

Metsä Groupin metsäjohtaja Juha Jumppasen mukaan yhtiön vuoden toista neljännestä leimasivat puunhankinnan osalta vahvasti Suomen lakot sekä Kemin biotuotetehtaan kaasuräjähdyksen aiheuttamat uudelleenjärjestelyt.
Yhtiön mukaan räjähdyksen negatiivinen vaikutus liiketulokseen toisella vuosineljänneksellä on noin 100 miljoonaa euroa. Maaliskuussa tapahtuneen kaasuräjähdyksen jäljiltä biotuotetehdas saatiin uudelleen käyntiin kesäkuun lopulla.
”Tehdas käy starttisuunnitelmien mukaisesti ja puuvirrat on pystytty normalisoimaan. Tästä eteenpäin Kemin puunkäyttö kasvaa ja puunhankinta tehtaan alueella tulee kasvamaan”, Jumppanen kertoo MT:lle puhelimitse.

Yllättävistä käänteistä huolimatta yhtiön puukauppa on sujunut kesällä Jumppasen mukaan tavoitteiden mukaisesti, eikä pääartikkeleista ole ollut pulaa. Myös yhtiön puutavaratilanne on hyvä.
”Tällä hetkellä ostoslistan kärjessä ovat kesäkorjuukelpoiset harvennusleimikot, koivutukki ja hankintapuu. Uudishakkuuleimikoitakin ostetaan, mutta sahatavaramarkkinan tilanne on sellainen, että pääfokus on nyt harvennushakkuissa. Koivutukkia voisi toki aina olla hivenen enemmän, varsinkin kun sen tuonti Venäjältä on loppunut.”
Jumppasen mukaan iloa kesän puukauppojen keskellä on tuonut erityisesti se, että monimuotoisuutta totuttua tarkemmin huomioiva Metsä Group Plus -hoitomalli on kiinnostanut metsänomistajia.
”Tammi-kesäkuussa peräti kolmannes kaikista puukaupoista tehtiin Metsä Group Plus -mallilla. Ilmoitimme myös kesäkuussa, että mallia täydennetään rehevöityneiden kuusivaltaisten turvemaiden osalta syyskuusta alkaen”, Jumppanen luettelee.
Uudessa Plus-mallissa Metsä Group maksaa metsänomistajalle hehtaariperusteisen, kauppakohtaisen lisäbonuksen uudistushakkuille. Lisäbonuksella pyritään korvaamaan metsänomistajalle suojelutoimista mahdollisesti koituvia rahallisia menetyksiä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
