• Etelä-Saimaa: Raja-aita ei haittaa eläimiä – karhut ovat testanneet aidan toimivuutta juoksemalla sitä päin ja kaivautumalla esteaidan ali

    Itärajalle rakennetun esteaidan ei ole havaittu aiheuttaneen ongelmia eläinten liikkumiselle rajan yli.
    Verkkorakennetta aiotaan muuttaa jatkossa tiheäsilmäisemmäksi.
    Verkkorakennetta aiotaan muuttaa jatkossa tiheäsilmäisemmäksi. Kuva: Mikko Nikkinen
    Metsä|Luonto
    2.9.202517:00
    Eija Vallinheimo

    Rajavartiolaitoksen mukaan eläinten ei ole havaittu törmänneen tai jääneen kiinni esteaitaan. Eläimet osaavat käyttää aidassa olevia portteja. Tämä käy ilmi Etelä-Saimaan tekemästä haastattelusta.

    Haastattelussa Kaakkois-Suomen alueen yhteyshenkilö, everstiluutnantti Esa Veikkanen kertoo, että eläimet kulkevat aidan vierustaa pitkin, kunnes löytävät eläinportin. Etänä suljettavia portteja on aidassa muutaman kilometrin välein. Myöskään linnut eivät ole törmänneet aitaan.

    Veikkasen mukaan eläinten ei ole havaittu törmänneen tai jääneen kiinni aitaan. Karhut ovat kuitenkin yrittäneet testata aidan toimivuutta juoksemalla aitaa päin ja yrittämällä kaivautua sen ali.

    Itärajalle aiotaan rakentaa aitaa 200 kilometriä. Lappeenrannan Nuijamaanjärven ja Vainikkalan välisellä alueella aitaa on jo pystyssä 17 kilometriä.

    Itärajan esteaidan rakentamisen jälkeisiä vaikutuksia eläimiin ei ole selvitetty, mutta se tullaan Rajavartiolaitoksen mukaan tekemään myöhemmin.

    Etelä-Saimaa: Karhu yritti kaivautua ali ja juosta päin – Näin itärajan esteaita vaikuttaa eläimiin

    Lisää aiheesta
    • Itärajan esteaidan ensimmäisenä valmistunut osuus rajautuu Lappeenrannassa Nuijamaan järveen. Aidan läheisyydessä kulkee tie, joka helpottaa aidan läheisyydessä tapahtuviin tilanteisiin reagointia. Kuva on otettu medialle järjestetyssä tilaisuudessa, ja siksi tiellä näkyy jalankulkijoita.

      Yhteiskunta | Ensimmäinen osuus itärajan aidasta on saatu valmiiksi − uutta aitaa rakennetaan lisää pari kilometriä viikossa

      Tilaajalle
    • Pilottiaita on piikkilankaesteiden kanssa yli neljän metrin korkuinen.

      Erä | Miten käy rajan yli vaeltavien luonnonvaraisten eläinten, kuten villisikojen, kun esteaita rakentuu Kaakkois-Suomeen?

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle