• Tutkimus: Monet linnut runsastuvat tulevaisuudessa, mutta kolmannes Suomen lintulajeista on vaarassa

    Lintulajien tulevaisuuden määrien ennustaminen on vaikeaa, mutta tuore väitöskirjatutkimus selvitti 120 lintulajin näkymiä 2050-luvulle.
    Riekko on yksi niistä lajeista, jotka tulevat luultavasti vähenemään 2050-lukuun mennessä.
    Riekko on yksi niistä lajeista, jotka tulevat luultavasti vähenemään 2050-lukuun mennessä. Kuva: Arto Komulainen
    Metsä|Eläimet ja kasvit
    22.12.202415:00
    Anniina Jokinen

    Lintulajien tulevaisuuden esiintymiä on vaikea arvioida, selviää Sirke Piiraisen väitöskirjatutkimuksesta.

    ”Tulevaisuuden muutosten ennustaminen osoittautui vaikeaksi, varsinkin mitä alueellisesti tarkempia ennusteita yritettiin tehdä. Tulevaisuuden ennustaminen luotettavasti on hankalaa, mutta ennakointi ja ennaltaehkäisy ovat yleensä kustannustehokkaimpia toimia luonnonsuojelussakin”, Piirainen toteaa Helsingin yliopiston tiedotteessa.

    Ennusteiden avulla voi arvioida tulevia uhkia ja vaarassa olevia lajeja. Siten lajien säilymistä edistäviä toimia voi tehdä jo etukäteen.

    Piirainen teki väitöskirjassaan ennusteet 120 pohjoiselle lintulajille. Suurin osa niistä tulee runsastumaan 2050-luvulle mentäessä, jos ilmasto lämpenee ennakkoarvioiden mukaisesti. Linnut myös siirtyvät vähitellen pohjoisemmaksi.

    ”Monet runsastuviksi ennustetuista lajeista ovat eteläisiä lintuja, kuten mustarastas, jotka luonnollisesti levittäytyvät pohjoisemmaksi. Suomenkin lintukannat saattavat siis saada täydennystä tulevaisuudessa. Toisaalta etelämpänä Euroopassa samat lajit tulevat luultavasti vähenemään”, Piirainen pohtii.

    Pohjoisen lajit eivät pääse pakenemaan ilmastonmuutoksen aiheuttamaa lämpenemistä uusille alueille, sillä pohjoisessa vastassa on Jäämeri.
    Pohjoisen lajit eivät pääse pakenemaan ilmastonmuutoksen aiheuttamaa lämpenemistä uusille alueille, sillä pohjoisessa vastassa on Jäämeri. Kuva: Saara Lavi

    Kaikille lajeille tulevaisuus ei ole yhtä valoisa. Noin 30 prosenttia tutkimuksen lajeista tulee luultavasti vähenemään seuraavien vuosikymmenten aikana.

    Etenkin pohjoisen tunturi- ja suolajit, kuten riekko ja pikkukuovi, tulevat vähenemään. Tällaiset lajit eivät voi siirtyä ilmaston lämmetessä enää pohjoisemmaksi, koska siellä vastassa ovat Jäämeri ja tuntureiden laki.

    Pohjoisen tunturi- ja kosteikkolajien ainoa vaihtoehto vaikuttaa olevan muuttuviin oloihin sopeutuminen. Olosuhteet pohjoisessa voivat kuitenkin muuttua niin nopeasti, etteivät lajit ehdi sopeutua niihin.

    ”Onneksi voimme kuitenkin kansallisella tasolla helpommin vaikuttaa maankäyttöön ja sitä kautta parantaa lajien mahdollisuuksia sopeutua tulevaan, esimerkiksi ennallistamalla lajien, kuten riekon, elinympäristöjä”, Piirainen sanoo.

    Tutkimus ei huomioinut maankäytössä mahdollisesti tapahtuvia muutoksia. Esimerkiksi hakkuiden väheneminen tai viljelykasvien vaihtuminen pelloilla vaikuttavat lintulajien runsauteen.

    Lisää aiheesta
    • Valkoiset hirvet herättävät kiinnostusta ja ylittävät ­helposti uutiskynnyksen. Valkokirjavia hirviä on tavattu eniten ­Lounais-Suomessa. Kuvassa valkokirjava naaras ja sen normaalin värinen vasa.

      Luonto | Tältä näyttävät valkoinen hirvi, fasaani ja orava – moni valkea eläin on talvinen puvunvaihtaja, mutta luonnonoikkujakin löytyy

      Tilaajalle
    • Riekon aikuiskanta on tänä vuonna yhtä vahva kuin viime vuonna, mutta poikasten osuus on vain noin 43 prosenttia koko kannasta.

      Erä | Luke: Riekkokanta pienentynyt kaikissa kolmessa Ylä-Lapin kunnassa – kanta silti yhä vahva

    • ”Kosteikon ylläpito vaatii työtä, mutta monipuolistaa harrastamista. Elinympäristöjen rakentaminen on myös metsästyskulttuurin myönteistä esiin nostamista”, summaa Kurjennevan Eränkävijöiden puheenjohtaja Joonas Kauppinen.

      Erä | Jättömaista kosteikkoja – vesilintujen elinympäristön kunnostus kiinnostaa maanomistajia

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    lintulajit Suomessa
    ilmastonmuutos
    tutkimus
    luonnonsuojelu
    vaarantuneet lajit
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle