• Ruotsissa varastettiin taas iso erä metsäkoneiden tietotekniikkaa

    Valmistaja aikoo pistää tietokoneiden kiinnityksen uusiksi.
    Tilaajalle
    Tällä kertaa kohteena olivat John Deeren toimipisteet.
    Tällä kertaa kohteena olivat John Deeren toimipisteet. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Koneet ja kulkuneuvot
    16.10.202516:30
    Jukka Hämäläinen

    John Deeren kahdesta toimipisteestä Ruotsissa on varastettu yhteensä 16 kappaletta metsäkoneiden tietokoneita. Yhtiön Ruotsin-maajohtaja Henrik Johansson kuvaa tapausta sanomalehti Lantbrukets Affärstidningissä (ATL) poikkeukselliseksi.

    ”Meihin on toki kohdistunut varkauksia aiemminkin, mutta ei tässä mittakaavassa. Poikkeuksellista on se, että he veivät vain tietokoneet. Ei mitään muuta”, Johansson sanoo.

    Hänen mukaansa Ruotsissa ei ole markkinoita näin suurelle määrälle metsäkoneiden tietokoneita.

    ”Meillä on korkeintaan muutama asiakas vuodessa, joka tarvitsee uuden tietokoneen. Nämä ovat menneet ulkomaille.”

    Yritys haluaa nyt vähentää varkauksien riskiä tekemällä tietokoneista vaikeammin irrotettavia ja sellaisia, että ne muuttuvat käyttökelvottomiksi, jos ne poistetaan koneista.

    Elokuussa Ruotsin poliisi kertoi yhteensä 15 varkaudesta, joissa oli viety tietotekniikkaa yksittäisistä metsäkoneista eri puolilla maata.

    ATL: Två stölder mot John Deere – skogsmaskiner rensade på datorer

    Lisää aiheesta
    • Hakkuukoneen hytistä löytyy paljon tekniikkaa.

      Metsäkoneet | ATL: ”Hytti oli täysin putsattu” – lukuisista metsäkoneista varastettu tietotekniikka Ruotsissa

    • Varastettu klapikone oli punainen, ei tätä merkkiä. Kuvituskuva.

      Metsäkoneet | Röyhkeät varkaat veivät traktorin ja klapikoneen

    • Polttopuuvarkaille kelpaavat niin rankapuut kuin toisen pinoamat halot.

      Rikokset | Polttopuuvarkauksissa syyllinen löytyy monesti yllättävän läheltä: ”Usein tekijä on itsekin jonkin sortin ammattilainen”

      Tilaajalle
    • Dodgen lava-autot ovat yhtäkkiä nousseet autovarkaiden suosioon Ruotsissa. Kuvituskuva.

      Rikokset | Ruotsalaisilla synkkä teoria yhtäkkiä lisääntyneistä lava-autojen varkauksista

      Tilaajalle
    • Poliisi pyytää tietoja akku- ja polttoainevarkauksista.

      Koneet ja kulkuneuvot | Akkuja ja polttoainetta varastettu kauhakuormaajista Pyhäjärvellä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Jämäkkä Thaler on puskuvoimainen pienkuormain maatilan pihatöihin ‒ työntövoimaa on runsaasti

    Tilaajalle
  • Argo on kuusipyöräinen hankaliin maasto-olosuhteisiin tarkoitettu amfibioajoneuvo.

    Koneviesti | Kokeilu: Hankalien maasto-olosuhteiden menijä kulkee sekä maastossa että vedessä

    Tilaajalle
  • Kronoksen Extendo 730 Prossa leikkuupää voidaan siirtää traktorin sivulle. Puomistoon on tullut yksi nivel lisää sekä automatiikkaa hallintaan. Puomin ulottuvuus on 7,3 metriä, ja siinä on laajakulmanivelet.

    Koneviesti | Kronoksen Extendo -murskaimessa puomi taittuu eteen ‒ kuskin ergonomia paranee