• Istutukset eivät pelasta mystisen ankeriaan tulevaisuutta

    Ankeriaiden istutuksia on tehty nyt reilut sata vuotta. Olisiko jo aika uskoa, ettei se ratkaise ankeriaskannan elpymistä, pohtii MT:n erätoimittaja.
    Ankeriaanpoikaset tuotu Suomeen viime vuosina Ranskasta.
    Ankeriaanpoikaset tuotu Suomeen viime vuosina Ranskasta. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Erä
    24.4.202618:30
    Kolumni
    Eija Vallinheimo

    Luin hetki sitten uutisen, jonka mukaan Kotkan akvaariotalo Maretariumissa on juhlittu 50 vuotta täyttäviä ankeriaita. Uutisessa kerrottiin, että yksi naaraista kypsytti spontaanisti mätimunat akvaario-olosuhteissa. Näin ei ole tapahtunut tiettävästi muualla.

    Ankerias onkin lisääntymistavoiltaan varmasti yksi merkillisimmistä ja salaperäisimmistä kaloista. Sen elämästä ei tiedetä juuri mitään.

    Se tiedetään, että ankeriaskanta on tutkimusten mukaan Euroopan-laajuisesti vähentynyt 95 prosenttia 1980-luvulta lähtien.

    Ankeriaat kutevat ja syntyvät Atlantin Sargassomerellä, josta ne kulkeutuvat Eurooppaan. Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kalojen väheneminen johtuu osittain ankeriaan elinkaaren merellisissä vaiheissa tapahtuvista tekijöistä.

    Ankerias on myös Suomessa alkuperäinen kalalaji. Suomessa ankeriasta on aikoinaan noussut runsaimmin Kymijokeen ja Kokemäenjokeen. Mereen laskevien jokien patoamisen myötä ankeriaiden luontainen nousu järviimme on lähes kokonaan estynyt.

    Lähes kaikki Suomessa tällä hetkellä elävät ankeriaat ovatkin istutettuja. Suomessa ensimmäiset ankeriasistutukset tehtiin jo vuonna 1893. Suuremmassa määrin istutuksia tehtiin 1960–1970-luvuilla.

    Viime vuonna Suomeen istutetut ankeriaat oli pyydetty Ranskasta, ja ne viettivät osan matkasta Ruotsissa karanteenissa. Viime vuonna Suomen vesistöihin istutettiin yhteensä 31 500 ankeriaanpoikasta, joista noin 20 000 Luonnonvarakeskuksen toimesta.

    Koska ankeriailla ei ole luontaisia vaellusyhteyksiä mereltä sisävesille, ei niitä ole myöskään takaisinpäin, vaan osa kaloista silpoutuu vaelluksellaan turbiineihin.

    Niinpä esimerkiksi Lahden Vesijärvellä vaellusikäisiä kaloja pyydetään ja ne kuljetetaan autokyydillä voimalaitospatojen ohi suoraan merelle, josta niiden toivotaan päätyvän Sargassomerelle. Mitään varmuutta onnistumisesta ei kuitenkaan ole.

    Vuosien mittaan ankeriaita on kuljetettu edestakaisin maasta toiseen oikeastaan edes tietämättä, mitä niille lopulta tapahtuu.

    Suomessa ankeriaan istutusta ovat aiemmin rahoittaneet pääosin osakaskunnat sekä alueelliset hankkeet. Nykyisin rahoittaja on valtio. Istutuksiin on vuosien aikana käytetty euro jos toinen.

    Ankeriasta ei juurikaan saa kuitenkaan kalastaa, sillä ankeriaan pyynti on Suomen kalastusasetuksen perusteella sallittu vain heinäkuussa. Merialueilla ankeriaan pyynti merialueilla on vapaa-ajankalastajilta kokonaan kielletty.

    Jos kalastaja vastoin lakia ottaa ankeriaan saaliiksi, hän voi joutua maksamaan kalastaan suojeluarvon, joksi on määritelty 3 500 euroa.

    Istutusten sanotaan olevan osa ankeriaskannan elvyttämistä vaikka niitä lähinnä säilytetään vesistöissä. Toteutetuista hoitotoimista huolimatta havaittavaa toipumista ei ole tapahtunut. Käytännössä samoja luonnonvaraisia kaloja vain siirrellään paikasta toiseen ja toivotaan parasta.

    Ehkäpä ankeriaan elinkierron paremmasta tuntemuksesta saattaisi löytyä vastaus kysymykseen, miten ankeriaskantaa voisi oikeasti elvyttää.

    Kirjoittaja on MT:n erätoimittaja
    Lisää aiheesta
    • Ankeriaan pieniä poikasia on istutettu eri puolille Suomea.

      Erä | Ankeriaskannan elpymistä tuettiin taas yli 30 000 ranskalaisen ankeriaanpoikasen istutuksella

    • Väkivahvan ja liukkaan ankeriaan tappaminen on taitolaji. Pekka Rintamaa näyttää, mistä kohtaa ankeriaan selkäranka on katkaistava.

      Kalastus | Vesivoimala on ankeriaan kuoleman portti

      Tilaajalle
    • Ankeriaan kutu ja tuhansien kilometrien vaellusmatka ovat pysyneet mysteereinä näihin päiviin saakka.

      Erä | Tuliko sivusaaliina ankerias? Heinäkuussa ankeriaan voi ottaa ruoaksi, muulloin se voi tulla kalliiksi

    Artikkelin aiheet
    ankeriaan istutus
    ankeriaiden suojelu
    kalakannat
    vesistöt
    ympäristönsuojelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle