

Kolme metsäyhtiötä etsii hyvin samanaikaisesti kirjapaperista lisää töitä vajaakäytöstä kärsiville paperitehtailleen.
Paperikoneita on jo vuosia suljettu ylikapasiteetin ja paperin kulutuksen vähenemisen takia. Tuoreimmat sulkemisuutiset ovat tältä kesältä. Heinäkuussa UPM ilmoitti aikeistaan sammuttaa Kaukaan tehtaan paperikoneet lopullisesti ja viime viikolla Sappi kertoi suunnittelevansa yhden koneen sulkemisesta Kirkniemessä.
Kirjapaperi ei ole kultakaivos, mutta painopaperin loppukäyttökohteista sen kulutus laskee vähiten. Ääni- ja e-kirjoista huolimatta digitalisaatio ei ole iskenyt yhtä voimallisesti paperikirjaan kuin esimerkiksi painettuihin lehtiin.
Kirjapaperin kulutus Euroopassa on pysynyt viime vuodet suhteellisen vakaana noin 400 000 tonnissa vuodessa. Viime vuonna Euroopan graafisten papereiden kokonaismarkkina oli noin 12,8 miljoonaa tonnia.
Samalla viikolla UPM:n sulkemisilmoituksen kanssa eteläafrikkalainen Sappi tiedotti lanseeraavansa kirjapainomarkkinoiden erityistarpeisiin räätälöidyn paperin.
Samalla viikolla UPM:n sulkemisilmoituksen kanssa eteläafrikkalainen Sappi tiedotti lanseeraavansa kirjapainomarkkinoiden erityistarpeisiin räätälöidyn paperin.
Tiedotteessaan Sappi kutsuu mekaanista päällystämätöntä kirjapaperia ”strategiseksi tuotelaajennukseksi”. Kirjapaperi tehdään yhtiön Kirkniemen tehtaalla Lohjalla Suomessa, ja ensimmäisiä kaupallisia tilauksia on jo toimitettu.
Vaikka yhtiö odottaa kirjapaperista lisätöitä, se aikoo siitä huolimatta sulkea yhden koneen Kirkniemessä.
Norjalainen Norske Skog puolestaan kertoi kesäkuussa, että yhtiö tuo kirjapaperinsa Euroopan markkinoille ensi vuoden toisella neljänneksellä. Paperin tekee yhtiön Skogin tehdas Norjassa.
Tehtaan yhteen paperikoneeseen (PM1) on tehty noin 3,5 miljoonan euron investointi laatujen vaihdon helpottamiseksi sanomalehtipaperin ja kirjapaperin välillä. Koneen kapasiteetti on noin 140 000 tonnia.

Matalampaa profiilia kirjapaperisuunnitelmissaan on pitänyt UPM. Yhtiö valmistaa jo nyt mekaanista päällystämätöntä kirjapaperia Saksassa Schongaun tehtaillaan. Kirjapaperin ohella tehdas tekee sanomalehtipaperia ja päällystämätöntä aikakauslehtipaperia.
Tehtaan kapasiteetti on 535 000 tonnia paperia vuodessa ja se toimittaa paperia Keski- ja Etelä-Eurooppaan.
UPM:n tuotekategorioista vastaava johtaja Olli Junna kertoo yhtiön nostaneen kirjapaperit yhdeksi painopistealueekseen mekaanisissa päällystämättömissä paperilaaduissa. Käytännössä se näkyy muun muassa niin, että UPM tuo markkinoille uusia kirjapaperilaatuja.
Junnan mukaan yhtiö pyrkii kirjapapereissa johtavaksi tekijäksi Euroopassa.
”Olemme jo nykyisin merkittävä toimija useilla Euroopan markkinoilla ja tavoitteemme on kasvattaa osuutta entisestään”, Junna sanoo.
Jokainen näistä kolmesta yhtiöstä korostaa kirjapaperituotantonsa vähäisiä hiilidioksidipäästöjä. Se ei ole sattumaa, sillä paperitehtaiden asiakkaat, kustantajat, ovat siitä hyvin tarkkoja.
”Pitäisi olla hyvin suuri kustannuskilpailuetu, että kirjapaperia kannattaisi tehdä Suomessa ja kuljettaa asiakkaille.”
Kirjankustantajat varmasti iloitsevat tarjonnan lisääntymisestä. Sen sijaan useiden paperiyhtiöiden aktivoituminen kirjapapereissa ei välttämättä ilahduta paperilaadun nykyisiä tekijöitä, koska tarjonnan kasvu lisää kilpailua.
Esimerkiksi Stora Enso tekee kirjapaperia Anjalankoskella. Tehtaan kapasiteetti on 185 000 tonnia kirjapaperia vuodessa.
Miksei UPM tuo kirjapaperituotantoa Suomeen, Olli Junna?
”Schongaun tehdas tekee jo nyt kirjapaperia. Se on lähellä asiakkaita ja kone on suunniteltu juuri tämän tyyppisen mekaanisen päällystämättömän paperin tuotantoon. Pitäisi olla hyvin suuri kustannuskilpailuetu, että kirjapaperia kannattaisi tehdä Suomessa ja kuljettaa asiakkaille.”
”Kirjapapereiden toimituserät ovat aika pieniä.”
”Kirjapapereiden toimituserät ovat aika pieniä. Mitä kauempana tehtaat ovat asiakkaista, sitä kalliimmaksi tulee.”
Lisäksi Junna muistuttaa, että kaikki paperikoneet eivät pysty tekemään vaadittavaa laatua – tai sitten koneeseen pitäisi investoida, kuten Norske tekee.
Kirjapaperi eroaa muista painopapereista ominaisuuksiltaan, kuten paperin fyysiseltä tuntumalta ja jäykkyydeltä. Paperin pitää toimia niin uimarannalla kuin kotona nojatuolissa.
Kirjapaperia on useita sävyjä. Se voi olla täysin valkoista tai siinä on kerman tai norsunluun sävyä. Esimerkiksi Ranskassa suositaan valkoista. Kirjapaperin pitää myös pystyä pitämään painovärit yhdellä puolella paperia: teksti tai magnakuvitus ei voi näkyä läpi.
Paperintekijät puhuvat bulkkisuudesta eli paperin neliöpainon ja paksuuden suhteesta.
Suuri bulkkiluku kertoo paperin ilmavuudesta ja löysyydestä, pienempi bulkkiluku osoittaa paperin olevan tiiviimpää ja tasaisempaa. Se on eduksi painotuotteissa.
Halutun bulkin vakioiminen on tärkeää, jotta lopputuote eli kirja saadaan kansien väliin halutun paksuisena tavoitellulla sivumäärällä.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
