• Metsäpaloja havaittiin tähystyslennoilla viime vuotta enemmän – alkukesä oli kuivuuden vuoksi hektisintä aikaa

    Koko tähystyskauden aikana lentoja oli 478. Niillä tehtiin 140 palohavaintoa.
    Palolennot toteuttaa yleensä paikallinen ilmailukerho tai ilmailualan yritys.
    Palolennot toteuttaa yleensä paikallinen ilmailukerho tai ilmailualan yritys. Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Sää
    26.9.202409:34
    Suvi Jylhänlehto

    Maastopaloja oli kesäkauden aikana eniten toukokuussa. Silloin tehtiin myös eniten tähystystyslentoja, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (avi) kertoo.

    Palohavaintoja tehtiin tähystyskauden aikana 140, mikä on enemmän kuin viime vuonna. Ilmaan noustiin kaikkiaan 478 kertaa.

    Viime vuonna tähystyslentoja tehtiin 446 ja niillä havaittiin 113 paloa.

    Säännölliset metsäpalojen tähystyslennot alkoivat tänä vuonna vasta toukokuun puolessavälissä.

    ”Myöhäisestä aloitusajankohdasta huolimatta alkukesästä muodostui toiminnan vilkkain ajanjakso. Toukokuussa tehtiin kaikkiaan 310 lentoa ja havaittiin 94 metsäpaloa”, avi kertoo tiedotteessa.

    Pelastusylitarkastaja Mika Kurvinen Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta kuvailee tähystyskautta poikkeavaksi, sillä kuivuus vaihteli alueellisesti ja lennot jatkuivat syyskuulle saakka.

    Pelastuslaitosten maastopalotehtävien määrä jäi alle viime vuosien keskiarvon. Tämän vuoden aikana on pelastustoimen tilastoon on kirjattu 2041 maastopalotehtävää, joista 961 tapahtui toukokuussa.

    Pinta-alaltaan laajin raportoitu maastopalo tapahtui toukokuussa Kempeleessä, jossa palaneeksi ilmoitettu alue oli 20 hehtaaria.

    Pohjois-Suomen aluehallintoviraston tehtävänä on järjestää metsäpalojen lentotähystys koko Suomessa. Tähystyslentoja tehdään säännöllisesti 22 reitillä.

    Tähystäjät lähtevät lennolle, kun Ilmatieteen laitoksen tuottama maastopaloindeksi nousee yli neljän. Lennot toteuttaa yleensä paikallinen ilmailukerho tai ilmailualan yritys.

    Lisää aiheesta
    • Lentokerhojen palolentoja pyörittää satoja aktiiveja ympäri maata. Etelä-Pohjanmaan ilmailukerhon puheenjohtaja Petri Lepistö ja koulutuspäällikkö Rauno Sydänoja lentävät Seinäjoella parinkymmenen hengen voimin. Kuva vuodelta 2020.

      Ympäristö | Kuivuus hälytti palolentolaivueet taivaalle jo huhtikuussa – tämä suosittu sovellus välittää pelastajille sekunneissa tarkan tiedon palopaikasta

    • Pohjois-Karjalan pelastuslaitos tiedotti puustovahingoista tähystyslennon jälkeen. Arkistokuva.

      Metsä | Tähystyslennolla havaittiin runsaasti kaatuneita puita Kiteellä ja Tohmajärvellä – puita näkyi myös rakennusten päällä

      Tilaajalle
    • Kesäkuun maastopalot ovat olleet tavanomaista voimakkaampia.

      Ilmastonmuutos | Venäjällä roihuaa valtavia maastopaloja

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsäpalot
    tähystyslennot
    Pohjois-Suomen AVI
    kuivuus
    Kempele
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita