• Pohjois-Karjalan metsästäjät: Luottamus ja usko ministeriöön ja riistahallintoon on mennyt

    Lieksassa ja Ilomantsissa karhunmetsästäjät ovat ihmeissään tilanteesta, vaikka karhujahdin peruuntuminen oli ennustettavissa.
    Tilaajalle
    Yrjö Eronen kuvattuna Lieksassa koiriensa kanssa muutama vuosi sitten.
    Yrjö Eronen kuvattuna Lieksassa koiriensa kanssa muutama vuosi sitten.  Kuva: Sari Penttinen
    Metsä|Erä
    22.8.202517:00
    Eija Vallinheimo
    Ilomantsi

    Suomen riistakeskus tiedotti eilen hakevansa karhupäätöksille asetetuille täytäntöönpanokielloille kiireellistä kumoamista. Riistakeskus katsoo, että se on tehnyt valituksenalaiset päätökset voimassa olevan metsästyslainsäädännön nojalla ja sen asettamissa harkintavallan rajoissa. Lisäksi riistakeskus on ottanut huomioon asiassa relevantin oikeuskäytännön ja ohjeistuksen. Näin ollen Suomen riistakeskus vaatii, että täytäntöönpanokiellot tulee kumota kiireellisesti.

    ”Turhauttavaa touhua”, kiteyttää tunnelmansa lieksalainen Yrjö Eronen ajatuksensa.

    ”Minä osaan järjestää ja johtaa karhujahdin ja vaimo hoitaa paperihommat. Lupien kanssa on jo nyt tehty paljon töitä ja ihan turhaan. Parhaillaan tehdään laajaa vastinetta valitukseen. Toimenpidekiellon purkuvaatimusta ei tehdä, koska se on aina tullut bumerangina heti takaisin”, Eronen huokaa.

    ”Karhu on meikäläisille uusiutuvaa luonnonvaraa ja karhukannan hoito on osa luonnonhoitoa. Nyt pieni porukka pystyy laittamaan koko systeemin sekaisin ja jumiin. Jahti pitää vahingot kontrollissa ja ihmisarkuuden karhujen päässä. Meiltä on nyt vedetty matto alta ja sitä tässä ihmetellään.”

    Samaa mieltä on myös Ilomantsin yhteisluvan luvanhakijana toimiva ilomantsilainen Markus Ahponen. Hän sanoo, että luottamus ja usko ministeriöön ja koko lupaprosessiin on mennyt.

    ”Tänäkin vuonna kansanedustajat lupasivat, että karhujahtiin päästään.”

    Markus Ahponen

    ”Tänäkin vuonna kansanedustajat lupasivat, että karhujahtiin päästään. Kymmenen vuotta tätä peliä on nyt jo ollut ja väkisin tulee mieleen se, että onko päättäjillä edes todella halua saada tätä toimimaan. Vaikeaa on enää uskoa, että tämä solmu aukeaa ainakaan helposti. Nyt on jo ongelmia petojen kanssa, saati sitten viiden vuoden päästä tästä eteenpäin, jos mitään ei tehdä.”

    Eronen pohtii, milloin metsästäjien mitta tulee täyteen. Erosta närästää erityisesti se, että Etelä-Suomessa määrätään, mitä Lieksassa saadaan tehdä, vaikka karhujen aiheuttamat ongelmat ovat osa Pohjois-Karjalan arkea.

    ”Riistahallinto ja ministeriö ei pysty omaa työtään tekemään.”

    Karhukanta nousee jatkuvasti, kun kannanhoidollista metsästystä ei ole.
    Karhukanta nousee jatkuvasti, kun kannanhoidollista metsästystä ei ole.  Kuva: Markku Vuorikari

    ”Karhukanta nousoo väkisin ja jossakin vaiheessa johonkin toimenpiteisiin pitää ruveta. Mitä toimia ne sitten silloin on? Onko ne sitten ammattimetsästäjät vai mikä on se ratkaisu? Pelkillä vahinkoperusteisilla luvilla ja SRVA-hommilla tämä ei tule pyörimään. Joko täytyy käydä joku pahempi juttu tai sitten karhukanta luontaisesti laskee jonkun taudin takia lopulta”, Eronen sanoo.

    Miehet sanovat olevansa tyytyväisiä, että vielä ei ole sattunut mitään pahempaa vahinkoa. Se on varmaa, että karhunkin suhtautuminen ihmiseen muuttuu vähitellen ja kohtaamistilanteista tulee jatkuvasti yhä vaarallisempia.

    ”Meillä on hienot retkeilyreitit ja marjastus mahdollisuudet Ilomantsissa ja entistä useampi jättää lähtemättä sinne karhun kohtaamisen pelossa. Ennen marjastajat eivät nähneet karhuja, koska ne väistivät, kun kuulivat ihmisen tulevan. Nyt ne eivät enää väistä ja konfliktin riski näin ollen kasvaa”, Ahponen pohtii.

    Lisää aiheesta
    • Myönnetyt 13 poikkeuslupaa olisivat mahdollistaneet 129 karhun pyynnin.

      Erä | Nyt se on lähes varmaa: Karhujahtiin ei päästä tänäkään vuonna

      Tilaajalle
    • Ruotsin karhunmetsästys voi alkaa suunnitellusti 21. elokuuta.

      Erä | Ruotsin karhujahti alkaa tällä viikolla – tehdyt valitukset hylättiin

      Tilaajalle
    • Tänä syksynä poronhoitoalueen ulkopuolella ei päästä kannanhoidolliseen karhunpyyntiin.

      Erä | Jenna Simula pettyi hallinto-oikeuden päätökseen pistää karhun poikkeusluvat jäihin – ”Täytäntöönpanokiellosta näyttää syntyneen automaatio”

      Tilaajalle
    • Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomen karhukanta on kasvanut, ja ennusteen mukaan niiden määrä liikkuu välillä 2062–2745 yksilöä. Tilastollisesti todennäköinen luku on 2367.

      Erä | Kansanedustajat karhunkaatovalituksista: ”Tämä oli nähtävissä” ja ”Pienen porukan ilkeilyä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    karhunmetsästys
    Suomen riistakeskus
    Pohjois-Karjala
    riistahallinto
    ministeriö
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle