• Toisen vuosineljänneksen yhteenveto: Metsäyhtiöiden tulokset sukelsivat historiallisen syvälle

    Nopeaa muutosta parempaan ei kannata odottaa. Tulosten pikainen paraneminen vaatisi talouskasvua ja puun hinnan romahtamista.
    Tilaajalle
    Metsä Group on seisottanut Joutsenon sellutehdasta heikon menekin takia.
    Metsä Group on seisottanut Joutsenon sellutehdasta heikon menekin takia. Kuva: Ari Nakari
    Metsä|Metsäteollisuus
    30.7.202508:00
    Sami Suojanen

    Mitä on jäänyt käteen kahden suurimman metsäyhtiön toisen neljänneksen osavuosikatsauksista? Tässä neljä nostoa numerovirrasta.

    1. Oheinen grafiikka kertoo karulla tavalla kokonaiskuvan suurten metsäyhtiöiden kunnosta.

    UPM:n, Stora Enson ja Metsä Boardin toisen neljänneksen yhteenlaskettu tulos ennen tilinpäätössiirtoja oli noin 150 miljoonaa euroa.

    Tässä yhteydessä pitää käyttää sanaa noin, koska Metsä Boardin osavuosikatsaus julkaistaan huomenna torstaina.

    Metsä Boardin tulosta voi kuitenkin jo arvioida aika tarkkaan, koska yhtiö antoi tulosvaroituksen ja totesi vertailukelpoisen liiketuloksensa olevan tappiolla noin 25 miljoonaa euroa. Siihen kun lisätään ensimmäisen neljänneksen suuruusluokkaa olevat rahoituskulut, niin päästään noin 27 miljoonan euron tappioon.

    Edellisen kerran näiden kolmen metsäyhtiön yhteenlaskettu tulos jäi yhtä heikoksi kaksi vuotta sitten, kun metsäteollisuuden asiakkaat purkivat koronan aikana täyttämiään varastoja.

    Sitä ennen ajassa pitää mennä yli kymmenen vuotta taaksepäin, aina vuoteen 2012, jolloin meno on ollut yhtä mollivoittoista.

    Voidaan siis puhua historiallisen heikosta tuloskunnosta. Tähän on tultu, koska sellun hinta on laskussa, pakkausmateriaalien kysyntä on vaisua, dollarin kurssi heikkenee ja pääraaka-aine puu on huippuhinnoissa.

    Lisäksi tuloksissa oli yhtiökohtaisia kuluja, jotka leikkasivat tulosta. Esimerkkejä ovat Stora Enson Oulun uuden kartonkikoneen vauhdin nostoon liittyvät lisäkulut ja UPM:n Paso del Torosin sellutehtaan huoltoseisokki.

    Eräiden arvioiden mukaan jo jonkin aikaa sitten alkanut puun hinnannousu löi nyt läpi täydellä voimalla tuloslaskelmissa.

    2. Nopeaa muutosta parempaan ei nyt kannata odottaa. Tulosten pikainen paraneminen vaatisi talouskasvua. Sitä ei vielä ole näköpiirissä. Talouskasvu lisäisi sellun, pakkausten ja sahatavaran kysyntää.

    Puun hinta tuskin romahtaa, vaikka metsäyhtiöiden johtajat niin Suomessa kuin Ruotsissa ovat havainneet puun hintojen tasaantuneen tai hienoisesti laskeneen.

    Perjantaina samaan ryhmään liittyy SCA, jonka tiedotteen mukaan kuitupuun hinta olisi saavuttanut huippunsa ja ensimmäiset listahintojen laskut olisi nähty.

    Analyysiyhtiö Inderesin pääanalyytikko Antti Viljakainen arvioi katsauksissaan, että pitää odottaa vuosiin 2027 ja 2028, jotta Stora Enso ja UPM olisivat taas hyvässä tuloskunnossa.

    ”Suhdanteiden lisäksi kiristyvä kilpailu haastaa suomalaisyhtiöitä.”

    Suhdanteiden lisäksi kiristyvä kilpailu haastaa suomalaisyhtiöitä. Aasialaista kartonkia tulee lisää niin Aasiaan kuin Eurooppaan.

    Sama koskee sellua. UPM:n rahantekokoneikseen rakentamat uudet Uruguayn sellutehtaat joutuvat yhä tiukempaan kilpailuun, kun Suzanon hiljattain valmistunut 2,6 miljoonan tonnin sellutehdas pääsee täyteen vauhtiin.

    Araucolle taas rakennetaan parhaillaan jättimäistä 3,5 miljoonan tonnin sellutehdasta Brasiliaan. Sen on määrä aloittaa vuonna 2027.

    3. UPM ilmoitti venyttävänsä Kaukaan sellutehtaan huoltoseisokkia kahteen kuukauteen 11. elokuuta alkaen. Pitkällä seisokilla yhtiö yrittää välttää kannattamattoman tuotannon, kaikkein kalleimmat puukulut ja heikoimmat tuotehinnat.

    Yhtiö kertoi MT:n jutussa, että seisokki vähentää Kaukaan tehtaan puun hankintaa. Tehtaan kapasiteetti on 770 000 tonnia havupuusellua vuodessa.

    Kaukaan tehtaan naapurissa Joutsenossa seisoo Metsä Fibren havupuusellutehdas. Sen kapasiteetti on 690 000 tonnia sellua vuodessa. Kesäkuun 6. päivän tiedotteessa yhtiö ilmoitti tehtaan toiminnan olevan seis toistaiseksi.

    Seisokilla sopeutetaan varastoja Aasian alhaiseen tilauskantaan ja epävarmaan markkinatilanteeseen.

    Kahden kuukauden seisokilla näiltä tehtailta jää tekemättä runsaat 200 000 tonnia sellua riippuen tietenkin tuotantovauhdista. Tämän sellumäärän tekemiseen tarvittaisiin karkeasti arvioiden noin miljoona kuutiota puuta.

    Eräissä arvioissa kahden läheisen sellutehtaan seisottaminen nähtiinkin jo vastavetona paikalliselle puumarkkinatilanteelle.

    Junnikkalan ostolla Stora Enso kolkuttelee Euroopan suurimman sahayhtiön paikkaa.
    Junnikkalan ostolla Stora Enso kolkuttelee Euroopan suurimman sahayhtiön paikkaa. Kuva: Maiju Pohjanheimo

    4. Isojen metsäyhtiöiden osavuosikatsauksissa ei yleensä puhuta sahoista.

    Analyytikoille ja medialle suunnatussa verkkopuhelussa Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström sai tällä kerralla vastata kysymykseen, onko yhtiön strategian mukaista olla Euroopan suurin sahuri.

    Junnikkalan sahayhtiön oston jälkeen Stora Enso hätyyttelee Euroopan sahayhtiöiden ykköspaikkaa.

    Sohlström kiemurteli vastauksessaan ja korosti yhtiön keskittyvän ensisijaisesti uusiutuviin pakkausmateriaaleihin. Hieman aiemmin hän oli painottanut integraattien eli lähekkäin olevien sahojen ja kemiallisten puunjalostuslaitosten tärkeyttä.

    Nämä vastaukset mahdollistavat spekulaation, jonka mukaan Stora Enso luopuu joistain sellaista sahoistaan, jotka eivät toimi sellutehtaan kyljessä.

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja.

    Lisää aiheesta
    • Yhtiön mukaan selluntuotannon seisokilla sopeutetaan tuotantoa markkina- ja kustannustilanteeseen. Kuvituskuva.

      Metsäteollisuus | UPM vähentää puunostoa sellutehtaan seisokin vuoksi Kaakkois-Suomessa

      Tilaajalle
    • Kaukaan paperitehdas valmistaa päällystettyä mekaanista paperia 300 000 tonnin vuotuisella kapasiteetilla.

      Metsäteollisuus | Asiantuntijat arvioivat: Näin UPM:n paperitehtaan sulkeminen vaikuttaa puun kysyntään Kaakkois-Suomessa

      Tilaajalle
    • UPM Kaukaan tehtaat Lappeenrannassa muodostavat biometsäteollisuuden integraatin. Kuvituskuva.

      Metsäteollisuus | UPM aikoo sulkea Kaukaan paperitehtaan Lappeenrannassa

    • UPM:n toimitusjohtaja Massimo Reynaudon mukaan UPM rajoittaa Suomen sellutehtaiden toimintaa lisää tarpeen mukaan.

      Metsäteollisuus | UPM venyttää Kaukaan sellutehtaan seisokin kahteen kuukauteen – syynä puun hinta

      Tilaajalle
    • Stora Enso on muuntanut Oulussa kaksi paperikonetta kartonkikoneeksi 2020-luvulla.

      Metsäteollisuus | Metsäteollisuus näkee merkkejä puun hinnan laskusta – Stora Enson johto ei vielä uskalla puhua trendistä

      Tilaajalle
    • Junnikkalan sahatoiminnan ostaneen Stora Enson sahojen määrä nousee Suomessa neljästä seitsemään.

      Metsäteollisuus | Stora Enso hätyyttelee jälleen ensi vuonna Euroopan suurimman sahurin paikkaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsäyhtiöt
    tulokset
    sellu
    puun hinta
    talouskasvu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa