• Moni avioliitto sai alkunsa kohtaamisesta savotalla tai uitolla – savotan aikana kämppäemännän kanssa ei kuitenkaan sopinut vehdata

    Miehet valvoivat kateellisina toisiaan, ja kateus saattoi ilmetä myös naisia halventavana nimittelynä. Naisten moraalin ja siveyden tarkkailu metsätyömailla oli käytännössä pakon sanelemaa, kansatieteilijä Hanna Snellman sanoo. ”Yhteisöhän olisi mennyt sekaisin, jos miehet olisivat alkaneet kilvoitella siitä, kuka saa huomiota.”
    Tilaajalle
    Elämänluukulla parveilee jätkiä, ja santsi­kupin lisäksi heitä kiinnostaa ehkä jokin muukin Rovaniemen Ylä-Säynäjällä vuonna 1923.
    Elämänluukulla parveilee jätkiä, ja santsi­kupin lisäksi heitä kiinnostaa ehkä jokin muukin Rovaniemen Ylä-Säynäjällä vuonna 1923.  Kuva: Museovirasto / Kansatieteen kuvakokoelma / Sakari Pälsi
    Metsä|Historia ja perinne
    5.10.202409:00
    Tuija Manneri

    Miehiä oli kämpällä kolme- tai neljäkymmentä ja emäntiä kaksi. Toinen heistä, Martta nimeltään, tykästyi Einoon. He rupesivat ”pitämään seuraa”, kuten muistelija kertoo kirjassa Jätkän pätkät.

    Eräänä iltana muut miehet huomasivat, että Eino oli mennyt Martan luo keittiöön, emäntien tiloihin. Sakki ei heidän kahdenkeskistä yhdessäoloaan suvainnut. Joku ärsyyntyi niin paljon, että iski kirveellä auki elämänluukun, jonka kautta ruokaa tarjoiltiin keittiöstä kämppään.

    Lemmenpari säikähti mekkalaa ja lähti hiihtelemään. Sen jälkeen he asettuivat aamuyöllä kuivaushuoneeseen lämmittelemään. Yksi jätkistä havahtui unestaan ja herätti muitakin, ja joukko pönkkäsi kuivaushuoneen oven ulkopuolelta kiinni.

    ”Aamulla jätkät kokoontuivat kaikki ulos katsomaan, kun pariskunta vapautetaan kuivaushuoneesta. Sitten alkoi yhteinen neuvonpito mitä tehdä tälle emännälle, joka oli useimpien jätkien mielestä huora ja lutka ja vaikka mikä vosu”, kirjan muistelus jatkuu.

    Kämppälaki kielsi suhteet

    Naisia halveksiva nimittely ja väitteet esimerkiksi prostituutiosta johtuivat yleensä kateudesta, selittää kansatieteilijä, Helsingin yliopiston vararehtori Hanna Snellman, joka on tutkinut Kemijoen uitto- ja metsätyöläisiä.

    ”Jos nainen oli yhdelle ystävällisempi kuin toiselle, hänen yöllisistä toimistaan vihjailtiin muille ilman minkäänlaista todellisuuspohjaa. Emäntien makuukopperoita kutsuttiin kutu­kopeiksi.”

    Einolle ja Martalle kämppäporukan tuomio tuli ripeästi: kumpikin joutui jo samana päivänä jättämään työnsä. Jätkien käyttäytymissäännöstö eli kämppälaki määräsi, että naiskokkiin ei saanut kajota eikä hiipiä hänen viereensä yöllä.

    Kämppälain rikkomisen seuraukset sai tuntea nahoissaan myös se jätkä, joka vuonna 1915 pyrki Lapissa emännän petiin. Muissa miehissä heräsi aikeesta epäilys, joten he nukkuivat koiranunta ja saivat ihailijan kiinni itse teosta, Sakari Pälsi kertoo kirjassa Tukkimetsistä ja uittopuroilta.

    ”Rangaistus seurasi nopeasti ja tehokkaasti. Yksi kaatoi sangollisen kylmää vettä varkain kosiskelevan niskaan, ja toiset ottivat hänet vastaan yleisellä selkäsaunalla. Rauhanrikkojan täytyi aamulla ottaa tili ja lähteä työmaalta.”

    Savottamiesten mielenkiintoa kämppä­emäntiä kohtaan lisäsi se, että nämä olivat yleensä nuoria, riuskoja työihmisiä ja usein myös nättejä ja nauravaisia. Lammin kämpän emäntiä Kittilän Kuolavaarassa vuonna 1955.
    Savottamiesten mielenkiintoa kämppä­emäntiä kohtaan lisäsi se, että nämä olivat yleensä nuoria, riuskoja työihmisiä ja usein myös nättejä ja nauravaisia. Lammin kämpän emäntiä Kittilän Kuolavaarassa vuonna 1955. Kuva: Suomen Metsämuseo Lusto / Stora Enso Metsän kokoelma

    Eroon naisenhajusta

    Naisten moraalin ja siveyden tarkkailu metsätyömailla oli käytännössä pakon sanelemaa, Hanna Snellman toteaa. ”Yhteisöhän olisi mennyt sekaisin, jos miehet olisivat alkaneet kilvoitella siitä, kuka saa huomiota.”

    Miesvaltaisessa yhteisössä valvonta ja kateus ulottuivat myös vapaa-ajalle ja kämpän ulkopuolelle muka roisina huumorina. Jätkän pätkät -kirjassa kertoja kuvaa, miten häneltä yritettiin savustaa jalkovälistä naisenhajua pois, koska hän oli tansseista päässyt yöjalkaan jonkun talontytön kamariin.

    ”Miessakki lähestyi katajapensas ja tuohikäkkärä kädessä. Tulitikkuaskista sytyttivät tulta tuohikäkkärään. Minä paljastin puukkoni ja taisin kirotakin. Sanoin: Työ tiijättä, että suonissani virtaa pohojolaasta verta, joka ei vapise eikä tutise. Jos kuka tulee kolmen metrin etäisyyteen minusta, silloin tulee rumihii.”

    Savustaminen jäi sillä kertaa sikseen.

    Liikaa hellustelua

    ”Jos vaan puhukaan jonku kans pitempään, niin se oli heti sanomista”, Terhi Reiterä lainaa tutkimusartikkelissaan entistä kämppäemäntää.

    Kaikesta huolimatta ihastuksia ja suhteita syntyi, olivathan emännät usein nuoria ja naimattomia ja tapasivat metsätöissä ikäisiään miehiä. Muista kuin heterosuhteista muistelukset eivät kerro.

    Silmäpeliä kokkien rauhoitusmääräyskään ei estänyt. ”Sattui varmaankin, että nuorella jätkällä ilmeni tavallista useammin asiaa elämänluukulle”, Unto Palokas tulkitsee teoksessa Jätkän elämää.

    Tiheä asiointi saattoi miellyttää myös kyökin puolella, todistaa Elsa-Kaisa Koivukangas. Hän kertoo kokkikokemuksistaan Erkki Snellmanin kirjassa Muut sortaa, saha yksin puoltaa:

    ”Aina, kun uusia miehiä tuli, niin katottiin, että onko komeita. Kyllähän siellä olis saanut kavereitakin vaihtaa, mutta kyllä se yksi aina yhdelle talvelle riitti.”

    Joskus teerenpeli kääntyi haitaksi. Yhdellä työmaalla miehiä oli 80 ja emäntiä neljä, mutta ”kaksi kokkia vaan hellusteli” ja muille kokeille kertyi liikaa hommia, Koivukangas harmittelee. Siksi hän vaihtoi pestiä – ja lopulta kohtasi ”sen oikean”.

    ”Sen perästä ei sitten tullut savottaan menoakaan.”

    Riiustelu johti alttarille

    Pikkuseurustelua ja vispilänkauppaa. Sellaisiksi Toivo Jumisko kuvailee emäntien ja jätkien suhteita perinnekirjassa Muut sortaa, saha yksin puoltaa. Viattomuutta ja jännitystä muisteluksista löysi myös tutkija.

    ”Seurustelu oli pidettävä salassa, ja vasta vakavan suhteen saattoi paljastaa muille kämpän miehille”, Terhi Reiterä kirjoittaa.

    Vakituista parisuhdetta jopa kunnioitettiin. Eräältä emännältä miehet alkuun aina kysyivät, onko hänellä sulhasta, vakituista kaveria. ”Ja ko sano että on: no ole sitte!”

    Ihastuminen johti varsin usein avioliittoon. Kun Reiterä perehtyi 33 entisen kämppäemännän muisteluksiin, yli puolessa kerrottiin, että tuleva puoliso oli kohdattu metsätyömaalla.

    Myös Hanna Snellman tapasi tutkimusmatkoillaan paljon pariskuntia, jotka kertoivat tutustuneensa uitoilla tai talvisavotoilla. Työmaalla he eivät kuitenkaan olleet näkyvästi riiustelleet.

    ”Parit selittivät, että lähinnä vain ensimmäiset katseet vaihdettiin elämänluukun läpi. Loppu seurasi sitten myöhemmin, siellä, minne työpaikan seurustelu­kielto ei ulottunut.”

    Yksi tapa osoittaa mielenkiintoa oli auttaa savotta- ja uittoemäntiä näiden raskaimmissa töissä. Tässä kannetaan yhteisvoimin vettä joesta kattilalla ja sangoilla Savukoskella vuonna 1947.
    Yksi tapa osoittaa mielenkiintoa oli auttaa savotta- ja uittoemäntiä näiden raskaimmissa töissä. Tässä kannetaan yhteisvoimin vettä joesta kattilalla ja sangoilla Savukoskella vuonna 1947. Kuva: Suomen Metsämuseo Lusto / Metsäteollisuus ry:n kokoelma / Teollisuusvalokuvaamo Mannelin

    Luppoaikojen lempeä

    Työn lomassa syttynyt kiinnostuksen kipinä saattoi vahvistua varsinkin luppo­aikoina, jolloin metsätyötä ei ollut tarjolla. Toimi Raasakka muistelee Erkki Snellmanin kirjassa, kuinka 1920-luvun uittomiehet ostivat loppu­tilillä ensin komeat puvut, kravatit kravattineuloineen ja kauluspaidat mansettinappeineen.

    ”Näin ne sitten tyttöjä lähestyivät. Ja viksunnäköisiä ne olivatkin uusissa kamppeissa. [– –] Sitten työväentalolla tanssittiin ja oli hauskaa.”

    Osa jätkistä pestautui luppoajoiksi taloihin maa­töihin, koska oma koti sijaitsi liian kaukana tai sitä ei ehkä edes ollut.

    ”Jätkistä, jotka pääsivät kyliin talollisten suojiin, monet menivät avioliittoon, koska tytöt pitivät heitä ryhdikkäinä, komeina, hyvännäköisinä miehinä, jotka pystyivät mihin työhön hyvänsä”, 1900-luvun alkuaikoja kuvailee edellä mainitussa kirjassa Aapo Leinonen.

    Metsätyömiehet lisäsivät maaseudun kaikkien naisten mahdollisuuksia kumppanin valintaan, eivät pelkästään kokkien. Jätkät toivat ”uutta verta Pohjolan perille”, kuten Ilta Kivilahti perinnekirjassa toteaa. Miesten pihkaista hajuakaan tytöt eivät hänen mukaansa vierastaneet.

    ”Sattui sellainenkin tapaus, että oltiin jo kihloissa ja sulhanen tuli savotasta, niin jälleennäkemisen syleily kesti niin kauan, että tytön retonkinen mekon rinta tarttui pojan puseroon! Mutta tämä ei tahtia haitannut, he menivät avioon, niin kuin moni muu etelänmies ja Lapin tyttö tekivät, perustaen perheensä.”

    Morsiuskurssi käytynä

    Raskaiden sotavuosien jälkeen muuan Matti päätti ottaa siviilielämästä kaiken ilon irti.

    ”Tein savotoilla viikot töitä kuin mielipuoli, tehopakkauksia irtosi tusinoittain. Mutta pyhän seutuna aina juopottelin kaikki ansioni. Tätä jatkui kunnes v. 1947 eräällä savotalla tutustuin kämppä­emäntään seurauksella, että vielä samana vuonna solmimme avioliiton”, etenee muistelus Hanna Snellmanin väitöskirjassa.

    Matti ei tekstissään kerro, millä perusteilla hän vaimonsa valitsi. Kämppäoloissa hän todennäköisesti oli kuitenkin nähnyt, olisiko morsianehdokkaasta pien­tilan emännäksi ja metsätyöläisen vaimoksi.

    ”Sana hyvästä kokista kulki. Työteliäs ja siisti tyttö­ihminen oli kysytty maaseudun vaimomarkkinoilla”, Tapio Vilkuna kirjoittaa.

    Jotkut kutsuivatkin kokkikursseja morsiuskursseiksi, kertoo Pakkasen ja Leikolan metsähistoriateos.

    Keittiön ja pirtin välinen elämänluukku oli samalla kämppäemäntien ja työmiesten välisten valta­kuntien portti. Kuva on kainuulaiselta uittopirtiltä 1950-luvulta. Miehet viettävät iltaa tupakkia poltellen ja jutustellen.
    Keittiön ja pirtin välinen elämänluukku oli samalla kämppäemäntien ja työmiesten välisten valta­kuntien portti. Kuva on kainuulaiselta uittopirtiltä 1950-luvulta. Miehet viettävät iltaa tupakkia poltellen ja jutustellen. Kuva: Suomen Metsämuseo Lusto / Edvard Pääskylän kokoelma / Tuovi Nousiainen

    Kumppaniksi metsätyöhön

    Metsätyömailla ahkeroi jonkin verran naisia myös varsinaisissa metsätöissä saha ja kirves kädessä.

    Yksi heistä oli Ebba Ruotsalainen. Hän muistelee elämäänsä kirjassa Muut sortaa, saha yksin puoltaa. Perheeseen ei syntynyt poikia, joten Ebba-kuopus lähti jo 11-vuotiaana isän kaveriksi pöllimetsään ja jatkoi metsätöissä vielä aikuistuttuaan.

    ”Sieltä puun juurelta aviopuolisoni löysi pikiöljyn ja ahavan mustaaman metsän neidon.”

    Ebban myöhemmistä vaiheista kirja ei kerro. Vaimona häntä saattoi odottaa rooli, jota kirjailija Kalevi Kalemaa kuvailee näin:

    ”Vanhojen työmenetelmien kaudella ei metsätyömiehen naiselle riittänyt ainoastaan se, että hän laittoi ruokaa, huolehti kodista ja pesi miehensä vaatteet. Hänen täytyi pihkata myös omat vaatteensa. Metsätyömiesyhteisössä edellytettiin, että kunnon vaimo kävi auttamassa miestään metsässä. Yhden ihmisen työvoima lisää merkitsi melkoista leivän jatkoa.”

    Lähteitä ja lisätietoja

    Timo Holtari, Pekka Laaksonen ja Urpo Vento (toim.): Jätkät sen kun porskuttaa (Weilin +Göös 1970) ja Jätkän pätkät (Postipankki 1970)

    Kalevi Kalemaa: Metsien miehet (Gummerus 1975)

    Unto Palokas: Jätkän elämää (Pohjois-Karjalan metsätyömieskodin kannatusyhdistys 1995)

    Esko Pakkanen ja Matti Leikola: Metsää, puuta ja kovaa työtä (Metsäkustannus 2010)

    Sakari Pälsi: Tukkimetsistä ja uittopuroilta (Otava 1923)

    Terhi Reiterä: ”Kämppäemäntä, olet alituisen tarkastelun ja ’silmälläpidon’ kohteena!” Teoksessa Metsien miehiä ja naisia (Metsähistorian seura ja Lusto 2012)

    Erkki Snellman (toim.): Muut sortaa, saha yksin puoltaa (Rovalan kannatusyhdistys 1991)

    Hanna Snellman: Tukkilaisen tulo ja lähtö (Pohjoinen 1996)

    Tapio Vilkuna: Savitalon pojat savotalla (Metsälehti kustannus 1998)

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 8/2024.

    Lisää aiheesta
    • Unto Savilahti kuittaa kirjaan saaneensa palkkansa metsä­teknikko Kalle Törmältä Pirkanmaalla Kurun hoitoalueen Kalattoman kämpällä helmikuussa 1956.

      Historia ja perinne | Savotta- ja uittotyömailla palkat maksettiin käteisellä ‒ epärehellisiä suuret rahasummat houkuttelivat ryöstöihin ja huijauksiin

      Tilaajalle
    • Juhlan tunnelma voi olla harras myös vaatimattomissa puitteissa. Miehet joulu­aterialla Siemingin vartiossa Sallassa noin vuonna 1928.

      Historia ja perinne | Savottakämppien joulu oli milloin harras, milloin riehakas, usein normaali työpäivä – juhlan tunnelma pyrittiin luomaan vaatimattomista puitteista huolimatta

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää