• Pohjoiset metsät uhrataan suojelulle, jotta ruskohiiltä pystytään käyttämään Keski-Euroopassa, EU-metsäkirjeen allekirjoittaja Jukka Konttinen sanoo

    ”Ympäristöjärjestöjen lobbaus on johtanut EU-komission väheksymään pohjoismaista metsätaloutta.”
    Saksassa on lisääty rusko- ja kivihiilen louhintaa, että pystytään säätämään tuuli- ja aurinkovoimaa.
    Saksassa on lisääty rusko- ja kivihiilen louhintaa, että pystytään säätämään tuuli- ja aurinkovoimaa. 
    Metsä|Metsäpolitiikka
    8.11.202218:15
    Jouko Kyytsönen

    Ympäristöjärjestöt ovat pystyneet lobbaamaan EU-komissiota, mikä on vaikuttanut sen esityksiin muun muassa ennallistamisesta, suojelun tarpeesta ja puun energiakäytöstä, biojalostuksen professori Jukka Konttinen Tampereen yliopistosta sanoo.

    ”Osa järjestöjen väitteistä ei kestä kriittistä tarkastelua, mutta ne menevät läpi komissiossa, josta tulee Suomen ja muiden Pohjoismaiden metsätaloudelle erittäin haitallisia esityksiä.”

    Konttinen on yksi yli viidestäsadasta tutkijasta, jotka ovat allekirjoittaneet EU-johdolle lähetetyn kirjeen metsätalouden harjoittamisen ilmastoviisaudesta. Kirjeessä todetaan, että puun kestävä käyttö energiakäyttö mukaan lukien vähentää hiilipäästöjä eikä heikennä monimuotoisuutta.

    Jukka Konttinen esiintyi Bioenergiapäivässä Tampereella muutama vuosi sitten. Tuolloin hän kertoi yliopiston tutkimusten perusteella, että ympäristöjärjestöt esittävät hiilinielukeskustelussa väitteitä tarkoitushakuisesti.
    Jukka Konttinen esiintyi Bioenergiapäivässä Tampereella muutama vuosi sitten. Tuolloin hän kertoi yliopiston tutkimusten perusteella, että ympäristöjärjestöt esittävät hiilinielukeskustelussa väitteitä tarkoitushakuisesti. Kuva: Anni-Sofia Hoppi

    Konttisen mukaan komission esitykset alaviitteineen tulisi käydä huolella läpi. ”Miten on mahdollista, että ympäristöjärjestöt esiintyvät energiatekniikan asiantuntijoina?” Nyt väitteet virtaviivaistetaan siten, että todellisuus hämärtyy eikä esityksissä ole energiatekniikan lainalaisuuksien asiantuntemusta.

    Komission esityksillä, joissa pohjoisten metsiä suojellaan ja metsätalouden harjoittamista vaikeutetaan, on Konttisen mukaan Keski-Euroopan maiden tuki.

    Esimerkiksi Saksassa käytetään rusko- ja kivihiiltä merkittävästi sääriippuvaisen aurinko- ja tuulisähkön kompensointiin samalla kun luonnon- ja ilmastonsuojelu ja sen kustannukset lykätään Suomen ja muiden metsäisten maiden murheeksi. ”Sitä voi kutsua salaliitoksi.”

    ”Osa järjestöjen väitteistä ei kestä kriittistä tarkastelua.” Jukka Konttinen

    Tampereen teknillisessä yliopistossa selvitettiin muutama vuosi sitten metsien hiilinielukeskustelun väitteitä ja faktoja.

    Tutkimusten mukaan ympäristöjärjestöt esittivät lukuisia asioita puutteellisesti tai yksipuolisesti. "Samalla tarkastelukulmaa oli pyritty muuttamaan halutulle lopputulokselle edulliseksi lähtötietoja valitsemalla."

    "Väitteissä ja johtopäätöksissä oli loogisia ongelmia, joilla päättäjiä voidaan johtaa harhaan tietoisesti tai tiedostamatta."

    Bioenergian puolustajat vetoavat Konttisen mukaan usein siihen, että bioenergialla korvataan fossiilista energiaa. Vastustajat taas ajattelevat bioenergian usein irralliseksi muusta teollisuudesta ja yksinkertaistavat käyttökohteet tai raaka-aineen.

    Väitteet hiilinielusta riippuvat usein aikavälistä. Selvityksessä verrattiin väitteitä, pienentääkö metsien käyttö bioenergian tuotantoon hiili­varastoa vai ei. Pitkällä aikavälillä hiilivarasto ei pienene, mutta lyhyellä kyllä.

    Lisää aiheesta
    • Metsätuhot, kuivuvat metsät ja palot lisääntyvät Euroopassa. Metsätalouden avulla voidaan vähentää hiilipäästöjä ilmaan, ei suojelulla, tutkijoiden kirjeessä EU-päättäjille sanotaan.

      Metsiensuojelu | 550 tutkijaa vetoaa metsätalouden puolesta kirjeessään EU-päättäjille ‒ suojelun ei ole osoitettu lisäävän monimuotoisuutta

    • Professori Jukka Konttinen arvioi Tampereen bioenergiapäivillä viime viikolla bioenergiakriittisten lausuntojen olevan usein yksipuolisia.

      Professori Konttinen hiilinieluista: IPCC:n Markku Ollikaisen väite yksipuolinen

    • Mitä enemmän metsikössä on eloperäistä ainesta ja mitä ravinteisempi kasvupaikka on, sitä nopeampaa on metsämaan hiilivaraston kasvu.

      Monimuotoisuus | Havumetsien kivennäismaasta tulee hiilinielu puuston varttuessa, kertoo tuore tutkimus

    • Jatkuvapeitteiseen kasvatukseen perustuvalla metsänhoidolla voi lisätä monimuotoisuutta. Metsänhoitotapa pitää valita kasvupaikan mukaan.

      Metsäpolitiikka | Analyysi: Miksi metsien hiilinielut pienenivät viime vuonna? Vastauksia on monia, samoin keinoja tilanteen parantamiseksi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsätalous
    bioenergia
    Jukka Konttinen
    EU-komissio
    ympäristöjärjestöt
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin