Ennallistamisessa ainekset uuteen Natura-painajaiseen – moni maanomistaja saa vielä pitkään odottaa tietoa EU-asetuksen vaikutuksista

EU:n kiistelty ja Suomenkin vastustama ennallistamisasetus astui voimaan sunnuntaina. Seuraavien kahden vuoden aikana jäsenmaiden tulee suunnitella ne kansalliset toimet, joilla ne saattavat nykyistä lähemmäs alkuperäistä tilaansa 20 prosenttia pinta-alastaan vuoteen 2030 mennessä ja 90 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Seuraavien kahden vuoden aikana alkaa myös hahmottua se hinta, jonka Suomi ja suomalaiset käytännössä tulevat ennallistamisesta maksamaan.

EU:n komission alkuperäinen arvio Suomelle aiheutuvista kustannuksista oli noin 930 miljoonaa euroa vuodessa. Ympäristöministeriö ja Luonnonvarakeskus ovat sittemmin laskeneet täytäntöönpanon vuotuiseksi hinnaksi runsaat 700 miljoonaa euroa.

Ennallistamisen tuomiksi hyödyiksi taas komissio on veikkaillut Suomelle peräti kymmentä miljardia euroa. Moni omistamastaan maasta elannon saava epäilee aiheellisesti sitä, kenen taskuun lopulta oikeiksi euroiksi realisoituvat hyödyt lopulta päätyvät.

Todennäköisesti ennallistamistoimien mahdollisesti tuottama hyöty ei päädy niille, jotka ennallistamisen kustannukset maksavat tai jotka sen myötä tulojaan menettävät.

Metsänomistajan tai maanviljelijän sijaan apajille tulevat lukemattomat konsultit, tutkijat ja tutkimushankkeet sekä monen alan koneurakoijat. Näistä yleensä vain koneurakoijat ovat paikallisia, joten luvassa lienee melkoinen tulonsiirto maaseudulta kaupunkeihin ja käytännön tekemisestä paperin pyöritykseen.

Koko ennallistamisasetuksen käsittelyn ajan keskustelua on leimannut valtava epätietoisuus siitä, mitä jäsenmailta tai jäsenmaiden kansalaisilta, ennen muuta maanomistajilta, tullaan sen perusteella vaatimaan.

Ennallistaminen on jo käsitteenä epäselvä, ja sen suhdetta perinteiseen suojeluun päättäjät eivät ole kyenneet kirkastamaan. Moni maanomistaja pelkääkin ympäripyöreiden tietojen vuoksi omaisuudensuojan olevan uhattuna.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan ennallistamisen piiriin tulisi Suomessa lähivuosikymmeninä 2–6 miljoonan hehtaarin alue. Kuuden miljoonan hehtaarin alue tarkoittaisi Suomen pinta-alasta noin 17,7 prosenttia.

Hehtaarit eivät ole verrannollisia keskenään: kaupunkialueilla ennallistamiseksi riittää muutaman puun istuttaminen ja se, ettei kerrostaloa rakennetakaan alueen ainoaan puistoon, maaseudulla turvepeltojen pakkovettäminen voi viedä kokonaiselta tilalta mahdollisuuden elinkeinon harjoittamiseen.

Jo nyt ennallistamisasetuksen vaatimuksista tiedetään, että 7,5 prosenttia Suomen turvepelloista on vetettävä seuraavien viiden vuoden aikana ja vuoteen 2050 mennessä 17 prosenttia. Vuosi 2030 tulee nopeasti – varsinkin kun todellisia, käytännössä testattuja käyttömuotoja vetetyille alueille ei ole edes olemassa sen paremmin kuin markkinoita kosteikkoviljelmien tuotteillekaan.

Ympäristöhallinnolla on nyt tuhannen taalan paikka hoitaa tonttinsa hyvin ja ansaita kansalaisten luottamus hyvin rakennetun, uusia ansaintamahdollisuuksia ja aidosti parempaa ympäristöä luovan kokonaisuuden avulla.

Vähintään yhtä hyvät mahdollisuudet hallinnolla on toisintaa se, mitä tapahtui 1990-luvulla Natura 2000 -ohjelman ympärillä. Tuon ajan kokemukset ovat jättäneet maaseudun asukkaisiin niin kipeät muistot, että ne nousevat esiin edelleen.

Kun MT tammikuussa kysyi lukijoiltaan asioita, joita he haluavat kysyä presidenttiehdokkailta, moni halusi edelleen toisena ehdokkaana olleen, 1990-luvun lopussa ympäristöministerinä toimineen Pekka Haaviston kommentoivan ympäristöhallinnon toimintaa Naturaa valmisteltaessa. (MT 6.2.).

Haaviston mukaan Natura-ajan oppi hallinnolle oli se, että maanomistajillekin pitää puhua. Tätä todella sopii seuraavien vuosien aikana odottaa.