• Asiantuntijat: Tukkikaupan raju hiipuminen epätodennäköistä – ”Raaka-aineen tarve on kova”

    Pitkällä aikavälillä moni tekijä vahvistaa tukin hintaa.
    Tilaajalle
    Koivutukin hinta on ainut, joka on pitänyt pintansa lehtivanerin vahvan kysynnän takia.
    Koivutukin hinta on ainut, joka on pitänyt pintansa lehtivanerin vahvan kysynnän takia. Kuva: Marita Waenerberg
    Metsä|Talous
    21.9.202305:00
    Jukka Hämäläinen

    Kuusitukin hinta oli viime viikolla lähes 71 euroa kuutiometriltä ja mäntytukin noin 68,50. Koivutukki meni kaupaksi vajaalla 56 eurolla. Tukin hinta on kuitenkin pitänyt kuidun hintaa paremmin.

    Sahoilla on tällä hetkellä silti aika pahoja menekkivaikeuksia riippuen tuotteesta ja vientialueesta, arvioi Luonnonvarakeskuksen tutkija Jussi Leppänen.

    ”Osa sahoista rajoittaa tuotantoa. Tukkia kysytään vähemmän kuin tähän aikaan yleensä, ja siksi hinnat laskevat.”

    Kysyntää tasoittaa se, että puunostajilla ei ole jäänyt talvileimikoita rästiin, joten kysyntätilanne on Leppäsen mielestä normaali.

    Hän arvioikin, että sahatavaran hinta ei juuri enää alene nykyisestä. Tuotannon rajoittamisella sahat ylläpitävät hintatasoa.

    ”Sahatavarassa hinta on muutenkin sen verran alhaalla, että tuskin se enää kovin paljon laskee.”

    Tilastoista Leppänen näkee, että metsänomistajat ehtivät viime aikoina tehdä paljon puukauppoja.

    ”Näköpiirissä ei ole nyt sellaista myyntitarvetta kuin yleensä pitemmän taantuman jälkeen. Siksi tukin hinta ei putoaisi sinne 60 euron tasolle, missä se oli ennen koronaa.”

    Leppäsen mukaan puun hintaa tulee myös katsoa reaaliarvoisena, jolloin vauhdittuneen inflaation vaikutus otetaan huomioon.

    ”Reaalitasolla huippuhintoja ei ole nähty.”

    ”Puurakentamisen trendi on nosteessa.”

    Metsänomistajien tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen sanoo talotehtaiden vaikeuksien osoittavan, että huipulta tultiin rysäyksellä laskusuhdanteeseen.

    ”Mutta pitää samalla muistaa, että sahateollisuus on suhdanneherkkä ja loppuvuosi on yleensä hiljaisempaa.”

    Seuraavan vuoden hintataso alkaa Karttusen mukaan muodostua alkuvuodesta, kun uudet sopimukset astuvat voimaan. Suhdanne normaalistikin vaikuttaa puumarkkinoihin, mutta pitkällä tähtäyksellä katse olisi järkevää siirtää isoon kuvaan.

    ”Koronapiikin varastot alkavat sulaa, joten markkina ei hiivu totaalisesti. Toiseksi puurakentamisen trendi on nosteessa. Kolmanneksi metsäteollisuuden on ostettava tukki kotimaasta. Raaka-aineen tarve on kova.”

    Karttunen viittaa mittaviin sahainvestointeihin: Koskisen käynnisti kesällä Kärkölään uuden sahan, joka tuottaa ensivaiheessa 400 000 kuutiota havusahatavaraa vuodessa. Metsä Fibre teki Suomen kaikkien aikojen suurimman sahainvestoinnin ja käynnisti kesällä 2022 Rauman sahan. Sen kapasiteetti on 750 000 kuutiota. Junnikkala aloittaa Oulun sahan tuotannon kuluvan vuoden lopussa 350 000 kuution kapasiteetilla.

    Metsänomistajaa voi näinä aikoina vaivata epätietoisuus tukin hinnan kehityksestä.
    Metsänomistajaa voi näinä aikoina vaivata epätietoisuus tukin hinnan kehityksestä. Kuva: Hanne Manelius

    ”Vaikka tuotannon määrä tulee alas sahateollisuudellakin, isommat sahat ovat ilmoittaneet, etteivät ne kovin paljon seisottele. Uudet sahat ovat kiinnostavia, koska niiden tuotantopotentiaali ja kustannustehokkuus ovat mainioita.”

    ”Parin hyvän vuoden jälkeen yhtiöt eivät ole joutuneet laittamaan niin paljon velkarahaakaan investointeihin”, Karttunen huomauttaa.

    ”Jotta kuitu saadaan liikkeelle, tukkia pitää ostaa. Sillä metsänomistaja tekee tilin.”

    UB Metsän salkunhoitaja Kari Kangas on tyytyväinen rahastonsa tukkikauppoihin tänä vuonna. UB Metsällä on myynneistä kumppanuus UPM:n kanssa. Ei Kangas silti ole huolissaan tukin hinnasta yleisestikään.

    ”Perinteinen asia on, että jotta kuitu saadaan liikkeelle, tukkia pitää ostaa. Sillä metsänomistaja tekee tilin.”

    Myös Karttunen viittaa piristyvään kuitupuun kysyntään: ”Kemin tehtaan avaamisen takia kuitupuun kysyntä on lisääntynyt. Ja todennäköisesti sahat saavat hyviä hintoja sivutuotteena syntyvästä hakkeesta.”

    Kangas muistuttaa, että tukin hinta on vielä kohtuullisella tasolla, koska sahatavarasta suuri osa menee vientiin. Tosin sahatavarakuutio maksaa nyt 190–200 euroa, kun huippuhinnat olivat noin 400 euroa.

    Myös EKP:n tuore koronnosto oli Kankaan arvion mukaan ”väkisinkin” viimeinen.

    "Nyt ollaan pienessä taantumassa, mutta näyttäisi siltä, että toimenpiteet vaikuttavat inflaatioon hidastaen, mistä seuraa korkojen lasku.”

    Leppäsen mukaan nyt on paljon tukin hintaan vaikuttavia tekijöitä, joten ennustaminen on erityisen hankalaa.

    ”Vaikka inflaatio talttuisi ja korot laskisivat, ulkoisista tekijöistä riippuu, millainen ensi vuodesta tulee. Ja jos vaikka Ukrainan sota loppuisi, sillä olisi iso vaikutus.”

    Tulevat kuukaudet lopulta näyttävät, jatkuuko tukin hinnan lasku pitempään vai olisiko pohja jo lähellä.

    Lisää aiheesta
    • Tukinhinta on pitänyt kuitupuun hintaa paremmin.

      Talous | Puukaupan viikko 37: Ostetun puun määrä jämähti ja hinnat valuvat alaspäin

      Tilaajalle
    • Tino Aalto ei usko, että nopeaa käännettä parempaan olisi odotettavissa.

      Metsäteollisuus | Sahateollisuuden Tino Aalto: Sahojen kyykkäys tietää maakunnissa huonoja aikoja – "Sahateollisuus on tärkeä paikallis- ja aluetalouden moottori"

      Tilaajalle
    • Koivukuidun ja koivutukin hinnat ovat pitäneet parhaiten pintansa puun hintojen käännyttyä laskuun. Koivun menekkiä pitää yllä  Venäjän tuonnin loppuminen ja  energiapuun kasvanut kysyntä.

      Puukauppa | Metsäteollisuus sukelsi jyrkästi, puun hinta seurannut loivasti jälkijunassa – perusteita nousukaudelle ei näy

      Tilaajalle
    • Tukin ja sahatavaran hinnat ovat laskeneet tänä vuonna Euroopassa. Kuvassa Bohinjska Bistrican saha Sloveniassa.

      Metsäteollisuus | Rakentamisen väheneminen painaa puun hintaa Euroopassa – esimerkiksi Virossa muutos näkyy kuitupuussa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    tukkikauppa
    tukin hinta
    sahateollisuus
    puumarkkinat
    puurakentaminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle