• Puurakenteinen koulu on tutkimuksen mukaan betonista edullisempi, jos päästöistä pitää maksaa

    Betonirakentamisen alkuvaiheen päästöt olivat Aalto-yliopiston tutkimuksessa noin 40 prosenttia puurakenteista vaihtoehtoa korkeammat.
    Tilaajalle
    Puurakentamisen alkuvaiheen päästöt ovat huomattavasti matalammat kuin betonirakentamisessa. Kuva on Helsingin suomalais-venäläisen koulun rakennustyömaalta.
    Puurakentamisen alkuvaiheen päästöt ovat huomattavasti matalammat kuin betonirakentamisessa. Kuva on Helsingin suomalais-venäläisen koulun rakennustyömaalta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Rakentaminen
    3.12.202509:25
    Henrik Hohteri

    Puurakenteinen koulu on yhteiskunnalle edullisempi kuin betoninen, jos päästöjen ja muiden ympäristöhaittojen rahallinen arvo huomioidaan hinnassa, kertoo Aalto-yliopiston tuore tutkimus.

    Tutkimuksessa tarkasteltiin Myrskylään Uudellemaalle vuonna 2021 valmistunutta koulua ja liikuntahallia. Puurakennuksen todellisia kustannuksia verrattiin vastaavan betonitoteutuksen laskennalliseen hintaan.

    Rakennusmateriaalien aiheuttamat piilokustannukset yhteiskunnalle huomioiden puuvaihtoehto tuli selvästi betoni- ja teräsrakennetta halvemmaksi.

    Pelkästään rakennuskuluja vertaamalla betonirakennus olisi ollut 4,4 prosenttia puurakennusta edullisempi.

    ”Korkeammat kustannukset rakennushankkeiden alkuvaiheessa ovat hidastaneet puun laajempaa käyttöönottoa.”

    Seppo Junnila

    Päästöjen hinta huomioiden betonirakennus tuli kuitenkin 30 prosenttia kalliimmaksi.

    Ero perustuu pitkälti siihen, että teräsbetonista rakentamalla alkuvaiheen päästöt olisivat olleet olleet noin 40 prosenttia puuvaihtoehtoa suuremmat.

    Ympäristövaikutuksista johtuvat piilokustannukset laskettiin kansainvälisesti hyväksyttyjen arvostuskertoimien avulla. Ne perustuvat tieteellisiin arvioihin siitä, millaista haittaa erilaiset päästöt aiheuttavat.

    Puu on rakennusmateriaalina betonia huomattavasti ympäristöystävällisempää, mutta korkeammat kustannukset rakennushankkeiden alkuvaiheessa ovat hidastaneet sen laajempaa käyttöönottoa, kiinteistötalouden professori Seppo Junnila sanoo tiedotteessa.

    ”Tutkimuksemme osoittaa, että rakennusmateriaalien ympäristövaikutuksille on mahdollista laskea taloudellinen arvo – ja että se muuttaa suuresti käsitystä rakennushankkeiden todellisista kustannuksista.”

    ”Jos julkisissa hankinnoissa tuotaisiin näkyviin kustannukset, jotka nyt jäävät ympäristövaikutusten myötä yhteiskunnan maksettaviksi, esimerkiksi puutuotteiden käyttö rakennusmateriaalina näyttäytyisi huomattavasti houkuttelevampana vaihtoehtona”, kommentoi tutkimuksen pääkirjoittaja, väitöskirjatutkija Oana Iliescu.

    Lisää aiheesta
    • Puurakentamisen suosio on hitaasti laskenut.

      Metsäteollisuus | Sahurit synkkinä ‒ puurakentaminen ei lisäänny ilman pakkoa

      Tilaajalle
    • Versowoodin uuden pääkonttorin keskellä on aukio. Nousevat portaat on tehty liimaamalla neliömäistä 50 millin sahatavaraa.

      Metsäteollisuus | Versowood teki pääkonttorin kuusesta – haaveilee toimistokaupoista

    • Valtaosa omakotitaloista rakennetaan puusta.

      Rakentaminen | Puurakentamisen osuus säilynyt vakaana – teollisuus huolissaan rakennusalan hitaasta toipumisesta

    • Uudesta yritysalueesta suunnitellaan energialtaan omavaraista. Havainnekuva.

      Rakentaminen | Suomen ensimmäinen puusta rakennettu teollisuusalue nousee Hämeenlinnaan

    Artikkelin aiheet
    puurakentaminen
    puukoulu
    rakentamisen päästöt
    betonirakentamisen päästöt
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein