Kuivatuksen ansiosta Suomi nousi kirjaimellisesti suosta – ”Vaihtoehdot olivat vähissä”

”Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi”, käynnistyy Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla. Soiden valjastaminen hyötykäyttöön oli niin iso kansallinen projekti, että se ikuistui suomalaisen kirjallisuuden keskeisimpiin teoksiin. Myös J. L. Runeberg ja Aleksis Kivi kirjoittivat soiden kuivaamisesta.

Suomi on maailman kuudenneksi soisin valtio. Maapinta-alastamme 29 prosenttia on suota. Ei siis ihme, että soita on haluttu hyödyntää metsänkasvatuksessa ja peltoina.

Järjestelmällisen metsäojitustoiminnan alkuna pidetään vuotta 1908, jolloin Metsähallitus palkkasi kaksi ensimmäistä suonkuivausmetsänhoitajaa. Nämä lähtivät hakemaan oppia Ruotsin ojituksilta.

Näin kertoo Juhani Päivänen Metsätieteen aikakauskirjassa 2018, johon hän on kirjoittanut suometsätalouden historiasta.

Jo vuoden 1928 metsänparannuslaki edellytti varojen varaamista soiden kuivatukseen metsätaloudellisia tarkoituksia varten.

Suo-ojat kaivettiin 1950-luvun alkuun saakka lapiotyönä. Kun metsäojitus koneellistui, käynnistyi auraus. Metsäojien auraus pysyi metsäojituksen vallitsevana työmenetelmänä vuodet 1955–1967.

Oja-aurat olivat valtavia. Sellaisen voi yhä edelleen nähdä esimerkiksi metsämuseo Luston näyttelyssä Punkaharjulla.

Metsää ojitetaan katepillarin vetämällä auralla osuusmeijerin metsäalueilla Limingassa vuonna 1961. Kuva: JOKA Journalistinen kuva-arkisto, Museuvirasto

Kaivurimenetelmä tuli vallitsevaksi työmuodoksi 1969 eli samana vuonna, jolloin vuotuinen metsäojitusala nousi suurimmilleen.

Valtakunnan metsien 11. inventoinnin mukaan metsäojitettua suoalaa on Suomessa 4,7 miljoonaa hehtaaria. Lisäksi ojitettuja kangasmaita, joista osa oli ojitushetkellä suota, on 1,3 miljoonaa hehtaaria.

Suopuustojen merkitys on edelleen valtava, sillä ne kasvavat noin 24 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Se on lähes neljännes metsiemme kokonaiskasvusta.

Ensimmäisiä varsinaisia suonkuivauksia perusteltiin jo sekä Ruotsin vallan että myöhemmin autonomian aikana väärillä näkökohdilla: luonnontilaisia soita pidettiin erityisen hallanarkoina, soita ympäröivien kangasmaiden uskottiin myös soistuvan ja luultiin, että ojittamalla lähes kaikki suotyypit soveltuisivat metsän kasvattamiseen.

Vaikka soiden ojittaminen ei enää olekaan hyvässä huudossa, kuivatuksella on ollut keskeinen merkitys suomalaisen metsätalouden ja maanviljelyksen vahvistamisessa. Kuivatuksen ansiosta Suomi nousi kirjaimellisesti suosta.

”Poliittinen päätöksenteko ja metsänkasvatuksen tehostamispyrkimykset on suhteutettava 1920-luvun metsien heikkoon tilaan, sota-ajan aiheuttamaan energiakriisiin polttopuuhakkuineen sekä metsäteollisuuden huimaan nousuun sotakorvausten ja jälleenrakennuksen myötä”, Päivänen perustelee artikkelissaan ja summaa:

”Vaihtoehdot olivat vähissä.”

Lähde: Juhani Päivänen: Suometsätalous itsenäisessä Suomessa