
Pohjois-Karjalan eteläosassa kierteli tänään lentokone, jota käytettiin selvitettäessä myräkän aiheuttamia tuhoja. Ilmatieteen laitoksen mukaan alueella liikkui lauantaina kuuronauha, joka aiheutti voimakkaita ukkospuuskia. Ukkosmyräkkä kohdistui selkeästi rajatulle alueelle ja pelastuslaitoksen raivaamissa vahingoissa oli paikallisesti runsaasti puustoa. Alueelta saatiin myös kansalaishavaintoja voimakkaista sääilmiöistä.
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos kertoo tiedotteessa, että lento suoritettiin reitillä Joensuun lentokenttä–Kiihtelysvaaran kk–Tohmajärvi Onkamo–Kitee Puhos–Tohmajärvi Kannaksentie– Rääkkylä Piranniemi–Rääkkylä Vihi–Tohmajärvi Kostamo– Kiihtelysvaara kk–Heinävaara–Joensuun lentokenttä.
Lennolta havaittiin runsaasti kaatuneita puita, yksittäisiä tai pienissä ryhmissä. Laajaa yhtenäistä vahinkoaluetta ei kuitenkaan havaittu.
Paikallisia vahinkoalueita kuitenkin on seuraavissa paikoissa: Kitee Puhos ja Kantatien itäinen osa, Tohmajärvi Vinska Miilunsuo, Rääkkylä Vihi ja Pihlajaniemi, Tohmajärvi Kostamo Särkijärven pohjoisosa. Vahingot keskittyvät tuuliherkille alueille, kuten teiden varsille ja rannoille. Puustoa on lisäksi kaatunut useiden rakennusten päälle Suur-Onkamon ranta-alueilla. Lisäksi Kiihtelysvaaran pohjoispuolella havaittiin alue, jossa puustoa on kaatunut pieninä ryhminä useissa paikoissa.
Pelastuslaitos suosittelee, että kerrotulla alueella maanomistajat ja erityisesti kesämökkien omistajat tarkastavat kiinteistöjensä kunnon.
Puut, jotka eivät aiheuta välitöntä vaaraa, kuuluvat maanomistajien poistettavaksi ja niiden poistoon on hyvä käyttää ammattilaista ja asiaan perehtynyttä henkilöä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
