• ”Energiapuun kysyntä on kasvanut räjähdysmäisesti” –pienpuuta haalitaan nyt muuallekin kuin sellutehtaille

    Kuitupuulla on Pohjois-Euroopassa kireä markkinatilanne. Kysyntä on lisääntymässä lähikuukausina entisestään, kun Metsä Group käynnistää syksyllä Kemin tehtaan.
    Tilaajalle
    Energiapuulla on kiivas kysyntä. Arkistokuva on Hakevuoren Vahijärven terminaalista.
    Energiapuulla on kiivas kysyntä. Arkistokuva on Hakevuoren Vahijärven terminaalista. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Puukauppa
    20.5.202322:00
    Hanna Lensu

    ”Viimeksi kuluneen vuoden aikana pienpuun markkina on muuttunut todella rankasti. Energiapuun kysyntä on kasvanut ihan räjähdysmäisesti”, toteaa kehityspäällikkö Harri Huupponen metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy:stä.

    Hän arvioi, että suuressa osassa Suomea energiapuun hinta on täysin kilpailukykyinen kuitupuun hintaan nähden. ”Esimerkiksi Pohjois-Savossa on ollut paljon ensiharvennusrästejä, ja tämä markkinatilanteen parantuminen on ollut hyvä lääke siihen. Kuopion Energia poltti aiemmin venäläistä haketta.”

    Huupposen mukaan energiayhtiöt käyvät puukauppaa eri tavalla kuin kuitupuun ostajat. ”Ne haluavat varmistaa tarvitsemansa määrät jo hyvissä ajoin. Heille raaka-aineen hinta ei ole iso asia, kymmenen euron kuutiohinnan korotus merkitsee siellä vain 0,5 sentin kustannusta kilowattituntiin.”

    Energiakriisin myötä myös paikalliset klapiyrittäjät ostavat enemmän raakapuuta kuin aikaisemmin. ”Yksi lisävaihtoehto puunmyyjälle on myydä puut paikalliselle klapiyrittäjälle. Nyt on aivan eri tavalla vaihtoehtoja pienpuun myyntiin kuin vaikka pari vuotta sitten.”

    Huupponen uskoo, että pienpuun kova kysyntä jatkuu, vaikka sellun ja paperin hinnat ovat tänä vuonna olleet laskusuunnassa. ”Jos on metsässä harvennusrästejä, niin nyt kannattaa ehdottomasti hyödyntää hyvä markkinatilanne.”

    Lisää aiheesta
    • Puukentän portaalinosturin nostokouria käytetään aluksi manuaalisesti. Työntekijät opettavat tekoälyä toimimaan erilaisissa olosuhteissa. Puutavaran vastaanotto käynnistyy ensi viikolla.

      Metsäteollisuus | Kuljetukset Kemiin kiihtyvät – uusi tehdas alkaa niellä puuta ensi viikosta lähtien

      Tilaajalle
    • Metsä Groupia kiinnostavat nyt erityisesti kesäharvennusleimikot, koivutukki ja hankintapuu, kertoo puunhankinnasta vastaava johtaja Juha Jumppanen.

      Metsäteollisuus | Metsä Groupin Jumppanen: Kilpailu Baltian kuitupuusta on hellittänyt

      Tilaajalle
    • Suomessa puun kysyntä näyttää tänä vuonna mainiolta.

      Puukauppa | Ovatko Putin ja EU kuitupuun hinnan etevimmät pönkittäjät? Tutkija: ”Hinta voi siirtyä pysyvästi totuttua korkeammalle tasolle”

      Tilaajalle
    • Angelika Morgenrothin 12 hehtaarin metsätilan jalokiviä ovat järeät tammet.

      Metsä | Baijerilainen metsänomistaja sättii EU:n energiapuulinjauksia: Tärkeää raaka-ainetta hyljeksitään, koska Bryssel kuuntelee vain ympäristöväkeä

    Artikkelin aiheet
    energiapuu
    kuitupuu
    metsäteollisuus
    puumarkkinat
    Metsä Group
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen