
Viime vuodet ovat koetelleet metsänomistajien ja metsäalalla toimivien uskoa metsäpolitiikkaan.
EU on suoltanut erilaista metsiin liittyvää lainsäädäntöä, ja asioille on löytynyt kumartelijoita myös Suomesta. Monia niistä on ollut vaikeita paitsi ymmärtää, myös hyväksyä. Esimerkkinä vaikkapa paljon puhuttu ennallistamisesitys, jota europarlamentin suurin ryhmä EPP päätti viime viikolla sittenkin taklata kumoon.
Koto-Suomessa edessä ovat tiukat viikot.
Hallituksenmuodostaja Petteri Orpo (kok.) koittaa saada kasaan uuden hallituksen ohjelmineen. Tuleva hallituskokoonpano luotsaa Suomea läpi ajan, jolloin tehdään väistämättä myös metsiä koskevia päätöksiä.
EU-asioista kestävän rahoituksen taksonomiaohjelman monimuotoisuuskriteerit ovat kesken, ennallistaminen voi palata uudelleen pöydälle, hiilinielukysymyksen kansalliset tavoitteet tulevat käsittelyyn. Eivätkä EU:n hankkeet tähän lopu.
Maa- ja metsätalousministeriä on perinteisesti pidetty metsänomistajan kannalta keskeisenä ministerinä. Sitäkin isompi merkitys on todennäköisesti sillä, kuka tai mistä puolueesta on tuleva ympäristöministeri. Ymmärtääkö hän metsäasioita edellistä laajemmin ja suostuuko katsomaan metsäasioita myös metsänomistajien ja metsätalouden näkökulmasta.
Lukuisat metsien käyttöön liittyvät lainsäädännöt kulkevat EU:ssa juuri parlamentin ympäristövaliokunnan kautta. Sinne taas suorempi vaikutusputki on ympäristöministeriöstä kuin maa- ja metsätalousministeriöstä. Siksi tulevan ympäristöministerin ajattelumaailmalla on merkitystä.
Maa- ja metsätalousministeri on perinteisesti ollut muutenkin lähempänä metsänomistajia ja alan yrityksiä.
Tolkun ympäristöministerille olisi käyttöä seuraavassa hallituksessa, kun talousjärkevää ilmasto- ja ympäristöpolitikkaa sorvataan alkavalle nelivuotiskaudelle.
Jos tuleva hallitus saadaan kasaan kokoomuksen, perussuomalaisten, RKP:n ja kristillisten kesken, on myös ympäristöministerin salkku todennäköisesti useamman piirun oikealla kuin edellisen hallituksen vihreiden Maria Ohisalolla. Näin ympäristö- ja ilmastoasioiden hoitoon olisi mahdollista saada mukaan myös talousnäkökulmaa.
Valtaosa asioista hoidetaan ministeriöiden sisällä, mutta poliittinen ohjaus vaikuttaa niin asioiden valmisteluun kuin aikanaan EU-lakien soveltamiseen, siihen mihin suuntaan kansallinen säätövara käytetään.
Esimerkiksi Suomen muodostaessa viime vuonna kantaansa EU:n ennallistamisasetukseen päätös oli niin hankala, että avainministeriöt tulkitsivat sitä ministerien johdolla täysin eri tavoin.
Ruotsilla sen sijaan kanta oli yhtenäinen. Toki Suomessakin pääministerin sana on loppupeleissä ratkaiseva EU-asioissa.
Kotimaisessa metsäpolitiikassa nelivuotiskaudella esiin nousevat varmasti metsähallituksen maiden esitetty raju, jopa puolen miljoonan hehtaarin lisäsuojelu. Se tietäisi menetystä paitsi verotuloihin myös iskua tuotantolaitoksille ja menetyksiä työpaikkoihin.
Samoin keskustelu jatkuu puunkasvatuksen ympärillä. Lukuisat asiantuntijat ovat todenneet metsien kasvun jäävän haaveeksi ilman aktiivista metsänhoitoa ja hakkuita. Myös puun ympärillä pyörivä teollisuus, työpaikat ja verotulot nakertuvat.
Ilman puunkäyttöä ei synny myöskään puuperäisiä, fossiilisia tuotteita korvaavia ratkaisuja ja niiden tuomia työpaikkoja sekä vientituloja.
Tolkun ympäristöministerille olisi käyttöä seuraavassa hallituksessa, kun talousjärkevää ilmasto- ja ympäristöpolitikkaa sorvataan alkavalle nelivuotiskaudelle. Ilmastohuolet hyönteis-, kuivuus- ja myrskytuhoineen ovat myös metsänomistajan ja metsäalan huolia.
Kirjoittaja on MT Metsän päällikkö.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
