

Tornion-Muonionjoen lohisaalis jäi ennätyksellisen heikoksi tänä kesänä, sillä joen lohitilastoon ilmoitettiin vajaat 800 lohta. Viime vuonna tilastoitiin reilu 900 lohta, vaikka nousumäärä jäi lähes puoleen tämänvuotisesta.
Lohen noususta ennakoitiin heikkoa, ja jokeen nousseitten lohien määrä pysähtyi Luonnonvarakeskuksen seurannan mukaan noin 45 000 yksilöön. Viime kesänä jokeen nousi lähes 25 000 lohta ja edelliskesänä noin 20 000.
”Tavoitetaso on vähintään 60 000–70 000 kudulle nousevaa lohta, jolla voitaisiin varmistaa riittävä poikastuotanto. Tähän ei ole päästy vuosikausiin”, Seppo Frantti Tornion-Muonionjokiseuran hallituksesta kertoo.
Pieneen saalismäärän taustalla vaikutti kalastajakohtainen kahden lohen kiintiö ja jokiveden lämpeneminen heinäkuun hellejakson aikana.
Kalastussäännössä ja kalastuksen valvonnassa riittää vielä kehittämistä Tornionjoella.
”Tarvitaan suuria emokaloja suojaava enimmäismitta, jonka ylittävät lohet tulisi vapauttaa. Vastaavia sääntöjä on käytössä Norjan lohijoilla. Tornionjoesta otettiin huomattava määrä emokaloja alkukaudesta”, kalastusopas Juhani Leutola Torniosta sanoo.
Leutolan mukaan kalastus Tornionjoella olisi tullut keskeyttää jokiveden lämpenemisen ajaksi. Hän toteaa, että kalastuksen valvontaa tulisi lisätä, ja lisäksi tulisi kiinnittää huomiota saaliskalojen ilmoittamiseen.
”On herännyt epäilyjä, ettei kiintiötä ole aina välttämättä noudatettu. Kalastajilta vaaditaan korkeaa moraalia, sillä Tornionjoella ei olla enää kovin kaukana siitä, että täällä käy kuin Tenolla, missä lohenkalastus on ollut jo useamman vuoden kiellettyä.”
Jokiseurassa kannetaan huolta merivaelluksella olevien lohien ruokapöydän laihtumisesta eli Itämeren silakan ja kilohailin kantojen ehtymisestä pitkällä aikavälillä sekä poukkoilevasta politiikasta merikalastuksen säätelyssä.
”Siinä toimitaan kalastuselinkeinon ehdoilla, eikä kalan ehdoilla”, Seppo Frantti sanoo.
Frantti huomauttaa, että vaikka Itämeren pääaltaan ja Suomenlahden silakkakannat ovat olleet alamaissa pitkään, kalastuskiintiötä nostettiin 108 prosentilla heti, kun silakkakanta hieman vahvistui.
Myös Pohjanlahden silakkakiintiötä nostettiin, vaikka pyynti jäi vajaaksi viime kesänä.
”Tarvitaan suuria emokaloja suojaava enimmäismitta, jonka ylittävät lohet tulisi vapauttaa.
WWF:n mukaan Pohjanlahden silakan pääravinto, massiäyriäinen hävisi lähes kokonaan muutama vuosi sitten. WWF toteaa Itämeren ekosysteemin ja ravintoverkostojen muuttuvan nopeasti, eikä syitä ole selvitetty.
”Lohismoltit käyttävät pääravintonaan 5–6 senttimetrin mittaisia silakanpoikasia. Smoltit ovat riippuvaisia silakan lisääntymisen onnistumisesta”, iktyonomi Pekka Oinonen Tornion-Muonionjokiseurasta sanoo.
Jokiseura kritisoi vuonna 2017 aloitettua lohen varhennettua merikalastusta.
”Toukokuun alussa Etelä-Suomen rannikolla käynnistyvä varhennettu kalastus kohdistuu jokivaellukselle lähteviin, geneettisesti arvokkaimpiin suuriin emokaloihin, jotka ovat lohen poikastuotannon kannalta avainasemassa”, Oinonen selvittää.
Hän toteaa, että jokainen merellä – sekä joella – pyydystetty isokokoinen lohinaaras tarkoittaa noin 10 000 poikasen vajetta, joka heijastuu suoraan tulevaisuuden lohikantoihin.
”Varhennettu kalastus käytännössä kaksinkertaistaa lohen merikalastuskauden. Tälle kesälle säädetyt merikalastuksen rajoitukset pelastivat lohen totaaliselta katastrofilta.”

Itämeressä on muitakin uhkia kalakannoille, kuten pohjan hapettomuus, ravinnon väheneminen ja meriveden lämpeneminen.
Merkittävä uhka on Itämereen toisen maailmansodan jälkeen tynnyreissä upotetut kemialliset aseet ja kemiallisen sodankäynnin materiaalit, joita makaa merenpohjassa noin 40 000 tonnia.
Tynnyrit sisältävät muun muassa adamsiittia, arseeniöljyä, clark 1:tä ja clark 2:ta, klooriasetofenonia, lewisiittiä, sinappikaasua sekä keskitysleireillä käytettyä vetysyanidia eli Zyklon B:tä. Korroosion vaurioittamien tynnyrien vuotamia kemikaaleja on havaittu merenpohjasta ja vedestä.
Tiedossa olevia kemiallisten aseiden upotusalueita Itämerellä ovat suurimman alueen Bornholmin lisäksi Gotlannin syvänne, Gdanskin syvänne ja Vähä-Beltin alue.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
