
Niin maanteillä kuin metsissä tapahtuu joka vuosi mönkijäonnettomuuksia, joista osa johtaa kuljettajan kuolemaan.
Liikenneturvan mukaan tieltä suistumisessa kuljettaja tyypillisesti ensin menettää mönkijän hallinnan, sitten ajopeli lähtee heittelehtimään ja suistuu lopulta tieltä.
Hallinnan menettämisen syynä on usein liian suuri tilannenopeus. Taustalla voi olla myös piittaamattomuutta liikennesäännöistä.
Riski lisääntyy, jos suureen tilannenopeuteen yhdistyy renkaiden alhainen ilmanpaine. Myös viallinen jousitus voi lisätä heittelehtimistä. Samanlaisia vaikeuksia voivat aiheuttaa myös maantieajoon sopimattomat renkaat.
Metsäautotiellä kuopat, töyssyt tai esimerkiksi väärä kallistus mutkassa voivat aiheuttaa tieltä suistumisen, kun tilannenopeus on liian suuri.
Tilastojen mukaan yleisimmin mönkijäonnettomuudessa menehtyy 46–65-vuotias mies, joka oli mönkijän kuljettaja. Tavallisimmin ajoneuvona on ollut traktorimönkijä.
Kuolemaan johtaneissa mönkijäonnettomuuksissa moni kuljettaja on ollut alkoholin vaikutuksen alainen. Suurimmalla osalla heistä veren alkoholipitoisuus on ollut 1,2 promillea tai enemmän.
Onnettomuudessa mönkijä tyypillisesti kaatuu. Kuoleman riskiä lisää tuntuvasti se, jos kuljettaja ei käytä kypärää. Kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa menehtymisen aiheuttaa useimmiten kalloon tai rintakehään kohdistuva vamma.
Mikäli kuljettaja ainoastaan loukkaantuu, vammat sijaitsevat yleisimmin olkapäissä tai yläraajoissa tai sitten kaulan, selkärangan tai lonkan alueella.
Oikea tilannenopeus on tärkeää niin maanteillä, metsäautoteillä kuin muillakin väylillä, esimerkiksi ojien reunoilla ja rinteillä.
Etenkin metsänomistajalle on tärkeää ymmärtää mönkkärin kaatumisen aiheuttamat riskit. Kun lähdetään maastoon, sopivan reitin valinta on kaiken perusta.
Ajoreittien suunnitteluun on syytä käyttää aikaa. Mönkkäri sammutetaan ja lähdetään kävelemään. Reitti suunnitellaan maaston muotoja ja kaltevuuksia tutkien.
Ajettavuutta voi parantaa sahaamalla kantoja lyhyiksi. Vaikeista paikoista puut on paras joko vetää vinssin pitkällä vaijerilla tai jättää lahopuuksi luontoon.
Peräkärryllä metsässä ajaessa mönkkärin aisassa on syytä olla pyörivä vetopää.
Lisäksi mönkijän tehon pitää olla riittävä. Hyvä vääntö alakierroksilla ja siitä syntyvä sitkeä vetokyky parantavat mönkkärin hallintaa ja turvallisuutta.
Puiden ajoon soveltuu parhaiten 2-akselinen telikärry. Tukkikärryssä kuorma sijoitetaan tasapainoisesti. Liian suuria kuormia on syytä välttää senkin takia, että ne koettelevat mönkkärin takajousitusta. Jollei takajousitus ole tarpeeksi jäykkä, ajettavuus heikkenee.
Kaltevassa maastossa ajetaan suoraan ala- tai ylämäkeen. Sivukaltevuuteen ajaminen on vaarallista. Kun rinteen ylemmän puolen rengas nousee kannon, kiven tai kohouman päälle, mönkkäri on altis kaatumaan.
Omaa painoa siirtämällä eli vartaloa kallistamalla ylä- ja alamäen puolelle, samoin eteen ja taakse, kuljettaja voi hiukan siirtää mönkijän painopistettä ja siten avittaa mönkijän pystyssä pysymistä.
Jos ajaa vauhdilla jyrkkään ylämäkeen, renkaan osuminen esteeseen voi keikauttaa mönkkärin kyljelleen tai takakautta ympäri.
Ongelmia voi tulla siitäkin, jos jää rinteessä jumiin. Yleensä turvallisinta on edetä sen jälkeen vinssin avulla kohtisuoraan ylämäkeen. Tarvittaessa kuorma puretaan.
Peruuttaminen rinteessä taaksepäin on riskialtista. Kärryn ohjaaminen peruuttaen voi johtaa siihen, että menetetään mönkkärin kohtisuora asento rinteeseen nähden.
Jos eteen tulee tenkkapoo, ei kannata tehdä hätäisiä päätöksiä. Viisainta on puhaltaa peli poikki, harkita eri mahdollisuuksia ja mahdollisesti pyytää apua.
Parhaiten vaarallisilta tilanteilta välttyy, kun mönkkärillä ja peräkärryllä ajellaan vain melko tasaisissa maastoissa riskipaikkoja karttaen.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 10/2024.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
