
Metsälahjavähennyksen avulla metsätilan lahjana tai lahjanluonteisella kaupalla saanut henkilö voi vähentää osan lahjaverosta metsätalouden pääomatuloistaan.
Metsälahjavähennystä ei myönnetä automaattisesti. Vähennystä on haettava itse ennen verovuoden verotuksen päättymistä Omaverossa esitäytetyllä veroilmoituksella tai 2L-lomakkeella.
Verotuksen päättymispäivä on henkilökohtainen. Sen voi tarkistaa Omaverosta tai verotuspäätöksestä. Metsälahjavähennystä ei voi hakea takautuvasti aiemmille verovuosille.
Ainoastaan henkilöillä on oikeus metsälahjavähennykseen. Oikeus voi muodostua myös, jos saa lahjaksi osuuden metsästä ja harjoittaa metsätaloutta verotusyhtymässä tai yhdessä puolison kanssa.
Kuolinpesä voi vaatia metsälahjavähennystä vainajan kuolinvuoden verotuksessa mutta ei enää sen jälkeen.
Olet saanut metsän lahjana 1.1.2017 tai sen jälkeen ja maksanut siitä lahjaveron.
Metsä ei ole perintö- ja lahjaverotuksessa tarkoitettu yhteislahja.
Lahjana saatuun metsään ei ole sovellettu perintö- ja lahjaverolain sukupolvenvaihdoshuojennusta.
Lahjana saamasi metsä on pinta-alaltaan riittävän suuri.
Metsälahjavähennyspohja lasketaan lahjoitetun metsämaan pinta-alan, sijaintikunnan keskimääräisen hehtaarikohtaisen tuoton ja maksetun lahjaveron mukaan.
Vähennykseen oikeuttava metsän vähimmäispinta-ala määräytyy sijaintikunnan perusteella. Metsälahjavähennyksen saa vain raja-arvon ylittävästä osasta maksetusta lahjaverosta.
Vähennysoikeuden piiriin pääsee automaattisesti, jos lahjana saadun metsämaan pinta-ala on vähintään sata hehtaaria. Eteläisimmässä Suomessa riittää usein noin 20 hehtaaria.
Vähennyspohjaa laskettaessa otetaan huomioon vain lahjana saatu metsämaa ja samalla saatu joutomaa.
Metsälahjavähennystä voi hyödyntää lahjoitusvuonna ja sitä seuraavien 15 vuoden verovuoden aikana.
Verovuonna tehtävän metsälahjavähennyksen määrä voi olla enintään 50 prosenttia metsätalouden puhtaasta pääomatulosta ennen metsälahjavähennyksen tekemistä.
Verovuoden vähennyksen enimmäismäärä on 195 000 euroa ja vähimmäismäärä 1 500 euroa.
Vähimmäispinta-alan ja vähennyspohjan suuruuden voi selvittää Metsäkeskuksen tekemällä laskurilla osoitteessa metsalahjavahennyslaskuri.metsakeskus.fi.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
