
Sammalmatto kiertyy rullalle, kun kaivinkoneen koura kaapii turvetta ojan reunoilta. Koneen puikoissa on kaivinkoneyrittäjä Riku Haanpää, jonka tehtävänä on ennallistaa suota.
Jo kahden vuoden ajan Haanpäätä ovat työllistäneet Metsähallituksen metsätalousyhtiön ennallistamistyömaat.
Tarkoitus on palauttaa vesiä sinne, minne ne kuuluvat. Soita on aikoinaan kuivatettu, jotta siellä pystyttäisiin kasvattamaan puuta metsäteollisuuden tarpeisiin.
Valtaosin siinä on onnistuttukin, mutta arvioiden mukaan noin viidennes ojituksista on tehty turhaan – metsä ei ole lähtenyt kasvuun toivotulla tavalla esimerkiksi ravinne-epätasapainon vuoksi.
Näitä ojia Metsähallitus haluaa nyt panna umpeen.
Tarkoitus on palauttaa vesiä sinne, minne ne kuuluvat.
Kankeahko termi ennallistaminen tarkoittaa siis käytännössä sitä, että ihminen auttaa luontoa palautumaan kohti sen luonnollista tilaa.
Noin neljännes Suomen luonnonvaraisista kasvilajeista kasvaa erityyppisillä soilla, ja 80 lintulajia Suomen 235 pesivästä lintulajista tarvitsee soita elinympäristöikseen jossain elämänsä vaiheessa.
Suo-ojat umpeutuisivat hyvin pitkän ajan kuluessa itsestäänkin, mutta kun ojat täytetään kaivinkoneella, muutos on nopeampi ja luontokatoa pystytään hillitsemään tehokkaammin.
Soita on ennallistettu 1980-luvun lopusta alkaen. EU:n ennallistamisasetus tuo Suomelle lisää tavoitteita, eivätkä ne koske pelkästään soita.
Velvoitteet tarkentuvat seuraavan kahden vuoden kuluessa, kun kansallista ennallistamissuunnitelmaa laaditaan ympäristöministeriön johdolla.


Posion Majavasuolla täytettävää ojaa on yhteensä 20 kilometriä. Urakka on valmis noin kymmenessä päivässä. Osan työstä on tehnyt Haanpään työntekijä.
”Tämä kohde on repaleinen. Konetta pitää siirtää useaan kertaan”, yrittäjä kertoo.
Hän pyrkii suunnittelemaan työt niin, että siirrot rytmittyisivät järkevästi työpäivien mukaan ja että kävelymatkat koneelle pysyisivät kohtuullisina.
Haanpää tekee tähän aikaan vuodesta 11-tuntista työpäivää, aamuseitsemästä iltakuuteen eli käytännössä koko valoisan ajan. Kesällä työpäivä saattaa venyä 13:een tuntiin.
Kokoomaoja on jo lähes sammalen peitossa, mutta ilmakuvasta ojalinja erottuu selkeästi.
”Jos ojan reunoilla on penkkamaita, oja täytetään niillä. Jos ei, turvetta kaavitaan pistemäisesti”, Haanpää selvittää.
Hänen mukaansa Metsähallitus ohjeistaa kaivinkoneenkuljettajia selkeästi. Hän on myös käynyt kahden tunnin pituisen verkkokurssin soiden ennallistamisen periaatteista.
”Metsähallitus määrää, mitkä ojat täytetään ja mihin kohtiin tehdään padot.”
Omaa silmää ja maalaisjärkeäkin saa käyttää, jotta työt sujuvat mahdollisimman tehokkaasti ja turvallisesti.
”Lallin Minna on puhelimen päässä ja auttaa aina tarvittaessa”, Haanpää kiittää.

Minna Lalli on Metsähallitus Metsätalous oy:n luonnonhoidon asiantuntija Lapin alueella. Hän suunnittelee ennallistamistöiden käytännön toteutusta valtion talousmetsissä.
Lallin työpöydällä on etenkin kohteita, joissa ojitus ei ole tuottanut tulosta ja puusto on heikkolaatuista.
Ennen töiden aloitusta Lallilla on tapana pitää ennallistamistyömaalla aloituspalaveri, jossa kaikki asianosaiset yhdessä kertaavat, mitä on tarkoitus tehdä. Urakoitsijat ovat myös paikalla.
”Parhaan kykyni mukaan opastan kaivinkoneen kuljettajan ennallistamisen saloihin.”
Suon ennallistamiskohteilla täytyy usein hakata myös puustoa, jotta kaivinkone mahtuu kulkemaan ja jotta puiden vettä haihduttava vaikutus vähenee. Mukana saattaa siksi olla myös metsuri tai metsäkoneenkuljettaja.
Lalli pitää tärkeänä kohdata varsinaisen työn tekevä kaivurikuski kasvokkain, jotta yhteistyö on mahdollisimman sujuvaa ja asiat tulevat varmasti ymmärretyiksi.
Hän lähettää kaikki suunnitelmat ely-keskukseen tarkistettavaksi. Lisäksi kaikista hakkuista tehdään metsänkäyttöilmoitus, kuten tavallisissakin hakkuissa.
”Kaivurin hytissä pitää olla hoksottimet kohdallaan.” Minna Lalli
Osaavaa työvoimaa ei ole Lallin mukaan ihan helppo löytää.
”Kaivurin hytissä pitää olla hoksottimet kohdallaan”, hän toteaa.
Pitää huomata, miten vesi liikkuu, mistä pääsee kulkemaan ja milloin pitää perääntyä, jotta kone ei jää suohon jumiin.
”Hyvän kuskin maine kiirii”, hän sanoo ja kehuu erityisesti Haanpään kaltaisia yhteistyökykyisiä ja innostuneita kuljettajia.
Toki sääolosuhteet vaikuttavat paljon. Vaikka olisi kuinka taitava kuski, onnistuminen on monien seikkojen summa.
Lallin mukaan soiden ennallistamisesta on kuitenkin jo sen verran kokemusta, että sen hyödyt tiedetään.
”Ojia tukkimalla saa helposti hyvää aikaan.”
Tähän mennessä saadut tulokset kertovat, että soille alkaa ennallistamisen jälkeen palata sinne kuuluvia putkilokasveja ja sammalia. Myös hyönteis- ja lintupopulaatiot vahvistuvat.
Lisäksi ihmisten ja eläinten on helpompi kulkea soilla, kun ei tarvitse enää harppoa ojien yli, Lalli muistuttaa.
33-vuotias Haanpää on nuoresta iästään huolimatta toiminut yrittäjänä jo yli kymmenen vuotta.
Ennallistaminen työllistää häntä nyt kokopäiväisesti, eikä muille urakoille jää aikaa. Aiemmin hän teki keikkaa muun muassa ruoppausyrityksille.
Haanpää on kotoisin Kankaanpäästä, mutta on asunut viisi vuotta Kolarissa. Nyt toimialueena on koko Lappi.
Työ vaatii paljon reissaamista ja vuokramökeissä majoittumista, sillä työmaalta kotiin voi olla satojen kilometrien matka.
Kotona odottaa avovaimo, jolla on parikymmentä valjakkokoiraa. Lisäksi Haanpäällä on suomenpystykorva.

Haanpää kuvailee työtään yhdellä sanalla – rauhallista.
Ennallistamistöitä pystytään tekemään ympäri vuoden. Vuodenajat haastavat eri tavoin.
Sulan maan aikana ongelmana on märkyys: miten päästä kohteelle ilman, että vajoaa pehmeikköihin mutta ettei tarvitsisi myöskään mennä männikön läpi.
”Yleensä kaikki menee hyvin, mutta joskus on hankalaa, jos on oikein märkää. Edellinen kone meni suosta läpi ja lunastukseen.”
”Edellinen kone meni suosta läpi ja lunastukseen.” Riku Haanpää
Vaikka vakuutusyhtiö korvasi kymmeniä tuhansia euroja maksaneen kaivinkoneen, omavastuuosuus oli tuhansia euroja.
Talvella kaivinkone kulkee lumessa helposti, mutta itse kaivutyö on hidasta, kun maa on roudassa ja päällä saattaa olla metri lunta.
”Kesällä ojaa pystyy täyttämään jopa kolme kilometriä päivässä, mutta talvella saattaa olla 300 metrin päiviä”, Haanpää kertoo.
Vuodessa hän täyttää ojia yhteensä noin sata kilometriä.
Suomen soista on ojitettu aikoinaan noin puolet. Niin lapio- kuin konekaivajat tekivät suuren työn, jotta soita saatiin kuivatettua.
Miltä kaivurikuskista tuntuu nyt täyttää ojia jälleen turpeella?
”Onhan se erikoista”, hän hymähtää.
Samaan hengenvetoon hän kuitenkin kertoo ymmärtävänsä työn hyödyt esimerkiksi metsäkanalinnuille.
”Täällä on näkynyt paljon koppeloita. Lintukanta elpyy”, itsekin metsästystä harrastava Haanpää toteaa.
Suon ennallistaminen näyttää melko ronskilta toiminnalta, kun turvetta myllätään isolla koneella. Jäljet kuitenkin katoavat muutamassa vuodessa.
Miten konekuski ottaa luonnon huomioon?
Haanpää kertoo, että keväisin hän katsoo, osuuko reitille linnunpesiä ja kiertää ne tarvittaessa.
Porot huomioidaan siten, että täyttömaata kaivetaan vain turpeen pinnasta, jotta alueelle ei jää liian syviä monttuja.
Elämänsä ensimmäisellä ennallistamistyömaalla Rovaniemellä hän näki suden. Kaivinkoneelta oli työpäivän päätteeksi seitsemän kilometrin kävelymatka autotielle.
”Seuraavana päivänä otin mönkijän mukaan”, hän naurahtaa.

Metsähallituksen Luontopalvelut ennallistaa luontoa Suomessa eniten.
Luontopalvelut on ennallistanut vuosien 1993–2024 välillä soita noin 50 000 hehtaaria ja metsäisiä elinympäristöjä noin 18 000 hehtaaria.
Metsähallituksen metsätalousyhtiö on ennallistanut soita vuodesta 2008 lähtien yhteensä noin 15 000 hehtaaria. Lisäksi Eräpalvelut on ennallistanut soita noin 6 000 hehtaaria vuodesta 2007 lähtien.
Ennallistamista on myös esimerkiksi purojen, lähteiden, lintuvesien ja perinnebiotooppien kunnostus, joita on tehty hankkeissa ja suojeluohjelmissa.
Aikoinaan Suomessa on ollut 10,4 miljoonaa hehtaaria soita.
Nykyinen suopinta-ala on 8,7 miljoonaa hehtaaria, josta 4,7 miljoonaa hehtaaria on ojitettuja ja 4 miljoonaa hehtaaria ojittamattomia soita.
Metsähallitus on ennallistanut soita yli 71 000 hehtaaria eli noin 1,5 prosenttia kaikista ojitetuista soista.
Metsähallituksen Luontopalveluiden tavoite on ennallistaa tänä vuonna soita noin 1 200 hehtaaria, Metsätalous oy:n noin 1 100 hehtaaria ja Eräpalveluiden noin 200 hehtaaria.
Soita ennallistetaan myös yksityismailla.
Lähde: Metsähallitus
Sitä, kuinka paljon ennallistaminen työllistää koneyrittäjiä, on hankala tarkalleen selvittää.
Luontopalveluista kerrotaan, että ennallistamisen töistä on puitejärjestely, jossa on mukana yli 30 koneyrittäjää. Lisäksi on erikseen kilpailutettu esimerkiksi lintukosteikkojen kunnostuskohteita, joissa tarvitaan erikoisosaamista ja -kalustoa.
Tänä vuonna Luontopalvelut on ostanut erilaisia koneyrittäjien palveluita noin 1,5 miljoonalla eurolla. Vuotuinen määrä on viime vuosina vaihdellut 1–3,5 miljoonan euron välillä.
”Jos ja kun määrä kasvaa EU:n ennallistamisasetuksen vaatimusten myötä, samaan aikaan kasvavat yksityisen sektorin liiketoimintamahdollisuudet”, luontoarvojohtaja Pekka Sulkava Metsähallituksesta kuvailee.
”Jos ja kun määrä kasvaa EU:n ennallistamisasetuksen vaatimusten myötä, samaan aikaan kasvavat yksityisen sektorin liiketoimintamahdollisuudet.” Pekka Sulkava
Metsätalous oy teettää valtaosan ennallistamistöistä sopimusyrittäjillään. He ovat kaivinkoneyrittäjiä, jotka tekevät maanmuokkausta valtion talousmetsissä. Joitakin laajoja ennallistamisen kohdekokonaisuuksia on kilpailutettu.
”Jos koneet tekisivät ennallistamista ympäri vuoden, tarve olisi 2–4 kaivinkonetta”, metsänhoitojohtaja Heikki Savolainen Metsähallitus Metsätalous oy:stä kertoo.
Eräpalvelut ovat työllistäneet tänä vuonna kuusi eri koneyrittäjää.

Koneyrittäjät ry kartoitti elokuussa omassa jäsenkyselyssään, kuinka moni yritys tekee jo nyt ennallistamiseen liittyviä töitä ja lisääntyvätkö työt jatkossa.
Noin kuudennes kyselyyn vastanneista jäsenyrityksistä kertoi tekevänsä ennallistamistöitä.
Koneyrittäjillä on noin 2 000 jäsenyritystä eli karkeasti arvioiden ennallistamisen parissa työskentelee jo satoja yrittäjiä.
Koneyrittäjien varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola kertoo, että suurimmalla osalla ennallistamisen on oletettavasti urakoinnin sivutyölaji. Sen vuoksi toistaiseksi vain muutama prosentti koneyritysten koneilla tehtävistä töistä on ennallistamista.
Valtaosa kyselyyn vastanneista arvioi, että työmäärä pysyy ennallaan tai lisääntyy hieman.

Majavasuolla sää on sateisen harmaa, mutta sade on väistynyt. On aika pitää tauko. Haanpään eväät ovat askeettiset: vettä, leipää ja kahvia.
”Mökillä syön kunnon ruokaa”, hän kertoo.
Iltaa kohti taivas kirkastuu ja aurinko pilkistää pilvien takaa. Ruskan värit hehkuvat, ja Haanpää saa kävellä autolleen auringonlaskua katsellen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
