• Tornionjoelta hyviä uutisia: Lohitilanteessa elpymisen merkkejä

    Kahden heikon vuoden jälkeen Tornionjokeen nousseiden lohien määrä kaksinkertaistui viime kesänä.
    Lohien runsaus herättää odotuksia runsaammasta kutuvaelluksesta Tornionjokeen myös ensi vuonna.
    Lohien runsaus herättää odotuksia runsaammasta kutuvaelluksesta Tornionjokeen myös ensi vuonna. Kuva: Kai Tirkkonen
    Metsä|Luonto
    22.1.202610:01
    Eija Vallinheimo

    Kahden heikon vuoden jälkeen Tornionjokeen nousseiden lohien määrä noin kaksinkertaistui viime kesänä. Luonnonvarakeskuksen mukaan positiivista käännettä selittää erityisesti yhden merivuoden lohien määrän kasvu.

    Tornionjoen kaikuluotauspaikan ohitti 22.5.–9.9.2025 Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan 15 000 yhden merivuoden lohta eli kossia ja 31 000 useamman merivuoden lohta.

    Kossien osuus kaikista Tornionjokeen nousseista lohista oli harvinaisen suuri. Niitä oli viime kesänä jokeen nousseista lohista noin kolmannes. Lukema on suurin Luken vuodesta 2009 lähtien tekemien seurantojen aikana.

    ”Yhden merivuoden lohien runsaus herättää odotuksia runsaammasta kutuvaelluksesta myös ensi vuonna, koska kossien määrä ennakoi melko hyvin seuraavana vuonna jokeen nousevien kahden merivuoden lohien määrää”, kertoo Luken erityisasiantuntija Ville Vähä tiedotteessa.

    Tornionjoesta lähti mereen mittaushistorian suurin määrä vaelluspoikasia.

    Lisäksi Tornionjoesta lähti mereen mittaushistorian suurin määrä vaelluspoikasia. Tutkimuspyynnin perusteella Tornionjoesta lähti alkukesän 2025 aikana merelle ennätykselliset yli kolme miljoonaa lohen vaelluspoikasta eli smolttia. Smolttimäärä on vuonna 1991 alkaneen seurannan koko historian suurin. Kymmenen viime vuoden aikana smolttimäärät ovat vaihdelleet 1,5–2 miljoonan välillä.

    ”Runsas smolttivaellus Tornionjoella on hyvä merkki, mutta vasta parin vuoden aikajänne kertoo, johtaako runsas smolttimäärä runsaisiin palaavien lohien määrään”, toteaa Luken erikoistutkija Jenni Prokkola

    Lisää aiheesta
    •  Tutkimus selvitti syitä Tornionjokeen ja Simojokeen nousevien lohien määrän vähenemiseen.

      Luonto | Tutkimus: Ravintokalojen rasvaisuudella on yhteys Tornionjokeen ja Simojokeen nousevien lohien vähenemiseen

    • Tänä kesänä Tornionjoella on sallittua ottaa saaliiksi enintään kaksi lohta kalastajaa kohden.

      Luonto | Tiesitkö, että Tornionjoen lohien nousua voi seurata päivän tarkkuudella? Tähän saakka lohien nousu on ollut vähäistä

    • ”Ei olla enää kovin kaukana siitä, että täälläkin käy kuin Tenolla, missä lohenkalastus on ollut jo useamman vuoden kiellettyä”, kalastusopas Juhani Leutola Torniosta arvioi.

      Kalastus | Tornionjoella pelätään Tenon kohtaloa – ”Kalastajilta vaaditaan korkeaa moraalia”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kalastus
    lohi
    nousulohi
    smoltti
    Luke
    Kalat
    Lohi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio