• Iso urakka metsäkoneille Googlen investoinnista Pohjois-Suomessa – Mhy toppuuttelee hakkuumääriä: ”Ei todellakaan mitään umpimetsää”

    Iso osa hakatuista metsistä oli taimikkoa.
    Tilaajalle
    Datakeskushankkeissa puhuttavat niiden runsas sähkön käyttö sekä menetettävät metsäalat. Työllisyyysvaikutukset ovat kuitenkin merkittävät. Kuva Muhokselta 10.9.2026, jolloin työmaalla oli jo käynnissä maansiirtotyöt.
    Datakeskushankkeissa puhuttavat niiden runsas sähkön käyttö sekä menetettävät metsäalat. Työllisyyysvaikutukset ovat kuitenkin merkittävät. Kuva Muhokselta 10.9.2026, jolloin työmaalla oli jo käynnissä maansiirtotyöt. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Puukauppa
    10.9.202613:13
    Suvi Jylhänlehto

    Googlen datakeskushankkeet ovat poikineet isot urakat paikallisille metsänhoitoyhdistyksille Pohjois-Suomessa.

    Kajaanin Otanmäessä aloitettiin hakkuut noin 250 hehtaarin alueella loppukeväästä. Urakasta vastaa Kainuun metsänhoitoyhdistys.

    Yhdistyksen johtaja Harri Savonen ei pysty kertomaan, kuinka suuri puumäärä alalta irtoaa. Kokonaispuuston määrä ei kuitenkaan ole valtavan suuri, sillä pinta-alasta iso osa oli taimikkoa.

    “Lopulliset kuutiot tiedetään vasta tuossa loppusyksystä”, hän kommentoi.

    Monia on mietityttänyt, minkälaisia luontoarvoja datakeskusten tieltä menetetään. Savosen mukaan edelliset omistajat olivat jo korjanneet puuta ennen alueiden myyntiä.

    ”Ei todellakaan mitään umpimetsää”, Savonen kuvailee tonttia. Alueella on muun muassa soramonttuja, tietä ja suota.

    Savonen kertoo, että urakka tuo huomattavan määrän työtä ja toimeentuloa heidän urakoitsijoilleen, mutta toppuuttelee, ettei kyse ole kuitenkaan mistään ”mega-asiasta”, vaan projektista muiden joukossa.

    Ajankohta hankkeelle oli kuitenkin hyvä, sillä puukauppa kävi keväällä nihkeästi. Lisäksi lintudirektiivin tulkinta pysäytti hakkuita ja nyt syksyllä märkyys on haitannut korjuuta.

    Savonen kertoo, että lintujen pesimäaika otettiin Googlen tontin raivauksessa huomioon ja hakkuut keskeytettiin hyvissä ajoin jo ennen kuin laki tuli voimaan.

    “Lopulliset kuutiot tiedetään vasta loppusyksystä.”

    Harri Savonen

    Muhoksella Googlen datakeskustontilta on hakattu puusto jo noin 300 hehtaarin alueelta. Urakasta vastasi Oulun seudun metsänhoitoyhdistys.

    Yhdistyksen toiminnanjohtaja Tapio Kylmänen kertoo, että puut on jo ajettu pois. Kuutiomääriä hän ei kerro. Savosen tavoin Kylmänenkin on vaitonainen yksityiskohdista, sillä Googlen kanssa on neuvoteltu tietyistä vaitiolovelvollisuuksista.

    ”Totta kai tämä on ollut merkittävä työmaa”, hän kommentoi.

    Muhoksella tontille mahtui kaikenlaista metsää taimikosta varttuneeseen kasvatusmetsään. Uudistuskypsää metsää oli Kylmäsen mukaan vain vähän.

    Kylmäsen mukaan byrokratia oli huomattava, mutta kaikki tapahtui hyvässä hengessä.

    ”Totta kai tämä on ollut merkittävä työmaa.”

    Tapio Kylmänen

    Google kertoi marraskuussa 2024 ostavansa Muhokselta ja Kajaanista 1 400 hehtaaria maata 27 miljoonalla eurolla. Maanomistajana on nyt suomalainen Tuike Finland oy, joka on Googlen tytäryhtiö.

    Keskiviikkona Google kertoi suunnittelevansa yli 13 miljardin euron investointeja Suomessa seuraavien kahden vuoden aikana. Kyseessä on yhtiön suurin yksittäinen investointi Euroopassa.

    Muhoksen ja Kajaanin lisäksi sillä on datakeskushankkeet Vaalassa ja Haminassa.

    Jutun kuva vaihdettu 11.9. klo 13.04

    Lisää aiheesta
    • Myyty datakeskusalue sijaitsee Nuojuanlammen ja Pyteränlammen välisellä niemellä, vesistöistä hieman sisämaahan päin.

      Talous | Googlen maahankinnat Suomesta nousevat jo tuhansiin hehtaareihin – uusin ostos Vaalassa

    • Google on tehnyt ilmastotoimia datakeskusten energian ja veden käytön tehostamiseksi jo kolmella vuosikymmenellä, kertoo Adam Elman.

      Talous | Google antaa Suomen metsiensä hakkuutulot paikallisille: ”Emme halua hyötyä hakkuista taloudellisesti”

      Tilaajalle
    • Google kertoi keskiviikkona kaavailevansa jätti-investointeja Suomeen.

      Talous | Google kaavailee Suomeen yli 13 miljardin euron investointeja – sähkötarve kattaa jopa puolet Loviisan ydinvoimalasta

    • Myytävät alueet ovat Muhoksella ja Kajaanissa metsätalouskäytössä. Kuvituskuva.

      Maanomistus | Google havittelee 1 400 hehtaaria metsämaata Kainuusta – katso kartalta, missä alueet ovat

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Google
    datakeskus
    metsänhakkuu
    metsänhoitoyhdistys
    Pohjois-Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen