• Näin korkea on Suomen korkein puu – katso painiiko se samassa sarjassa maailmanennätyspuun kanssa

    Moni pitkä ihminen kuulee olevansa hongankolistaja. Suomen pisin puu, johon ihminen voi päänsä kolistella, ei kuitenkaan ole mänty.
    Tilaajalle
    Suomen pisin puu ei monen yllätykseksi ole mänty tai kuusi. Kuvassa lehtikuusiin kuuluva siperianlehtikuusi.
    Suomen pisin puu ei monen yllätykseksi ole mänty tai kuusi. Kuvassa lehtikuusiin kuuluva siperianlehtikuusi. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Luonto
    30.9.202317:00
    Henna Lääveri

    Suomen korkein puu saattaa tulla monelle hongankolistajalle yllätyksenä. Kärkisijaa ei pidä mänty, vaan korkeimmaksi puuyksilöksi kohoaa Luonnonvarakeskuksen (Luke) Punkaharjun tutkimusmetsässä Savonlinnassa kasvava euroopanlehtikuusi.

    Tutkimusmetsään 1870-luvulla istutettu yksilö on kaksi vuotta sitten tehdyn mittauksen mukaan yltänyt jo 47,3 metrin mittaan. Suurin osa saman metsikön euroopalehtikuusistakin on yli 40 metrisiä.

    Puiston asiantuntijan Esko Oksan mukaan lehtikuusen kasvun takana on hyvä kasvuympäristö.

    ”Poikkeavan pitkäksi kasvanut yksilö on kasvanut rehevään kuoppaan, joka on ollut kasvullisesti hyvä paikka.”

    Oksan mukaan lehtikuusi kasvaa vuodessa 5–10 senttiä. Reipaaseen kasvuun on vaikuttanut taimen osuminen hyvään otolliseen kasvupaikkaan.Tutkimusmetsässä sijaitsevan hujopin kasvua voidaan seurata vuodesta toiseen

    Punkaharjun euroopanlehtikuusen latvaan pääsee kohomaan Luken Metsäbiotalous-sivuston virtuaalipuistossa dronen kyydissä. Euroopan pisin euroopanlehtikuusi kasvaa Saksassa ja korkeutta sillä on 53,8 metriä.

    Poikkeavan pitkäksi kasvanut yksilö on kasvanut rehevään kuoppaan, joka on ollut kasvullisesti hyvä paikka. Esko Oksa

    Suomen korkein luonnonvaraisena kasvava puu löytyy Padasjoelta. Nimellä E10450 tunnettu kuusi, tutummin Vesijaon kuusi, on iältään noin 150-vuotias. Ilta-Sanomat kertoi vuonna 2017 kuusen yltäneen jo 45,10 metrin mittaan. Metsäkuusen keskipituus Suomen oloissa on tavallisesti 25–30 metriä.

    Korkeimmaksi kohonnut mänty Suomessa löytyy Joensuusta. Lehmon jätiksi kutsuttu mänty on vuoden 2013 mittauksen mukaan korkeudeltaan 42 metriä.

    Korkeiden puiden mitan tarkastelussa voidaan hyödyntää dronea.
    Korkeiden puiden mitan tarkastelussa voidaan hyödyntää dronea. Kuva: Juha Tanhua

    Maailman korkein elossa oleva puu on Redwoodin kansallispuistossa Pohjois-Kaliforniassa kasvava punapuu Hyperion. Suomen korkein puu jää Hyperionin rinnalla höyhensarjalaiseksi.

    Punapuun korkeudeksi mitattiin vuonna 2019 vaikuttavat 116 metriä. Hyperionin on arvioitu olevan 600–800 vuotta vanha.

    Hyperionin nähdäkseen ei kuitenkaan kannata suunnata päätä pahkaa Redwoodiin. National Public Radion mukaan ilkivallan estämiseksi ja puun kasvualueen turvaamiseksi Hyperionia katsomaan pyrkivää patikoijaa voi uhata jopa 5 000 dollarin sakko ja vankilatuomio.

    Suomen korkein puu jää Hyperionin rinnalla höyhensarjalaiseksi.

    Puun merkittävää pituutta ei aina voi havaita maasta käsin. Rungonympärykseltään normaaleissa mitoissa oleva puu voi paljastua erikoispitkäksi vasta latvuksen tasolta tarkasteltuna. Esimerkiksi Hyperionia ei kansallispuiston henkilökunnan mukaan välttämättä tunnista poikkeuksellisen pitkäksi ilman sen tarkastelua yläilmoista.

    Lisää aiheesta
    • Kuvassa Luonnonvarakeskuksen tutkimusinsinööri Sirkku Pöykkö kääpiöharmaalepän varjossa.

      Kulttuuri | Presidentit ovat käyneet istuttamassa nimikkopuun tähän puistoon – Kekkosen komea kuusi kuoli yllättäen

      Tilaajalle
    • Syyskuussa sataneet männynneulaset peittävät mökkitien lähes kokonaan.

      Metsä | Männynneulasia on varissut tänä syksynä runsain määrin – tästä se johtuu

      Tilaajalle
    • Saariselällä kasvaa joitakin yli 500-vuotiaita puita.

      Luonto | Tunnetko Suomen vanhimmat puut? Ennätyspuiden kohtalo on monesti karu

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    suomen korkein puu
    euroopanlehtikuusi
    Punkaharju
    Luonnonvarakeskus (Luke)
    Hyperion
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio