• ”Me emme tiedä, mitä Suomi lopulta haluaa” – Suomelle on tarjottu poikkeuksellista pelin paikkaa, kun EU:n ennallistamisasetusta hienosäädetään Brysselissä: aiemmat ”torjuntavoitot” saattavat sulaa

    Suomen kannalta kohtalokkaista kysymyksistä väännetään lähiviikkoina.
    Tilaajalle
    Eurooppalaisten maa- ja metsätaloustuottajien edunvalvojat osoittivat 12. heinäkuuta mieltään Strasbourgissa, kun parlamentti äänesti omasta ennallistamislinjauksestaan.
    Eurooppalaisten maa- ja metsätaloustuottajien edunvalvojat osoittivat 12. heinäkuuta mieltään Strasbourgissa, kun parlamentti äänesti omasta ennallistamislinjauksestaan. Kuva: Philipp von Ditfurth
    Metsä|Politiikka
    18.10.202305:00
    Tapio Nurminen
    Bryssel

    MT:n diplomaattilähteiden mukaan ennallistamisasetuksen ”kuumimmat poliittiset kysymykset” ovat nyt pöydällä EU-komission, parlamentin ja jäsenmaiden välisissä trilogeissa eli kolmikantaneuvotteluissa. Niissä hiotaan asetuksen lopullinen muoto.

    Seuraavat neuvottelut käydään 6. marraskuuta. Sekä jäsenmaiden muodostamassa neuvostossa että parlamentissa valmistelutyötä kompromissin saavuttamiseksi tehdään kuitenkin koko ajan.

    Suomelle yksi kriittisimmistä kysymyksistä on se, miten paljon kalliit ennallistamistoimenpiteet ulottuvat Natura 2000 -suojelualueiden ulkopuolelle. MT:n neuvottelulähteistä saamien tietojen mukaan ”tällä hetkellä tilanne ei näytä lupaavalta” suomalaisen metsätalouden kannalta.

    EU-parlamentti teki 12. heinäkuuta merkittäviä muutoksia komission esitykseen sen jälkeen, kun parlamentin suurin ryhmä, keskustaoikeistolainen EPP yritti ensin turhaan kaataa koko esityksen. Parlamentin linjaus tulkittiin Suomen kannalta tyydyttäväksi ennen muuta siksi, että parlamentti rajasi ennallistamistoimet ensisijaisesti Natura 2000 -alueille.

    Lisää aiheesta
    • Komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin (oikealla) oma EPP-ryhmä lähti ankaraan taistoon varapuheenjohtaja Frans Timmermansin siipien suojissa valmisteltua ennallistamisasetusta vastaan, mutta hävisi.

      Metsä | Ennallistamisasetusta parlamentissa kampittaneiden pelisilmä petti − vääntöön sisältyy yksi oleellinen opetus, joka päättäjien on korkea aika ymmärtää

    Tuo ”torjuntavoitto” uhkaa nyt kolmikantaneuvotteluissa sulaa. Myös metsäekosysteemien tilaa määrittelevistä indikaattoreista ja turvemaiden vettämisestä taistellaan.

    Parlamentin linjaus tulkittiin Suomen kannalta tyydyttäväksi, koska siinä parlamentti rajasi ennallistamistoimet koskemaan ensisijaisesti Natura 2000 -alueita.

    Suomi pelasi itsensä ennallistamisväännössä paitsioon äänestämällä 20. kesäkuuta jäsenmaiden muodostaman neuvoston määrittelemää kantaa vastaan.

    ”Käytännössä Suomi menetti tuolloin puheoikeutensa, kun asetuksen lopullista muotoa hiotaan”, kokenut komissiolähde korostaa. Samaa murehtii ennallistamisasetuksen käsittelyssä avainasemassa ollut RKP:n europarlamentaarikko Nils Torvalds.

    Mitä ilmeisimmin EU:n komissio ja parlamentti haluaisivat, että ennallistamisasetus ja ylipäätään unionin metsäpolitiikka olisi keskeisimpien metsämaiden eli Suomen ja Ruotsin kannalta hyväksyttävää.

    Reilu viikko sen jälkeen, kun Suomi ja Ruotsi tyrmäsivät neuvoston ennallistamiskannan, komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen käänsi takkinsa.

    Jäsenmaiden johtajien huippukokouksessa kesäkuun lopussa von der Leyen myönsi Suomen ja Ruotsin pääministereille, että komissio ei metsäasetuksia valmistellessaan ole kuunnellut Suomen ja Ruotsin ääntä riittävästi ja että tähän tulee muutos.

    MT:n hallituslähteen mukaan keskustelut keskeneräisistä metsäasioista saatiin tuolloin ”hyvälle jalalle” komission kanssa. Niitä on kuulemma jatkettu tiiviisti pitkin kesää ja syksyä. Tiettävästi ne eivät ole suoraan koskeneet loppusuoralla olevaa ennallistamisasetusta.

    MT:n hallituslähteen mukaan keskustelut keskeneräisistä metsäasioista on saatu komission kanssa ”hyvälle jalalle”.

    Brysselissä von der Leyenin siirtoa pidetään merkkinä siitä, että komission ympäristö- ja ilmastopolitiikan ”sävy muuttui”, kun vihreän kehityksen ohjelmasta vastannut varapuheenjohtaja Frans Timmermans lähti kärkiehdokkaaksi Hollannin parlamenttivaaleihin.

    ”Puheenjohtajan vastaantulo on poikkeuksellinen. Tällaisia ei yhden maan kohdalle tule usein eikä useita”, MT:n komissiolähde painottaa.

    Hänen mukaansa Suomi poltti siltoja myös komission suuntaan äänestäessään asetusesitystä vastaan, koska lakipakettia yritettiin vakavasti työstää metsämaiden haluamaan suuntaan.

    Käytännössä Suomella näyttäisi siis itse aiheutetusta paitsioasemasta huolimatta olevan nyt poikkeuksellinen ”pelin paikka” kun ennallistamisasetusta viimeistellään.

    Pääministeri Petteri Orpo (kok.) lähetti ruotsalaisen kollegansa Ulf Kristerssonin kanssa 4. lokakuuta eli päivää ennen ennalistamistrilogien alkamista Ursula von der Leyenille kirjeen. Siinä toisteltiin Suomen ja Ruotsin tiedossa olleita metsäpoliittisia näkemyksiä. Esimerkiksi sitä, että jäsenmaiden erityisolosuhteet ja osaaminen pitää ottaa paremmin huomioon.

    Brysselissä kirjettä pidettiin yrityksenä vaikuttaa ennallistamisneuvotteluihin. Helsingin hallituslähteiden mukaan sillä tähdättiin enemmän tulevaisuuteen.

    Ennallistamisasetuksen hiomisessa keskeisessä asemassa olevat ei-suomalaiset europarlamentaarikot antoivat lokakuun alussa ymmärtää, ettei Suomi olisi linjannut omaa kantaansa riittävän selkeästi.

    ”Me emme tiedä, mitä Suomi lopulta haluaa”, neuvottelijoita lähellä olevat parlamenttilähteet viestittivät myös MT:lle.

    Trilogineuvotteluissa kompromissia vääntävät nimenomaan parlamentti ja jäsenmaiden neuvosto, jota edustaa puheenjohtajamaa Espanja. Komission lähinnä edistää tarvittaessa yhteisen sävelen löytämistä.

    MT:n komissiolähteen mielestä Suomelle komissiosta tyrkytetty vaikutusmahdollisuus voi mennä sivu suun, jos parlamentin edustajat ovat tyytymättömiä suomalaisten neuvottelupanokseen.

    Komission alkuperäisen esityksen mukaan ennallistaminen maksaisi Suomelle lähes miljardi euroa vuodessa. Jatkoneuotteluissa summaa on saatu puristettua pienemmäksi. Ratkaisevaa on, miten paljon ennallistamistoimenpiteitä pitää tehdä Natura 2000 -alueiden ulkopuolella ja miten paljon joustoja jäsenmaille sallitaan.

    Lisää aiheesta
    • Ennallistamistyöt alkoivat Hossan kansallispuistossa viime syksynä. Lokakuussa käynnistyy toinen vaihe.

      Retkeily | Hossan kansallispuistossa ennallistetaan suota

    • Maatalouden osalta ennallistamisvaatimukset keskittyvät turvepeltohin. Tutkimusta turvepeltojen päästöistä tehdään aktiivisesti Suomessa. Kuva Luken Jokioisten koekentältä.

      Maatalouspolitiikka | Maatalous tuskin säästyy ennallistamistoimilta – parlamentti on yksin kannassaan: ”On täysi kysymysmerkki, miten neuvottelut etenevät”

      Tilaajalle
    • Ounasvaaralta katsottuna näkee, miten metsäinen kaupunki Rovaniemi on.

      Ympäristö | Monet kaupungit voivat henkäistä helpotuksesta, kun ennallistamisasetusta kohtuullistettiin: ”Lopputulos on tosi hyvä”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa