• Metsäteollisuus sukelsi jyrkästi, puun hinta seurannut loivasti jälkijunassa – perusteita nousukaudelle ei näy

    Uudet tehtaat ja energiapuun kasvanut kysyntä loiventavat laskusuhdannetta puukaupassa. Loppua sille ei ole kuitenkaan vielä näkyvissä.
    Tilaajalle
    Koivukuidun ja koivutukin hinnat ovat pitäneet parhaiten pintansa puun hintojen käännyttyä laskuun. Koivun menekkiä pitää yllä  Venäjän tuonnin loppuminen ja  energiapuun kasvanut kysyntä.
    Koivukuidun ja koivutukin hinnat ovat pitäneet parhaiten pintansa puun hintojen käännyttyä laskuun. Koivun menekkiä pitää yllä Venäjän tuonnin loppuminen ja energiapuun kasvanut kysyntä.  Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Puukauppa
    4.9.202305:00
    Henrik Hohteri

    Metsäyhtiöt julkaisivat keskikesällä puolivuotis­tuloksensa, jotka olivat kuin peilikuva edellisvuodesta. Ennätyssuurten voittojen sijaan tehtailtiin alhaisia tai nollatuloksia, osa yksiköistä teki jopa tappiota.

    Sellu, paperi ja kartonki eivät käy enää kaupaksi viime vuoden malliin. Asiakkaiden varastojen purku tuntuu jatkuvan loputtomiin, ja tuotteiden hinnat ovat sukeltaneet jyrkästi.

    ”Muutos on näkynyt eniten kemiallisessa metsäteollisuudessa. Kapasiteetin käyntiaste on laskenut, se on ollut hyvin alhainen. Monilla tehtailla on ollut seisokkeja, joilla on puolustettu globaalia hintatasoa”, sanoo MTK:n Metsänomistajat-linjan tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen.

    Ainut valopilkku on ollut koivuvaneri, josta on tullut pula pakotteiden pysäytettyä Venäjän-kaupan Ukrainan sodan takia.

    Lisää aiheesta
    • UPM:llä on vanerintuotantoa Suomessa Mikkelissä, Savonlinnassa, Joensuussa ja Kouvolassa. Arkistokuva on Joensuusta.

      Metsäteollisuus | Metsäyhtiöiden kannattavin puutuote oli viime vuonna vaneri ‒ sahatavara sukelsi loppuvuonna

      Tilaajalle

    Yhtiöt ennustavat syksyn jatkuvan enimmäkseen vielä kevättä heikompana. Miten puu mahtaa käydä kaupaksi, jos teollisuus ei pysty tekemään sitä jalostamalla voittoa? Onko puun kaivattu hinnannousu jäämässä väliaikaiseksi pyrähdykseksi?

    Puun hintaromahduksesta ei voi puhua, sanoo tutkimusjohtaja Paula Horne PTT:stä.

    Luonnonvarakeskuksen tilaston mukaan havutukkien hinnat kääntyivät toukokuussa laskuun. Ne ovat viime viikkoina olleet suunnilleen viime vuoden vastaavissa lukemissa, joten reaalihinta on laskenut inflaation verran – noin kuusi prosenttia. Kuitupuusta maksetaan noin kolmannes enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan, eli kuidun hinta on noussut selvästi inflaatiota nopeammin.

    ”Kuitupuulla on vahva kysyntä Venäjän puun puuttumisen ja uusien investointien takia. Hintojen lasku on loivempaa ja se on alkanut myöhemmin kuin tukkipuussa”, Horne sanoo.

    Kesäkuukausina metsäteollisuus osti vähemmän puuta kuin viime vuonna samaan aikaan, kun vielä toukokuussa puukauppamäärät ylsivät uuteen kuukausi­ennätykseen. Karttusen mukaan nyt nähdään, että metsäteollisuus on edelleen suhdanneherkkä toimiala. Suomalaisen puun hinta puolestaan liikkuu siitä tehtävien tuotteiden hintoja maltillisemmin.

    ”Kun huippusuhdanteessa sahatavaran, sellun ja kartonkien hinnat olivat tapissa, puun hinta seurasi hyvin vaisusti ja jälkijättöisesti. Laskusuhdanteessa voi olettaa, että muutokset eivät taaskaan ole niin jyrkkiä kuin lopputuotemarkkinoilla.”

    Sahatavaran vientihinnat laskivat tammi–toukokuussa kolmanneksen viime vuodesta, mutta viennin määrä ylsi lähes viime vuoden lukemiin. Alkuvuonna eurooppalaiset sahurit, varsinkin Ruotsin ja Saksan, saivat merkittävän jalansijan Yhdysvaltojen markkinoilla. Suomalaista sahatavaraa on viety eniten Euroopan maihin.

    Rakentamisen näkymät ovat kuitenkin kehnot. Sekä Yhdysvalloissa, Euroopassa että Kiinassa uusien rakennusten aloitukset ovat laskeneet. Tammi–kesäkuussa sahatavaraa tuotettiin Suomessa kuusi prosenttia viime vuotta vähemmän.

    Metsäekonomisti Matti Valonen PTT:stä arvelee, että tuotannon lasku kiihtyy loppuvuonna. Tähän­astinen myynti on perustunut aiemmin aloitettuihin rakennuksiin, joiden luoma kysyntä väistämättä hiipuu. ”Rakennusaloitusten vähenemisen pitäisi kaiken järjen mukaan alkaa näkyä syksyllä ja ensi talven mittaan sahatavaran menekissä.”

    Sahatavaramarkkinoihin vaikuttavat myös Keski- Euroopan metsätuhot. Saksassa tuhopuuta arvioidaan kertyvän kolmannes viime vuotta vähemmän, mikä laskee maan sahojen tuotantomahdollisuuksia. Se antaa tilaa muiden maiden sahatavaraviennille.

    ”Jos korot jäävät kolmeen–neljään prosenttiin, se on edelleen viime vuosien totuttua tasoa enemmän.”

    Tärkein syy talouden hyytymisen taustalla ovat keskuspankkien koronnostot inflaation suitsimiseksi. ”Inflaatio ja koronnostot ovat heikentäneet ihmisten kulutusta, mikä näkyy metsäteollisuustuotteiden kysynnässä. Samaan ilmiöön liittyy rakentamisenkin vaisuus”, Karttunen sanoo.

    Moni ekonomisti ennustaa Euroopan keskuspankin koronnostojen päättyvän pian ja korkojen kääntyvän laskuun keväällä. Se näkyisi tulevaisuudessa asuntokaupan vilkastumisena, uusina rakennushankkeina, sahatavara­tilauksina ja lopulta suomalaisen tukin kysynnässä. Vastaavasti kulutuksen ja ostovoiman kasvu heijastuu aikanaan kartongin, sellun ja sitä kautta kuitupuun menekkiin.

    Hornen mukaan sellaista suhdannetta ei kuitenkaan vielä ole näkyvissä. ”Jos korot jäävät kolmeen-neljään prosenttiin, se on edelleen viime vuosien totuttua tasoa enemmän. En usko koronnostojen päättymisen kääntävän taloutta nousuun. Ihmisillä pitäisi olla valoisampi näkymä.”

    Aiempiin suhdannekäänteisiin verrattuna metsän­omistajan asemaa helpottaa puun kysynnän moni­puolistuminen. Talven pakkaset eivät piittaa maailman­taloudesta, vaan lämpö on välttämätöntä kaikissa suhdanteissa. Kotimaisen energian tarve on kasvanut voimakkaasti, kun turpeesta luovutaan eikä Venäjältä enää virtaa halpaa haketta.

    Karttusen mukaan energiapuun kysynnän kasvu on tuonut pieniläpimittaisen harvennuspuun hinnalle oikean perälaudan, johon teollisuuden on sopeuduttava.

    Pieniläpimittainen puu päätyy yhä useammin energiaksi kuitupuun sijaan.
    Pieniläpimittainen puu päätyy yhä useammin energiaksi kuitupuun sijaan. Kuva: Markku Vuorikari

    Stora Enso ennakoi heinäkuun tuloskatsauksessaan puumarkkinoiden pysyvän syksyllä kireinä pääasiassa energiasektorin kysynnän takia. Sattumaa tai ei, elokuussa yhtiö päätti laskea kuitupuun minimiläpimittaa viiteen senttiin, ja Metsä Group seurasi perässä.

    Lisää aiheesta
    • ”Pienistä puroista muodostuu iso virta”, toteaa Stora Enson hankintajohtaja Sami Honkanen.

      Metsäteollisuus | Stora Enso pienentää kuitupuun läpimittaa – ”Metsänomistajan puukauppatulotkin hieman kasvavat”

    • Venäjän puuvirtojen tyrehtyminen ja energiapuun lisääntynyt kysyntä ovat saaneet puuta käyttävän teollisuuden tehostamaan raaka-aineen hankintaa.

      Metsäteollisuus | Läpimitan alentaminen palvelee etupäässä metsäyhtiöitä – MTK:n Tiirola kehottaa turvautumaan mhy:n tarjousvertailuun

      Tilaajalle

    Puun kysyntää pitävät yllä myös uudet tehtaat. Esimerkiksi Koskisen Oy:n uusi saha aloitti tuotantonsa heinäkuussa Kärkölässä. Vuoden lopulla käynnistyy Junnikkalan uusi saha Oulussa, ja Metsä Groupin Kemin sellutehdas valmistuu syksyllä.

    PTT:n Hornen mukaan investoinnit uuteen tuotantoon ovat näkyneet mäntytukin hinnassa, joka on laskenut suhteessa hieman vähemmän kuin kuusitukin. Esimerkiksi Metsä Groupin uusi saha Raumalla sahaa pääosin mäntyä.

    Toisaalta tehtaita myös suljetaan. Stora Enso aikoo sulkea Sunilan sellutehtaan Kotkassa ja paperikoneen Anjalankosken tehtaalla. Tuotannonrajoituksetkin voivat vielä jatkua. Kapasiteetin kasvu ei välttämättä tuo lisää tuotantoa ja puun kysyntää, jos tehtaita joudutaan seisottamaan.

    Karttusen arvion mukaan uuden kapasiteetin painoarvo puumarkkinoilla on sulkemisia ja seisokkeja merkittävämpi. ”Vaikka maksimikapasiteetti ei ole käytössä, menetys puun käytössä ei ole yhtä suuri kuin tehtaiden puun tarve.”

    Lisää aiheesta
    • Keväällä etenkin kuitupuun hinta nousi tuntuvasti.

      Puukauppa | Miltä näyttää syksyn puukauppa – mihin suuntaan puun hinta kehittymässä?

      Tilaajalle
    • Koivukuitupuun hinta kävi kesän alkupuolella 29 eurossa kuutiolta. Viime viikolla siitä maksettiin keskimäärin 26,30 euroa kuutiolta.

      Puukauppa | Puun hinta viikolla 34: Kantohinnat jatkoivat hienoista laskuaan

      Tilaajalle
    • Korkeat varastomäärät ja heikko kysyntä kurittavat metsäteollisuutta juuri nyt. Kuvituskuva Metsä Boardin kartonkitehtaalta Kyröskoskelta.

      Metsäteollisuus | Metsäyhtiöiden alkuvuosi on peilikuva viime vuoden suhdannehuipusta – odotettavissa huonoja tuloksia

      Tilaajalle
    • Metsäteollisuus | Metsäteollisuuden ennätystulokset vaihtuivat nopeasti lomautuksiin – laskusuhdanteesta huolimatta hakkuumäärien ennustetaan säilyvän korkeina

      Tilaajalle
    • Kirjoittajan mukaan pyöreän puutavaran reaalinen hinta ei todellisuudessa ole noussut esitetysti.

      Metsä | Lukijalta: Raakapuun hinta ei selitä metsäteollisuuden tappioita

    • Tänä vuonna Metsä Board lisää tuotantoaan Kemissä ja Stora Enso Varkaudessa. Kuvassa Metsä Boardin kartonkitehdas Kemissä.

      Metsäteollisuus | Kartonkien vientimäärät olivat alkuvuonna neljänneksen pienemmät kuin edellisvuonna ‒ Koetaanko syksyllä uusi nousu?

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsäteollisuus
    puumarkkinat
    puun hinta
    energian tuotanto
    korot ja inflaatio
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen