• Tunnistaisitko soopelin? Suomessa on tehty vain muutamia soopelihavaintoja

    Soopeli on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi, ja sen pyytäminen on sallittua.
    Tilaajalle
    Soopeli muistuttaa näätää, mutta sillä ei ole yhtä pitkä häntä eikä sillä ole rintalaikkua. Suomessa havaitut yksilöt ovat olleet väriltään lähes mustia.
    Soopeli muistuttaa näätää, mutta sillä ei ole yhtä pitkä häntä eikä sillä ole rintalaikkua. Suomessa havaitut yksilöt ovat olleet väriltään lähes mustia. Kuva: Neil Bowman / iStock
    Metsä|Erä
    2.1.202512:04
    Eija Vallinheimo

    Soopeli on paljon näätää muistuttava, mutta kooltaan hieman suurempi havumetsien nisäkäs. Soopelin erottaminen näädästä ei välttämättä ole kovinkaan helppoa. Soopelin turkin värisävy voi vaihdella levinneisyyden mukaan lähes vaaleasta melkein mustaan.

    Soopelin häntä on kuitenkin selvästi lyhyempi kuin näädällä, korkeintaan puolet ruumiin pituudesta. Myös soopelin takajalat ovat hieman lyhyemmät kuin näädällä. Tarhatuilta soopeleilta puuttuu näädän paras tuntomerkki eli kultainen rintalaikku. Suomessa tavatut tarhakarkurit ovat olleet tummanruskeita ja niiden turkissa on ollut hopeanvärisiä peitinkarvoja.

    Soopeli on tunnettu arvokkaasta turkistaan, jonka vuoksi sitä on metsästetty alkuperäisellä esiintymisalueellaan Venäjän ja Siperian taigalla. Kauniin turkin takia soopelia myös tarhataan.

    Nykyisin luonnonvarainen soopeli kuuluu IUCN:n luokituksessa elinvoimaisten lajien ryhmään ja soopelikanta on kasvussa.

    Soopelin ei tiedetä koskaan eläneen luonnonvaraisena Suomessa.

    Soopelin ei tiedetä eläneen koskaan Suomessa luonnonvaraisena. Tutkijat epäilevät, että historialliset maininnat soopeleista johtuvat näädistä, joilla on ollut melanismi eli ne ovat olleet kokonaan mustia.

    Tämän vuoksi soopelin katsotaan olevan Suomessa nykyisin haitallinen vieraslaji.

    Suomesta on tältä vuosituhannelta havaintoja kolmesta varmistetusta soopelista. Lappeenrannan seudulta pyydettiin 2010-luvulla kaksi soopelia. Kolmas varmistettu soopeli pyydettiin Punkaharjulta joulukuussa 2019. Ulkonäkönsä perusteella näiden yksilöiden arveltiin olleen venäläisiä tarhakarkulaisia.

    Näiden lisäksi vieraslaji.fi-sivustolle on ilmoitettu havaintoja Kalajoelta ja Savonlinnasta.

    Havaintoja soopelista voi ilmoittaa vieraslajinisäkkäiden ilmoituslomakkeella.

    Lähde: vieraslajit.fi
    Lisää aiheesta
    • Näätä on notkea kiipeilijä, jonka ulottuvilla on kaikki maan pinnalta puiden latvuksiin.

      Luonto | Viimeinen Heikki Willamon suurista haaveista eläinten valokuvaajana tuli todeksi, kun hän pääsi lähelle metsän kaunista kultakurkkua

      Tilaajalle
    • Kantalaisen tekemiä supikoiran, näädän ja ketun luonnonturkiksia.

      Erä | Luontoa arvostava metsämies ei halua heittää hukkaan pienpetojen turkiksia

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    soopeli
    vieraslajit
    näätä
    Suomi
    turkiseläimet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle