
Pähkinähakki touhuaa talvisessa metsässä kaivellen kätköjään lumen keskeltä. Se liitää oksalle, katselee kotvan ympärilleen pudottautuen sitten valitsemaansa paikkaan ja ryhtyy lumitöihin. Paksu nokka lennättää lunta, kuoppa syvenee, ja lopulta hakki löytää sen pohjalta pienen kourallisen syksyllä piilottamiaan pähkinöitä.
Lintu noukkii pähkinät kurkkupussiinsa, lehahtaa kiven päälle ja ryhtyy syömään.
Se pullauttaa ulos pähkinän, asettaa sen jalkojensa väliin ja halkaisee kuoren parilla tarkalla nokan iskulla. Itse pähkinän se nielaisee kokonaisena. Kun kaikki on syöty, se katoaa metsään seuraavan kätkönsä luo.
Syötyään vatsansa täyteen pähkinähakki istahtaa tiheän männyn suojiin ja ryhtyy puhdistamaan itseään. Se käy höyhenpukunsa tarkasti läpi, sukii rinnan, selän ja kyljet, ojentelee siipiään ja ruopsuttaa kainalohöyhenet. Kun kaikki on tehty, se vielä puistelee antaumuksella itseään ja pörhöttää höyhenensä.
Taivas on kirkas ja pakkanen kiristymään päin, mutta hakki on valmis pitkään yöhön. Sen vatsa on täynnä ravitsevia pähkinöitä, ja ilmavaksi huollettu untuvatakki pitää kylmän loitolla.
Hakki on hieno lintu, jonka äärimmäisen erikoistunutta elämäntapaa olen aina ihaillut. Kotoinen alalajimme käyttää ravinnokseen lähes yksinomaan pähkinöitä. Pähkinähakkia esiintyy vain pähkinäpensaan levinneisyysalueella Ahvenanmaalla ja lounaissaaristossa sekä eteläisissä lehtokeskuksissa kuten asuinseudullani Lohjalla.
Siitä on tullut minulle jonkinlainen kotiseutulintu, jonka kohtaaminen riemastuttaa aina. Se on hiljainen ja piileskelevä, mutta pähkinäsadon korjuuaikana sen terävä rääkynä kuuluu mökkilehdostamme aamusta iltaan. Kotipihamme kaksi pähkinäpensasta sen sijaan tyhjenevät muutamassa päivässä.
Vaikka kiire tuntuu olevan kova, hakeilla on hauska tapa pitää välillä luovia taukoja. Silloin ne istuvat aivan liikkumattomina eteensä tuijottaen, näyttävät miettivän metsän suuria kysymyksiä ja olevan juuri ratkaisemaisillaan niistä kiperimmän.
Pähkinähakki tekee reviirilleen satoja, jopa tuhansia kätköjä, joissa kussakin on vajaat kymmenen pähkinää. Se elää varastoillaan yli talven ja ruokkii niillä myös huhtikuussa kuoriutuvan poikueensa.
Jälkikasvu jättää pesän toukokuussa, mutta emot jatkavat niiden ruokkimista vielä pitkälle kesään – tietenkin pähkinöillä, mikäli niitä vielä riittää. Vasta varastojen ehtyessä hakeista tulee muutamaksi kuukaudeksi sekasyöjiä, mutta ne palaavat pähkinädieettiin heti uuden sadon kypsyttyä.
Tuollainen elämäntapa vaatii poikkeuksellisen hyvää muistia. Hakit tietävät elinpiirinsä ympäriltä noin kymmenen kilometrien säteellä kasvavat pähkinäpensaat ja kuljettavat niiden sadon varastoihinsa. Tämän lisäksi ne muistavat käytännössä joka ikisen lukemattomista reviirille tehdyistä kätköistä. Suorituksen käsittämättömyyttä lisää lumi, joka useimpina talvina peittää maan ja laittaa tutut pinnanmuodot uuteen uskoon.
Olen monta kertaa katsellut, miten pähkinähakki istuu matalalla oksalla, katselee hetken ympärilleen ja liitää sitten tarkasti kätkölleen. Se tuntuu joka kerta yhtä ihmeelliseltä, mutta hakille se on pelkkää arkea.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2024.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
