Säröslaudan teko vaatii malttia. Martti Koivumäki näyttää, miten puu halkaistaan kirveen ja puukiilojen avulla. Restauroinnin opiskelija Harri Nieminen käyttää nuijaa. Kuva: Teija SoiniOuluRestaurointimestari Martti näyttää, miten tukki halkeaa laudoiksi kärsivällisesti väsyttämällä – ikivanha tekniikka ei vaadi sahaa
Säröslaudan valmistamisen taito ehti lähes hävitä kokonaan, kun pärehöylät ja sahat yleistyivät 1900-luvun alussa.TilaajalleKylmässä ja kosteassa ilmastossa ihmisasumus ei olisi kelvollinen ilman vedenpitävää kattoa.
Nykyrakentajalle tarjolla on erilaisia teollisesti valmistettuja vaihtoehtoja pellistä betonitiiliin. Suurimman osan historiastaan ihmiskunnan on niiden sijaan pitänyt tulla toimeen materiaaleilla, joita välitön lähiympäristö tarjoaa.
Suomessa kattoja on tehty puusta tai sen osista eri muodoissaan: tuohesta, päreistä ja laudoista.
Päreet ja laudat mielletään teollisen ajan tuotteiksi, koska niiden valmistus vaatii konevoimaa. Pitkä, suhteellisen ohut puutavara ei kuitenkaan ollut tuntematonta omavaraistaloudessa eläneille sukupolville.
”Joka paikassa ei kasvanut koivuja. Jos hyvä tuohimetsä oli kaukana, se oli läheisten ikimetsien männystäkin nätti ottaa katon ainekset”, kertoo utajärveläinen restaurointimestari Martti Koivumäki.
Pinnasta vedetty säle paljastaa, miten puun syyt kiertyvät. Säröslautaa saa vain riittävän suorasta puusta. Kuva: Teija SoiniTukista halkaisemalla ja repimällä valmistettua lautaa sanotaan säröslaudaksi. Sen tekemisen taitaa enää harva, koska helpommat vaihtoehdot alkoivat syrjäyttää säröslautatekniikkaa jo viime vuosisadan alussa.
Tapaan Koivumäen Oulun seudun ammattiopiston kurssilla, jonne säröslaudan saloja on tullut oppimaan joukko restaurointialan ja hirsityön opiskelijoita.
”Suoraa puuta löytyy parhaiten pohjoisesta mäenrinteestä.”
Suorasyistä puuta
Säröslaudan valmistukselle otollisinta aikaa on toukokuun alku. Puu halkeaa hyvin, kun solukko on täynnä nesteitä eikä puu ole jäässä.
Puun valinta ja apteeraus on tarkkaa, koska suoraa säröslautaa syntyy vain suorasyisistä rungon osista. Lisäksi puun tulisi olla hitaasti kasvanut, jotta se kestäisi mahdollisimman kauan katossa.
”Suoraa puuta löytyy parhaiten pohjoisesta mäenrinteestä, jossa on kuusi ylimmässä latvuskerroksessa. Kuusten alla kasvaneet männyt ovat hyvin vanhoja”, Koivumäki opastaa.
Halkaisukohdat on piirretty tukin tyvipäätyyn. Kuva: Teija SoiniKoekappaleiksi Koivumäki on tuonut omasta metsästään kivikkoisella kankaalla kasvaneita mäntytukkeja. Hidaskasvuisuuden kriteeri täyttyy selvästi.
”En tämän ikää viitsi ruveta laskemaan, pitäisi olla neula ja suurennuslasi.”
Syiden suoruutta voi arvioida karkeasti jo pystypuista. Jos männyn pääoksat ovat suorassa linjassa, puu pääsee jatkoon. Seuraavassa kokeessa puun pintaa paljastetaan ja revitään siitä muutaman millin ohut säle. Jos säleestä saa pitkän ja suoran, puu kelpuutetaan työlääseen halkaisu-urakkaan.
Täysi varmuus tukin käyttökelpoisuudesta saadaan vasta, kun työ tehdään. Hukkapuuta voi tulla paljonkin.
”Puolangalla Tiaisen torpan savusaunan kunnostuksessa kaadettiin 30 tukkipuuta. Noin 40 prosentista niistä saatiin säröslautaa.”
Restaurointialan opiskelijat Siiri Koskinen (vas.) ja Sara Weck lyövät kiiloja halkaistavaan mäntytukkiin. Kuva: Teija SoiniKirveellä ja kiiloilla
Koivumäki kuorii petkeleellä koulun kentälle tuomansa tukin yläpinnan noin kymmenen sentin leveydeltä.
”Jotkut kuorivat koko puun. Jos tukki joudutaan hylkäämään, se on turha työ. Tukki asetetaan kuin sirkkelisahauksessa, mutka ylös.”
Tyvipäähän hän piirtää ytimen halkaisevan ristin ja hahmottelee lautojen päädyt säteen suuntaisesti yhden neljänneksen kohdalle. Ensimmäinen halkaisu alkaa tyvipäädyn pystylinjalta. Koivumäki lyö puunuijalla kirvestä ja sen jäljiltä syntyneeseen aukkoon koivupuusta tehtyjä kiiloja, jotta halkeama pysyy auki.
Kun halkeama syvenee, säikeitä voi katkoa puukkotaltalla. Kuva: Teija SoiniSen jälkeen puuta avataan rungon yläpinnan keskilinjalta kirveen ja kiilojen avulla tyvestä latvaa kohti edeten.
Puukiiloja kannattaa suosia metallisten sijaan, koska kova, joustamaton metalli saattaa pakottaa puuta liiaksi.
”Puukiila halkaisee tukin väsyttämällä.”
Tukki on halkaistu puoliksi. Seuraavaksi tehdään neljänneksiä. Kuva: Teija SoiniMuutaman pintaan lyödyn kiilan jälkeen puusta alkaa kuulua ritinää syiden irtaantuessa toisistaan. Nyt kiiloja ei kannata heti hakata syvemmälle.
”On odotettava, että ääni loppuu. Sitten vasta hakataan lisää. Näyttää hyvältä, halkeama ei vielä ole lähtenyt kiertämään.”
Opiskelijat pääsevät jatkamaan mestarin aloittamaa työtä. Nelimetrisen tukin äärellä sopii työskentelemään kaksi kerrallaan.
Jos halkeama alkaa ”hypätä” sivuun, se ohjataan kirveellä takaisin keskilinjalle.
Kun halkeama syvenee, Koivumäki hakkaa viimeiset tukkia koossa pitävät säleet talttapuukolla ja nurkkakirveellä poikki. Lopulta puolikkaat irtoavat toisistaan.
Halkaisu paljastaa, että yksi puolikas vaikuttaa ehjemmältä kuin toinen. Eri ilmansuuntien olosuhteet ovat kenties ohjanneet tämän puun kehitystä toispuoleiseksi.
Halkaisu nopeutuu sitä mukaa, kun halkaistavien kappaleiden koko pienenee. Kuva: Teija SoiniKourumaista tai suoraa
Varsinainen laudan teko voi alkaa, kun tukki on neljänä neljänneksenä.
Koivumäki asettaa kourumaiseksi taivutetun kuorimaraudan parhaalta vaikuttavan kappaleen päätyyn ja aloittaa uuden halkaisukierroksen. Työ nopeutuu sitä mukaa, kun halkaistavat kappaleet pienenevät. Työtapa on sama: kirves edellä, kiilat perässä latvaa kohti.
Kun puu ritisee, on odotettava äänen loppumista ennen kuin kiiloja lyödään syvemmälle. Kuva: Teija SoiniKourumaisella työkalulla alkaa muodostua kourumaista lautaa, joka on karjalainen tapa. Myös suoraa lautaa on mahdollista tehdä.
”Siellähän jo kolisee kiilat irti”, Koivumäki myhäilee, kun halkaisu etenee.
Ensimmäiseksi tukkineljänneksen ytimestä irtoaa kolmiomainen hukkapala. Koko aamupäivän kestänyt urakka huipentuu, kun seuraava halkaisukierros tuottaa viimein ensimmäisen säröslaudan.
Ensimmäinen säröslauta on valmis. Sitä esittelevät Martti Koivumäki ja hirsialan opiskelija Markus Schönberg. Kuva: Teija SoiniVaikka menetelmä on työläs, sitä käytetään edelleen vanhojen rakennusten kunnostuksessa, kun halutaan käyttää aitoja, alkuperäisiä materiaaleja ja työtapoja.
Koivumäki oppi säröslaudan teon edesmenneeltä Kirkkohallituksen yliarkkitehti Antti Pihkalalta.
Säröslautakatto on ladottava huolellisesti toisiinsa sopivista kappaleista. Kuva: Metsähallitus LuontopalvelutTaito säilyi korpiseudulla
Metsähallituksesta eläköitynyt kulttuuriperinnön erityisasiantuntija Päivi Tervonen törmäsi säröslautakattoon ensimmäistä kertaa käydessään syrjäisellä Tiaisen kruununmetsätorpalla Puolangalla 1990-luvulla. Talossa oli tuohimalkakatto, mutta savusaunan katteena säröslautaa.
”Vaikka olen kiertänyt Kainuuta hyvin paljon, sieltä löytyi ensimmäistä kertaa tällainen puukate, joka on väistynyt muualta. Kun torppa tuli valtiolle, päätimme kunnostaa sen.”
Metsähallituksen Luontopalveluiden hallinnassa on yhteensä noin 2 400 rakennusta, joista osa on Tiaisen torpan tapaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaita.
Torpan tiettömälle korpiseudulle rakensi puolankalainen tilaton Juho Parkkinen vuonna 1880.
Torppa itsenäistyi vasta vuonna 1930, ja talon viimeinen asukas oli Jaakko Härkönen, joka muutti sieltä pois 1977. Härkönen oli ilmeisesti vielä oppinut vanhat työtavat vanhemmiltaan.
”Mitä syrjemmässä elettiin, mitä kauempana pärehöylistä ja sahoista, sitä pidempään taito säilyi. Tarpeet olivat pienet, oli totuttu elämään aika vaatimattomasti.”
Tiaisen torpan savusaunan säröslautakatto uusittiin kolme vuotta sitten. Kattoon käytettiin kokeilumielessä kourumaista lautaa, joka saattaa kestää suoraa lautaa paremmin vaativissa olosuhteissa järven rannalla. Kuva: Anna Patajoki / Metsähallitus LuontopalvelutLautaa tehtiin porukalla
Tervosen työuran aikana Tiaisen torpan katot on kunnostettu jo kahteen kertaan. Ainutlaatuiset rakennukset haluttiin kunnostaa alkuperäisin menetelmin ja materiaalein.
Toivottavaa olisi, että katto kestäisi vuosikymmeniä.
Ympäristön avoimuus edistää puukaton säilymistä. Lähellä kasvavat puut tuottavat kariketta, joka jää kosteana muhimaan lautojen päälle.
”Nykyisin rakennusten huolto tulee ulkopuolelta. Ennen joku nousi tikkaille ja kävi välillä vähän huiskimassa lehtiä pois. Asumattomuus heikentää nykyisten puukattojen ikää.”
”Kun pihapiiriä korjataan, pitää mennä ajattelussa siihen maailmaan, jossa rakennuksessa on oikeasti eletty. Pihapiirit ovat olleet aika puuttomia.”
Päivi Tervonen halusi osallistaa laajan joukon ammattilaisia Tiaisen torpan katon korjaukseen. Kuva: Metsähallitus LuontopalvelutViimeisessä restauroinnissa vuonna 2023 Tervonen kutsui koolle vajaan kolmekymmenpäisen joukon Metsähallituksen väkeä, arkkitehtejä sekä rakentamisen ja restauroinnin ammattilaisia. Martti Koivumäki tuli opettamaan säröslaudan tekoa.
Osa savusaunan katteeksi tarvittavista laudoista tehtiin kaksipäiväisen työleirin aikana, loput Metsähallituksen omana työnä.
Metsähallitus julkaisi Tiaisen torpan säröslautaleiristä videon, joka lähti yllättäen laajasti kiertämään sosiaalisessa mediassa. Tervonen kertoo saaneensa videon perusteella yhteydenottoja vielä viime vuonnakin. Kiinnostus vanhoja taitoja kohtaan ilahduttaa kulttuuriperinnön ammattilaista.
”Pidin tärkeänä, että tekemiseen ja suunnitteluun osallistetaan mahdollisimman laajasti, jotta mahdollisimman moni pääsee menetelmistä jyvälle”, Tervonen sanoo.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
