
Stora Enso käynnistää Suomessa metsätalouden vesiohjelman, jonka tavoitteena on nostaa metsänkäsittelyn yhteydessä tehtävien vesiensuojelutoimenpiteiden tasoa ja parantaa vesien laatua. Tarkoituksena on ottaa käyttöön uusia metsänhoitokäytäntöjä vesiensuojelun ja vesiekosysteemien hoidon tehostamiseksi sekä tarjota metsänomistajille tukea ja palveluja vesiensuojeluun liittyen.
”Kaupallinen metsätalous ja vesistöjen vaaliminen eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Uuden metsätalouden vesiohjelman avulla luomme entistä paremmat edellytykset huolehtia molemmista samanaikaisesti. Haluamme kehittää toimintaamme ja huomioida vesistöt entistä tarkemmin metsätaloustoimenpiteissä”, sanoo tiedotteessa yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila Stora Enson Suomen puunhankinnasta.
Vesiohjelman valmistelu on käynnistetty keväällä 2024. Ohjelman merkitys korostuu Hukkajoen elokuun tapahtumien jälkeen, tiedotteessa todetaan.
Stora Enson yhteistyökumppanina metsätalouden vesiohjelman jatkosuunnittelussa ja käynnistämisessä toimii Luontoa Oy.
Vesiohjelman toimenpiteet on tarkoitus käynnistää vaiheittain tammikuusta 2025 alkaen. Vesiohjelma on osa Stora Enson laajempaa monimuotoisuusohjelmaa, johon kuuluu myös muita vesiensuojelun yhteistyöhankkeita. Vesiohjelman lisäksi Stora Ensolla on käynnissä ympäristövastuullisuutta parantava toimenpideohjelma.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
