• Ilveshavaintoja ropisee entistä enemmän pihoista ja taajamista

    Ilveksiä havaitaan nyt tavallista enemmän pihoilla ja taajamissa.
    Ilveskanta on vahva, ja sopivat metsäiset elinpiirit ovat suurelta osin jo varattuja.
    Ilveskanta on vahva, ja sopivat metsäiset elinpiirit ovat suurelta osin jo varattuja. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Luonto
    8.9.202609:03
    Eija Vallinheimo

    Havaintoja ilveksistä oli tehty tänä vuonna syyskuun alkuun mennessä 39 000 kappaletta, kun viime vuonna niitä oli 24 000 ja toissa vuonna 16 000. Ennätysvuosi selittyy sillä, että runsas kanta ja ravinnonsaatavuus tuovat ilveksiä enemmän ihmisten eteen.

    Ilveksiä liikkuu ihmisasutuksen läheisyydessä muun muassa siksi, että ilveskanta on vahva, ja sopivat metsäiset elinpiirit ovat suurelta osin varattuja. Erityisesti nuoret ilvekset etsivät elintilaa myös alueilta, joilla on ihmistoimintaa. Näin kertovat Luonnonvarakeskus ja riistakeskus yhteistiedotteessa.

    Ilves voi päätyä ihmisasutuksen läheisyyteen myös ravinnon perässä. Ilvekselle tärkeät saaliseläimet, kuten metsäkauriit ja rusakot, viihtyvät usein peltojen, puutarhojen tuntumassa.

    ”Ilves joutuu toisinaan valitsemaan kahdesta huonosta vaihtoehdosta. Ihmisen läheisyys arveluttaa sitä, mutta toisaalta alueella on ravintoa. Silloin nälkä voi voittaa pelon”, tutkija Annika Herrero Luonnonvarakeskuksesta kertoo.

    Ilvesten käyttäytymisessä on myös yksilöllisiä eroja. Jotkut ovat muita rohkeampia ja tottuneempia ihmisten ja liikenteen läheisyyteen. Ihmiseen tottunutkaan ilves ei kuitenkaan ole kesy.

    Ilvestä ei lähtökohtaisesti tarvitse pelätä.

    Ilveksen nähdessään ei yleensä tarvitse tehdä mitään. Eläintä voi tarkkailla rauhallisesti riittävän etäältä, kunhan sille jättää vapaan poistumisreitin.

    ”Pihalle tullut ilves kannattaa kuitenkin aina hätistää pois. Ilvekselle voi osoittaa selvästi ihmisen läsnäolon esimerkiksi puhumalla kuuluvasti, taputtamalla käsiä tai muuten pitämällä ääntä. Eläintä ei pidä lähestyä tai lähteä ajamaan takaa”, suurpetosuunnittelija Mikko Jokinen Suomen riistakeskuksesta kertoo.

    Ilvestä ei lähtökohtaisesti tarvitse pelätä. Villieläimenä se voi kuitenkin puolustautua, jos se kokee itsensä tai pentunsa uhatuksi eikä löydä pakotietä. Siksi ilvestä ei pidä lähestyä, saartaa tai yrittää koskea.

    Ilves ei yleensä hakeudu ihmisen tai lemmikkieläimen luo. Tiedotteen mukaan lemmikki voi kuitenkin kiinnostua ilveksestä ja ajaa sen tilanteeseen, jossa se puolustautuu. Ilveshavaintojen alueella koirat kannattaa ulkoiluttaa kytkettyinä ja kissat pitää sisätiloissa ja ulkoiluttaa valvottuna.

    ”Ilveksen näkeminen asutuksen lähellä ei yksinään tarkoita, että eläin olisi vaarallinen tai sairas. Useimmiten kyse on ohikulkevasta yksilöstä tai ravintoa etsivästä eläimestä”, Jokinen sanoo.

    Ilveshavainnosta tulee ilmoittaa alueen petoyhdyshenkilölle.

    Jos kohtaat ilveksen:

    – Pysy rauhallisena ja säilytä riittävä etäisyys.

    – Älä lähesty ilvestä.

    – Anna eläimelle avoin ja esteetön poistumisreitti. Anna sen poistua rauhassa.

    – Pidä koira tai muu lemmikki kytkettynä ja omassa hallinnassasi.

    – Jos haluat ilveksen poistuvan, pidä ääntä ja näyttäydy selvästi.

    – Älä päästä lapsia tai lemmikkejä seuraamaan tai lähestymään eläintä.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Ilveskanta on nyt mittaushistorian suurin. Tälle syksyllä kanta-arvio on piirun alle 4 000 ilvestä.

      Eläimet ja kasvit | Tuliko ilves pihaan? Toimi näin

      Tilaajalle
    • Opetushevosena Saarikylien islanninhevosissa toimiva Elvira jäi ilveksen kynsiin kotilaitumellaan. Omistaja Sanna Paloheimo pelkää ilveksen vielä palaavan tamma-varsalaitumelle.

      Hevoset | Ilves roikkui laiduntaneen Elvira-tamman selässä – ”En ensin käsittänyt vammojen alkuperää”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ilves
    suurpeto
    taajama
    Luonnonvarakeskus
    riistakeskus
    Erä
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?