• ATL: Metsäkoneenkuljettajista on ennennäkemätön pula Ruotsissa – lähes 30 vuotta alalla ollut yrittäjä näkee siihen kaksi syytä

    Kun metsäkoneenkuljettaja irtisanoutuu, uuden työntekijän löytäminen voi osoittautua lähes mahdottomaksi.
    Tilaajalle
    Metsäkoneenkuljettajia kaivataan kipeästi töihin myös naapurimaassa.
    Metsäkoneenkuljettajia kaivataan kipeästi töihin myös naapurimaassa. Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Metsäkoneet
    23.3.202515:00
    Anniina Jokinen

    Ruotsalainen metsäkoneyrittäjä Erik Engstrand törmäsi vuoden 2024 alussa ongelmaan: yksi hänen työntekijöistään irtisanoutui, eikä uutta metsäkoneenkuljettajaa löytynyt kymmeneen kuukauteen.

    ”En ole koskaan aiemmin kokenut, että rekrytointi on näin vaikeaa”, Engstrand kertoo ATL:lle. Hän on työskennellyt alalla lähes 30 vuotta.

    Hänen mukaansa pula metsänkoneenkuljettajista nousee usein esille alan ihmisten kesken. Syitä konekuskipulaan on kaksi, Engstrand arvioi.

    Ensinnäkin sen lisäksi, ettei koneenkuljettajia löydy, pulaa on myös hakkuita suunnittelevista metsäammattilaisista. Metsäalan yrityksissä ei ole riittävästi työntekijöitä.

    Toinen ongelma on se, miten metsäalasta puhutaan ja kirjoitetaan julkisuudessa.

    ”Metsätaloutta arvostellaan niin paljon. Ilmapiiri on vaikuttanut työtyytyväisyyteen ja luultavasti lisää rekrytointiongelmia ja metsäalan ammattien asemaa”, Engstrand sanoo.

    ”Yksikään urakoitsija tai koneenkuljettaja ei halua kokea tuhoavansa luontoa. Päinvastoin, hyvin tehtynä metsätalous voi edistää luonnonsuojelua ja ilmastohyötyjä.”

    ATL: Förarbristen svider: ”Aldrig upplevt detta tidigare”

    Lisää aiheesta
    • Metsäkoneenkuljettajista on pulaa. Opiskelijat olisi tärkeää saada pidettyä alalla töissä.

      Metsäkoneet | Metsäkoneyritys saa Ruotsissa rahaa, kun sinne tulee harjoittelija – olisiko mallista apua Suomen kuljettajapulaan?

    • Talous | Näissä hommissa tienaa

      Tilaajalle
    • Ulkomaiset työntekijät ovat tuttu näky metsänhoitotöissä.

      Metsänhoito | Metsätöihin ei löydy tekijöitä – ulkomaisen työvoiman tarve lisääntyy

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsäkoneenkuljettajat
    metsätalous
    työvoimapula
    Ruotsi
    Erik Engstrand
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Komatsun XC mallit ovat nostaneet suosiotaan merkkinsä valikoimassa. Alkuvuonna rekisteröidyistä Komatsun harvestereista 2/3 oli kahdeksanpyöräisiä XC-versioita.

    Koneviesti | Suomessa metsäkoneiden rekisteröintimäärät ovat laskeneet merkittävästi alkuvuonna 2026

  • Uusi Ponsse New Bison poikkeaa merkittävästi aiemmasta mallista. Active Frame -ratkaisua ei enää ole, ja sen vaihtoehdoksi on tarjolla lisävarusteena Active Cabin -ohjaamojousitus.

    Koneviesti | Ponssen New Bison -kuormatraktorimalli on aiempaa Bison-mallia 1 000 kiloa kevyempi

  • Hakki Pilke CS30Pro oli FinnMetkon uutuus ja uusi avaus valmistajan valikoimassa. Katkaisu on pyörösahalla. Konetta voidaan käyttää sähkömoottorilla tai traktorin voimanotolla.

    Koneviesti | Hakki Pilkkeen ensimmäinen pyörösahakatkaisulla varustettu pilkekone esillä FinnMetkossa