojekti, jossa lehmien lisäksi metsissä laidunnetaan lampaita ja vuohia.
"Ne ovat eläimiä, jotka ovat historiallisesti eläneet metsässä”, projektityöntekijä Victor Gil muistuttaa.
Karjan metsälaiduntaminen lisää avoimia alueita, jotka ovat tärkeitä esimerkiksi perhosille.
Metsälaiduntaminen on poikinut myös erikoisuuksia: katalonialaisista ruokakaupoista voi ostaa juustoa ja jukurttia, joita markkinoidaan sillä, että ne on valmistettu metsänraivaajakarjan maidosta.
Sur in English: The brigades of cows, sheep and goats helping to fight forest fires in Spain
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
