• Syyttäjä vaati suota ojittaneelle metsäprofessorille rangaistusta ympäristön turmelemisesta – näin asiassa kävi

    Ojitus ei ollut metsänomistajan mielestä mitenkään kyseenalainen.
    Suon ojitusta. Kuvituskuva.
    Suon ojitusta. Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Yhteiskunta
    1.11.202414:17
    Jukka Hämäläinen

    Metsäprofessori Matti Kärkkäistä ei syytetä laittomasta ojituksesta. Pohjois-Savon käräjäoikeuden istunnossa lokakuun lopussa todettiin, että asia jätetään sillensä. Ratkaisuun johti syyttäjän päätös luopua syytteestä.

    Metsänomistaja, emeritus-professori Kärkkäinen ojitti vuonna 2022 avosuon Pielavedellä sijaitsevalla metsäpalstallaan. Ojitus ei ollut hänen mukaansa mitenkään kyseenalainen, mutta paikallinen ely-keskus pyysi poliisia tutkimaan ojituksen laillisuuden.

    Ojitusvedet laskevat Ventojoen kautta Sulkavanjärveen, joten ely-keskuksen mielestä hankkeelle olisi pitänyt saada vesilupa aluehallintovirastosta. Ely-keskus pelkäsi, että ojitus huonontaisi järven tilaa.

    Metsäteknologian ja puutalouden professorina ennen eläkkeelle jäämistään toiminut Kärkkäinen tuntee pykälät ja puolusti toimiaan useilla argumenteilla, kuten MT kertoi jutussaan 2.3.2024.

    Kanteesta luopumisesta uutisoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

    Käräjäoikeuden ratkaisusta voi vielä valittaa hovioikeuteen.

    Lisää aiheesta
    • Riku Haanpää täytti lokakuun alussa ojia Posion Majavasuolla. Evästauon hän piti kannonnokassa.

      Luonto | Ojat tukkoon

      Tilaajalle
    • Metsänhoitajaopiskelijat kaivavat Juupajoella suo-ojaa vuonna 1938. Ojat kaivettiin 1950-luvun alkuun saakka lapiotyönä.

      Ympäristö | Kuivatuksen ansiosta Suomi nousi kirjaimellisesti suosta – ”Vaihtoehdot olivat vähissä”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle