
Metsäteollisuuden kuumottavin kysymys Suomessa juuri nyt ovat Metsä Groupin tehostamisohjelman konkreettiset ratkaisut.
Miten konserni aikoo säästää ilmoittamansa 300 miljoonaa euroa?
Talousjohtaja Vesa-Pekka Takala sanoo, että kuukauden kuluttua tiedetään enemmän.
”Suunnittelujakso on vielä käynnissä”, Takala toteaa Raumalla yhtiön järjestämässä lehdistöpäivässä.
Takalan mukaan juustohöylä ei tällä kertaa riitä ja mikään ei ole pyhää.
Säästöohjelman julkistamisen yhteydessä Metsä Group totesi, ettei yhtään tehdasta kuitenkaan suljeta.
”Kaikki kustannukset kammataan, niin muuttavat kuin kiinteätkin. Mittakaava on niin iso, että meidän täytyy varmaan puuttua hieman rakenteisiinkin. Katsotaan mitä voidaan panna tauolle, mistä voidaan säästää.”
Rakenteisiin puuttumista Takala avaa niin, että ”keskitytään olennaiseen”.
”Jätetään vähemmän kriittiset asiat sivummalle. Kuten sanottu, konkreettisista toimista lisää kuukauden kuluttua.”
Miten käy henkilöstön, vähenevätkö työpaikat?
”Ei sitä voi sulkea pois, koska tarkastelussa ovat myös kiinteät kustannukset”, talousjohtaja Takala toteaa.

Rauman sellutehtaan jykevän soodakattilan vieressä nököttää pieni kontti. Sinisen parakkia muistuttavan kontin nurkalla on rypäs putkia.
Metsä Groupin hiilidioksidin talteenottoprojektin johtaja Kaija Pehu-Lehtonen ei avaa kontin ovea aneluista huolimatta.
Selitys näkyy kontin seinään maalatusta A-kirjaimesta. Sisällä on teknologiayhtiö Andritzin teknologiaa. Sitä ei haluta näyttää ulkopuolisille.
Konttiin tiivistyy Metsä Groupin hiilidioksidin talteenoton pilotointi. Laitos on toiminut kesäkuun loppupuolelta lähtien ja jatkaa aina marraskuulle asti.
Vaikka Pehu-Lehtonen ei avaa kontin ovea, niin puheiden perusteella sisällä ei pitäisi olla mitään mullistavaa, vaan enemmänkin jo olemassa olevaa teknologiaa.
Sellutehtaan savukaasusta pieni osa kiertää kontin kautta. Savukaasu puhdistetaan, hiilidioksidi erotetaan kemikaalilla ja voitaisiin nesteyttää jatkokäyttöä varten.
Pilotissa talteen otettu hiilidioksidi kuitenkin ohjataan takaisin sellutehtaan piippuun, koska sillä ei ole vielä jatkokäyttöä. Lisäksi pilotissa talteen otettavat määrät ovat hyvin pieniä. Pilotin päivätahti on noin tonni päivässä.
Kontin laitteet keräävät tietoa muun muassa prosessiolosuhteita, kuten prosessin energiankulutuksesta, talteen otetusta hiilidioksidimäärästä, savukaasujen puhdistustarpeesta ja lopputuotteen laadusta.
Metsä Groupin sellutehtailla syntyy vuodessa noin 12 miljoonaa tonnia puuperäistä hiilidioksidia vuodessa. Se on noin kuusi prosenttia koko Euroopan määrästä.
Biogeenistä hiilidioksidia voitaisiin käyttää esimerkiksi laivojen ja raskaan kumipyöräliikenteen polttoainevalmistuksessa, ruokien suojakaasuna ja rakennusmateriaaleissa esimerkiksi betonin lujittamisessa.
Ennen kuin ollaan näin pitkällä hiilidioksidimarkkinan pitäisi kehittyä: kuka tekee ja mitä ja millä hinnalla? Arvoketjut syntyvät vasta useiden toimijoiden yhteistyöllä.
Markkinoiden kehittymiseen vaikuttavat ratkaisevasti myös EU:n ja kansallisen tason sääntely sekä vihreän siirtymän investointituet.
Pehu-Lehtosen mukaan Metsä Groupin pilotti on herättänyt paljon kiinnostusta.
”Noin 40 erilaista toimijaa on ollut yhteydessä vuoden aikana hiilidioksidin talteenotosta.”
”Noin 40 erilaista toimijaa on ollut yhteydessä vuoden aikana hiilidioksidin talteenotosta.”
Tuoreessa budjettiehdotuksessa Petteri Orpon (kok.) hallitus aikoo vähentää niin sanottuun piippujen tulppaamiseen liittyviä tukia. Sen sijaan suurten investointien verohyvitystä aiotaan laajentaa erilaisiin hiilidioksidin talteenottoon, hyötykäyttöön ja varastointiin liittyviin investointeihin.
Pehu-Lehtosen mukaan on hyvä, että hiilidioksidin talteenottoon liittyvät investoinnit otetaan huomioon myös verohyvityksessä ja muutakin määrärahaa vielä jäi näihin liittyviin investointeihin.
Osana pilotointia Metsä Group selvittää suuremman mittakaavan hiilidioksidin talteenoton koelaitosta. Koelaitoksen kapasiteetti olisi 30 000–100 000 tonnia talteen otettua hiilidioksidia vuodessa.
Päätöstä hankkeesta tai koelaitoksen sijainnista ei ole tehty. Kokonsa puolesta se sopisi Raumalle, jossa yhtiöllä on vielä hyödyntämätöntä tonttia.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
