Tätä tarkoittaa EU:n ennallistaminen käytännössä: turvemaille palautettava vettä, pellolle perhosia ja metsiin lintuja

EU:n ennallistamisasetus vaatii, että vähintään 20 prosenttia EU:n maa- ja meripinta-alasta on ennallistettava vuoteen 2023 mennessä. Kaikki ennallistamisen tarpeessa olevat ekosysteemit on ennallistettava vuoteen 2050 mennessä.

Viimeiset neuvottelut EU:n ennallistamisasetuksesta käynnistyivät torstaina. Euroopan komission, parlamentin ja jäsenmaista koostuvan neuvoston välisissä neuvotteluissa asetuksen lopullista muotoa väännettiin myöhäisiltaan saakka.

Asetuksen määrittämien tavoitteiden saavuttamiseksi jäsenmaiden on ennallistettava 30 prosenttia heikentyneistä elinympäristöistä vuoteen 2030 mennessä. Tavoite nousee 60 prosenttiin vuoteen 2040 mennessä ja 90 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä.

Neuvotteluissa saavutetun lopputuloksen mukaan jäsenmaiden tulee laatia yksityiskohtaiset suunnitelmat tavoitteiden saavuttamiseksi. Se tarkoittaa, että jäsenmaat saavat itse päättää alueidensa ennallistamisesta, eikä EU suoraan sanele, mitä tulee tehdä.

Toinen myönteinen neuvotteluissa saavutettu kompromissi on, että ennallistamistoimet keskitetään Natura 2000 -alueille vuoteen 2030 saakka. Parlamentin kanta kesän äänestyksen jälkeen oli, että ennallistaminen rajattaisiin Natura-alueille. Neuvoston kanta sen sijaan oli poikkeuksellisesti parlamenttia suosiollisempi komission alkuperäiselle ehdotukselle.

Kun elinympäristö on saavuttanut hyvän tilan, EU-maiden on huolehdittava, että että sen tila ei enää merkittävästi heikkene.

Elinympäristöjen tilaa seurataan kolmella indikaattorilla, joista kahdessa on oltava havaittavissa myönteistä kehitystä vuoteen 2030 mennessä. Sen jälkeen elinympäristön kehitystä seurataan kuuden vuoden välein.

Maatalouden osalta ensimmäinen indikaattori on perhosten määrä ruohoisilla alueilla. Perhosyksilöiden ja -lajien määrä antaa osviittaa alueen luonnon monimuotoisuudesta. EU-maiden on myös saatava pölyttäjien määrä nousuun.

Toisena ennallistamisessa seurataan, miten suurella osalla maatalousmaasta on piirteitä runsaasta luonnon monimuotoisuudesta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että maatalousmaalla tulee olla myös viljelykäytöstä poistettuja alueita. Näitä voivat olla esimerkiksi suoja-alueet peltojen ympärillä, kesannot, puut ja pensaat, ojat, purot sekä pienet suoalueet ja lammet.

Kolmas indikaattori on mineraalimaalla olevaan viljelysmaahan sitoutuneen hiilen määrä.

Suomen kannalta kriittisin kohta oli turvemaiden vettäminen. Neuvottelujen lopputulos on, että jäsenmaiden tulee vettää vähintään 30 prosenttia ojitetuista turvemaista vuoteen 2030 mennessä, 40 prosenttia vuoteen 2040 mennessä ja 50 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Hyvä uutinen on, että turvemaiden vettäminen on vapaaehtoista viljelijöille ja yksityisille maanomistajille.

Pölyttäjien määrä on saatava nousuun vuoteen 2030 mennessä. Sen jälkeen niiden määrää tarkastellaan kuuden vuoden välein. Kuva: Jarkko Sirkiä

Metsien osalta jäsenmaiden on muun muassa huolehdittava, että lintujen ja lahopuun määrä metsissä kasvaa. Lahopuut eivät kuitenkaan saa nostaa metsäpalojen riskiä.

Kaupunkien vihrealueet eivät saa pienentyä eikä puiden latvuspeittävyys vähentyä vuoden 2021 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Poikkeus on, jos kaupunkien viheralueet kattavat yli 45 prosenttia pinta-alasta.

Sen jälkeen kaupunkimetsiä mitataan kuuden vuoden välein. Lisäksi jäsenmaiden on istutettava yhteensä 3 miljardia puuntainta ja jokia on ennallistettava vähintään 25 000 kilometriä.

Metsiin pitää jättää aiempaa enemmän lahopuuta. Lahopuu on tärkeä luonnon monimuotoisuudelle. Kuva: Petteri Kivimäki

Sen jälkeen, kun ennallistamisasetus astuu voimaan, komissiolla on 12 kuukautta aikaa arvioida, vastaako EU:n rahoitus ennallistamisen tarpeita. Jos ei, komission on löydettävä asiaan ratkaisu.

Parlamentin toiveesta neuvottelijat sopivat myös hätäjarrusta, jonka avulla maatalousympäristöjä koskevat tavoitteet voi jäädyttää, jos ne aiheuttavat EU:n laajuisia seurauksia viljelysmaan saatavuudelle. Tämän tarkoitus on varmistaa EU:n ruokaturva.

Seuraavaksi neuvosto ja parlamentti hyväksyvät lakiehdotuksen. Teoriassa tämä on pelkkä muodollisuus, mutta esimerkiksi Saksa torpedoi kolmikantaneuvotteluissa saavutetun polttomoottorien myyntikiellon juuri tässä vaiheessa.