• Koukkunokkainen kalastaja pukeutuu parhaisiinsa pariutumisaikaan, mutta poikasiaan hoitava pariskunta alkaa muistuttaa toisiaan

    Isokoskelosta näkee, että se on sopeutunut sukelluskalastukseen: lintu on vartaloltaan sulava ja sen räpylät sijaitsevat ruumiin takaosassa. Koskelo on kömpelö maalla, mutta ketterä vedessä. Sen nokka on pitkä, voimakas ja koukkupäinen.
    Tilaajalle
    Isokoskelot palaavat Suomeen kevättalvella. Lintu on eräs kevään ensimmäisistä muuttolinnuista. Kuvassa vasemmalla naaras- ja oikealla koiraslintu.
    Isokoskelot palaavat Suomeen kevättalvella. Lintu on eräs kevään ensimmäisistä muuttolinnuista. Kuvassa vasemmalla naaras- ja oikealla koiraslintu. Kuva: Juho Rahkonen
    Metsä|Eläimet ja kasvit
    30.3.202419:00
    Juho Rahkonen

    Näihin aikoihin, kevättalven ollessa raikkaimmillaan ja jäiden vielä peittäessä järviä ja merten rannikkoalueita, isokoskelot ovat jo palaamassa Suomeen talvehtimisalueiltaan Länsi-Euroopan rannikoilta.

    Isokoskelo on kevään ensimmäisiä muuttolintuja.

    Isokoskelo on kookas ja näyttävä lintu, joka uhkuu virtaviivaista voimaa: sen pituus on noin 65 senttiä ja siipien kärkiväli jopa 85 senttiä.

    On vaikuttavaa, miten sulavasti iso sorsalintu pystyy etenemään kosken kuohujen alla kalojen perässä voimakkaaseen vastavirtaan.

    Terävähampaisella koukkunokallaan koskelo nappaa saaliskalan veden syvyyksistä.

    Pariutuminen on vesilinnuille juhla-aikaa, jota ne viettävät parhaimmissa vaatteissaan. Tällöin isokoskelo on hyvin näkyvä lintu; pesimäaikana siitä tulee huomaamaton.

    Isokoskelon höyhenpuku muuttuu sulkasadon seurauksena vuodenaikojen mukana. Kesällä koiraan mustavalkoinen juhlapuku haalistuu ruskehtavan harmaaksi, jolloin koiras ja naaras muistuttavat toisiaan.

    Isokoskelo esiintyy yleisimmin Kaakkois-Suomen järvialueilla ja meren rannikolla.
    Isokoskelo esiintyy yleisimmin Kaakkois-Suomen järvialueilla ja meren rannikolla. Kuva: Juho Rahkonen

    Isokoskelo pesii mielellään puunkoloihin ja vesilinnuille tarkoitettuihin pönttöihin eli uuttuihin. Pesäpaikka saattaa olla myös rakennuksen tai kiven alla rantapöheikössä.

    Uuttuja on aikanaan ripustettu puihin munittamisen vuoksi: Pohjoismaissa isokoskelon ja eräiden muiden kookkaiden vesilintujen munat olivat ennen vanhaan tärkeä ravinnon lähde etenkin syrjäisissä saaristokylissä, vaikka itse lintu ei ole erityisesti metsästäjien suosiossa.

    Huhti–toukokuussa naaras pyöräyttää kymmenkunta munaa. Lämpiminä keväinä munat saattavat kuoriutua jo toukokuun alkupuolella.

    Keskikesällä jopa parikymmentä poikasta saattaa seurata samaa naarasta, ja osa matkustaa emon selässä. Mukana on usein muidenkin poikasia.

    Isokoskelon poikaset matkustavat emon selässä.
    Isokoskelon poikaset matkustavat emon selässä. Kuva: Juho Rahkonen

    Isokoskelo on levittäytynyt koko maahan.

    Yleisimmillään laji on Kaakkois-Suomen järvialueilla sekä meren rannikolla, mutta myös Kainuussa, Kuusamon seudulla ja Suomi-neidon päässä on suuria koskelotihentymiä.

    Suomessa elää myös toinen koskelolaji, isokoskeloa pienempi tukkakoskelo. Lajit erottaa toisistaan myös sillä perusteella, että isokoskelolla on kaulassa selkeä väriraja, kun taas tukkakoskelolla kaulan väriraja on vähittäinen.

    Tukkakoskelon molemmilla sukupuolilla on ”takatukka”, kun taas isokoskelolla niskatöyhtö on vain naaraalla.

    Itämeri on niin vähäsuolainen, että se on melkein kuin suuri järvi, ja siksi isokoskelo pesii yleisenä Suomen merialueilla. Muualla maailmassa isokoskelo ei yleensä pesi merillä.

    Lisää aiheesta
    • Ruokailtuaan pähkinähakki hakeu­tuu suojaisaan paik­kaan huoltamaan höyhenpukuaan.

      Luonto | Pähkinähakilla on poikkeuksellisen hyvä muisti ‒ se tekee reviirilleen jopa tuhansia pähkinäkätköjä ja muistaa niistä joka ikisen

      Tilaajalle
    • Helsingin Tokoinrannassa talvehtii sinisorsien lisäksi myös isokoskelo. Kuvassa näkyvät mustavalkoiset isokoskelot ovat koiraita.

      Luonto | Näitkö järvellä suuren ja vilkkaasti liikkuvan sorsaparven – näistä linnuista on todennäköisesti kyse

    • Hiiripöllö on solakka ja varista pienempi petolintu.

      Luonto | Päivällä metsästävä pöllö on lajinsa harvinaisuus – ravinnon puute voi ajaa pohjoisen asukin etelärannikolle saakka

    Artikkelin aiheet
    isokoskelo
    vesilinnut
    pariutuminen
    suomen luonto
    Itämeri
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle