

Suomessa on viime viikkoina ihmetelty tuoreimpia kasvihuonekaasujen päästölaskelmia ja Luonnonvarakeskuksen arviota, jonka mukaan metsät ovat kääntyneet hiilinielusta päästölähteeksi.
Aihetta kommentoi keskiviikkoiltana MT Live -ohjelmassa Luonnonvarakeskuksen tutkimusylijohtaja Antti Asikainen. Häntä laskelmien tulokset eivät yllättäneet, mutta Suomen vaatimattomalla hiilivarastolla on positiivinen puolensa.
EU:n päästölaskelmat ovat muuttumassa vuoden 2026 alussa. Tuolloin hiilinielutuloksia aletaan verrata vuosien 2016–2018 lukuihin. Muutos kääntää Suomen tilanteen laskelmien valossa paljon paremmaksi kuin se nyt on.
”Suomen keskiarvo tulee olemaan jossain 4–5 miljoonan hiilidioksiditonnin paikkeilla. Sellaisiin lukuihin meidän pitäisi päästä tulevina vuosina”, Asikainen sanoi.
Ruotsi, joka on raportoinut vahvasti plussan puolella pysyneestä hiilinielusta, on joutumassa pinteeseen uudella kaudella.
”Heidän tavoitetasonsa osuu 40 ja 50 miljoonan tonnin väliin. Siinä on tekemistä”, Asikainen totesi.
Ruotsin pitäisi siis pystyä jatkossakin raportoimaan merkittävistä hiilinieluista, mutta samaan aikaan metsien hiilinielu on huvennut siellä kuten Suomessakin.
”Me todennäköisesti pääsemme helpommalla”, Asikainen pohti. ”Laskentatapaa yksinkertaistettiin, ja systeemi kohtelee nyt vaihteeksi kaltoin Ruotsia.”
Suomella on ollut kovat vaatimukset nyt päättyvällä laskentakaudella.
”Meillä oli erittäin alhainen hakkuutaso suhteessa metsien kasvuun Venäjän tuonnin vuoksi”, Asikainen selittää aiemman vertailun perusongelmaa. Suomen metsätalouden tilanne muuttui perustavanlaatuisesti, kun puun tuonti Venäjältä loppui.
”Laskentatapaa yksinkertaistettiin, ja systeemi kohtelee nyt vaihteeksi kaltoin Ruotsia.”
Sama Venäjän puuntuonnin pysäys kummittelee myös Suomen hiilinielujen kuihtumisen taustalla. Asikainen korosti, että huonot tulokset johtuvat maaperän osuudesta. Kasvavat puut ovat edelleen hiilinielu, mutta metsien laskelmassa huomioidaan myös maaperä. Se on kääntänyt koko tuloksen negatiiviseksi.
Kun oksat ja latvukset on kerätty yhä tarkemmin energiakäyttöön, tämä biomassa ei ole laskelmissa vahvistamassa maaperän hiilinielua.
”Metsähakkeen käyttö on tällä vuosikymmenellä kasvanut noin 50 prosenttia, noin 7 miljoonasta kiintokuutiosta 11 miljoonaan kiintokuutioon”, Asikainen totesi.
Ilmiö on ollut monin tavoin positiivinen, mutta päästölaskelmien kannalta huono asia. Jos hakkuutähteiden keruu lopetettaisiin, parantaisiko se hiilivaraston tilannetta? Asikaisen mukaan lyhyellä aikavälillä näin tapahtuisi.
Täytyy kuitenkin muistaa, mihin hakkuutähteitä on käytetty.
”Jos 2010 kaukolämmöstä 75 prosenttia tuotettiin fossiilisilla polttoaineilla – venäläisellä kivihiilellä, maakaasulla ja öljyllä – vuonna 2023 fossiilisia oli enää 25 prosenttia”, Asikainen muistutti.
Iso osa tästä energiamuutoksesta on saatu aikaan metsien avulla: metsäenergian ansiosta on saatu vähennettyä venäläisen fossiilisen energian käyttöä.
Hiilinielut aiheuttavat ongelmia Asikaisen mukaan koko Euroopassa.
”Nyt on jo nähty, että EU ei tule saavuttamaan tavoitetasojaan koko maankäyttösektorilla.”
EU:ssa on laskettu aivan liian paljon maankäyttösektorin nielujen varaan, Asikainen arvioi.
”Esimerkiksi Saksan 40 miljoonan tonnin metsänielu keikahti parinkymmenen miljoonan tonnin päästöksi. Eli yli 60 miljoonaa tonnia mentiin huonompaan suuntaan.”
”Nyt on jo nähty, että EU ei tule saavuttamaan tavoitetasojaan koko maankäyttösektorilla.”
Nyt politiikassa painotetaan aiempaa enemmän päästöjen vähentämistä. Se ei kuitenkaan riitä.
”Jotenkin on aktiivisesti kyettävä ottamaan ilmakehästä hiiltä pois.”
Työkalupakissa ovat nyt muun muassa teknologiset hiilinielut ja metsittäminen.
”Tanska esimerkiksi suunnittelee metsittävänsä 250 000 hehtaaria entisiä peltoja.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
