
Metsä Group on tullut tunnetuksi viime vuosien suurista investoinneistaan. Torstaina konserni ilmoitti käynnistävänsä 300 miljoonan euron kulukuurin tuloksensa parantamiseksi.
Metsä Groupilla on suunnittelussa useita investointeja erityisesti uusiin liiketoimintoihin. Meneekö huomio nyt kannattavuuteen ja investoinnit lyödään jäihin?
Esimerkiksi konserniin kuuluva kartonkiyhtiö Metsä Board ilmoitti tarkastelevansa kriittisesti käynnissä olevia investointien esisuunnittelua.
”Meillä on kaksi isoa investointia vielä työn alla eli pehmopaperitehdas Mariestadissa Ruotsissa, joka valmistuu loppuvuoden aikana. Äänekoskelle tulee kertopuutehdas, joka valmistuu ensi vuonna. Nämä tietysti viedään ihan normaalisti loppuun asti”, pääjohtaja Jussi Vanhanen sanoo MT:lle.
”Panemme vielä enemmän paukkuja kaupalliseen selvitykseen.”
Parhaillaan ovat käynnissä hiilidioksidin talteenoton pilotti Raumalla, kaupallisen Kuura- tekstiilikuitutehtaan esisuunnittelu ja esisuunnitteluprojekti Muoto-pakkauksia tuottavasta kaupallisesta tehtaasta Raumalle.
”Niitä tullaan tarkastelemaan, mutta ei mitenkään niin, että nyt kaikki päätetään kerrallaan, että tehdään tai ei tehdä.”
”Ne etenevät kaikki omalla aikataulullaan. Niissä emme ole päätöksentekovaiheessa vielä tänä vuonna. Jatkamme näitä selvityksiä ihan niin kuin on suunniteltu.”
Yhden muutoksen Vanhanen kuitenkin lupaa.
”Panemme vielä enemmän paukkuja kaupalliseen selvitykseen. Meillä on aika paljon painotettu teknistä puolta.”
Tarkoittaako kaupallisen puolen painottaminen esimerkiksi sitä, että investoinneilta vaaditaan korkeampaa tuottoa?
”Ei, en näe siinä mitään eroa aiempaan. Tehdään esimerkiksi lisää töitä, että uskomme ja selvitämme riittävällä varmuudella hankkeiden oletuksia.”
Vanhanen painottaa, että Metsä Group haluaa jatkossakin kasvaa. Uudet hankkeet ovat osa tätä kasvua.
Metsä Groupin kokonaisinvestoinnit olivat 218,5 miljoonaa euroa tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Vuotta aiemmin ne olivat 262,1 miljoonaa euroa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
