• Video: Kun talvi tulee, Paavon kuusiviitat näyttävät tienkulun — tehty jo 60 000 kappaletta ja yhä jatkuu

    Eläkkeellä oleva metsäteknikko Paavo Vesterinen on urakoinut pääkaupunkiseudulle aurausviittoja kuudella vuosikymmenellä.
    Tilaajalle
    Jälleen yksi nippu kasassa. Eläkkeellä oleva metsäteknikko Paavo Vesterinen on tehnyt 53 vuotta aurausviittoja talkoolla pääkaupunkiseudun teille.
    Jälleen yksi nippu kasassa. Eläkkeellä oleva metsäteknikko Paavo Vesterinen on tehnyt 53 vuotta aurausviittoja talkoolla pääkaupunkiseudun teille. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Metsänhoito
    28.10.202520:30
    Pasi Jaakkonen
    Tammela

    Kellastuneita männynneulasia satelee Tammelassa Mustialan yhteismetsässä liikkuvan päälle solkenaan. Syyskuun aamussa viipyy häivähdys kesää, mutta jo muutaman viikon kuluttua neulassade vaihtuu vääjäämättä lumeen.

    0:00
    0:00

    Siksi eläkkeellä oleva metsäteknikko Paavo Vesterinen, 76, on vesurin kanssa metsässä liikkeellä. Kuten on ollut tähän aikaan vuotta yli puolen vuosisadan ajan.

    ”Tulin 1972 metsätyönjohtajaksi Mustialan yhteismetsään ja seuraavana syksynä aloitin aurausviittojen tekemisen Tammelan Ryskeen lukuun.”

    Ryske on Tammelan urheiluseura, jolla on vankat perinteet hiihdossa. Ja hiihdosta Vesterinen mielellään puhuu aurausviittojen teon keskellä.

    ”Veikko Hakulinenkin teki aurausviittoja. Hänhän oli metsätalousinsinööri ja Yhtyneiden paperitehtaiden hommissa.”

    Aurausviittojen teko käy Paavo Vesterisen mukaan ennakkoraivauksesta. Taimet eivät kuitenkaan jää metsässäliikkujan riesaksi, vaan päätyvät katujen ja kevyen liikenteen väylien varsille.
    Aurausviittojen teko käy Paavo Vesterisen mukaan ennakkoraivauksesta. Taimet eivät kuitenkaan jää metsässäliikkujan riesaksi, vaan päätyvät katujen ja kevyen liikenteen väylien varsille. Kuva: Kimmo Haimi

    Ja taas Vesterisen vesuri karsii, kymmenien tuhansien tehtyjen viittojen antamalla kokemuksella. Näre katkeaa napakalla iskulla ja lentää keihään lailla pinoon, joka kasvaa silmissä.

    ”Jotkut käyttävät sahaa, mutta kyllä vesuri on minusta kätevin”, hän sanoo.

    Viittojen pituuden on asetuttava 1,8 ja 2 metrin väliin, paksuudella ei niin suurta väliä ole. Päähän jää pieni tupsu Vantaan kaupungin tienauraajan silmäniloksi valkeaa hankea vasten.

    ”Aurausviittarahoilla maksettiin nuorten hiihtäjien leirejä, joskus Itävallan Ramsauhun asti. Joskus mukana oli hiihtäjänuoria ja heidän vanhempiaan tekemässä viittoja. Nyt tämä on yksinäisen miehen hommaa.”

    Jotkut suosivat moottorisahaa, mutta vesuri on Paavo Vesterisen mukaan voittamaton aurausviittojen teossa.
    Jotkut suosivat moottorisahaa, mutta vesuri on Paavo Vesterisen mukaan voittamaton aurausviittojen teossa. Kuva: Kimmo Haimi

    Vesterinen naputtelee yksin viittoja hänelle tutun Mustialan yhteismetsän saloilla. Osan urakasta on ottanut paikallinen Lions-klubi, mutta he ovat eri suunnassa. Viittojen myynnistä karttuva tulo kanavoidaan Lounais-Hämeen hiihdon tukiyhdistyksen kautta liikunnallisiin tarkoituksiin.

    Muovi on pitkälti syrjäyttänyt kuusentaimet auraviitoituksessa, mutta näreviitoillla on yhä ystävänsä. Syyn voisi ensi alkuun kuvitella olevan muovin ja siitä syntyvän roskan välttäminen, mutta perustelu on käytännöllinen.

    Kuusiviitat saavat olla tienpenkalla rauhassa kaiketi siksi, että niiden nakkelijat kavahtavat pihkaa kämmenissä.Vantaa tieverkolle joka syksy pystytettävistä 10 000 viitasta vajaa puolet on Tammelan järviylängöltä lähtöisin.

    Tänä syksynä tehtävät 4 000 viittaa täyttävät puutavara-auton nupin puolilleen. Parhaina syksyinä Tammelasta lähti 20 000 aurausviita eli täysi puutavararekka ja niitä tekemään vaadittiin jo isompi joukko. Tuolloin Vesterinen naputteli yksin nippuun 2 000 viittaa.

    Kevään tullen kuusiviitat saavat jäädä sijoilleen, toisin kuin muoviviitat, jotka pitää kerätä pois.

    Kuusesta tehty aurausviitta on muoviseen nähden kestävä valinta.
    Kuusesta tehty aurausviitta on muoviseen nähden kestävä valinta. Kuva: Kimmo Haimi

    Viitantekoon sopivista kuusitiheiköistä ei Vesterisen mukaan ole Suomen kuusettuvissa metsissä pulaa. Nyt sellainen löytyi Mustialan yhteismetsästä metsäojan varrelta, jonka ympäröivässä metsässä yläharvennusta tehnyt metsäkone oli jo kiertänyt.

    ”Tästä muutaman aarin alalta syntyvät ne 1 000 viittaa, jotka tänä vuonna teen. Oikeastaan tämä on metsähoitotyötä ja ennakkoraivausta, jossa puut otetaan hyötykäyttöön”.

    Vesterisen itselleen asettama tekourakka on viikossa ohi. Karkeasti laskien Vesterinen on tehnyt vuosikymmenten saatossa noin 60 000 aurausviittaa. Jos ne asettelisi jonoksi, ulottuisi se Helsingin keskustasta Hämeenlinnan taakse. Melkoinen määrä talkootyötä hiihdon ja tienkäyttäjien eteen.

    Lisää aiheesta
    • Aurauskeppien irrottaminen routaisesta maasta vaatii voimaa, toteaa Esa Männikkö.

      Autot | Esa kerää aurauskeppejä ‒ pyörän päällä saa kulkemaan noin 40 kerrallaan

      Tilaajalle
    • Vantaa pyrkii suosimaan katu- ja tieverkostollaan puisia aurausviittoja muovisten sijaan,  missä se mahdollista. Niiden pystytys valmistui marraskuun alussa.

      Liikenne | Tupsukkaassa aurausviitassa on kiero ominaisuus, joka suojaa sitä ilkivallalta

    Artikkelin aiheet
    Paavo Vesterinen
    aurausviitat
    metsätyöt
    Tammela
    vapaaehtoistyö
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla