• Ensimmäinen osuus itärajan aidasta on saatu valmiiksi − uutta aitaa rakennetaan lisää pari kilometriä viikossa

    Rajaviranomaiset pitävät aitaa erittäin tärkeänä työkaluna nykyisessä turvallisuustilanteessa.
    Tilaajalle
    Itärajan esteaidan ensimmäisenä valmistunut osuus rajautuu Lappeenrannassa Nuijamaan järveen. Aidan läheisyydessä kulkee tie, joka helpottaa aidan läheisyydessä tapahtuviin tilanteisiin reagointia. Kuva on otettu medialle järjestetyssä tilaisuudessa, ja siksi tiellä näkyy jalankulkijoita.
    Itärajan esteaidan ensimmäisenä valmistunut osuus rajautuu Lappeenrannassa Nuijamaan järveen. Aidan läheisyydessä kulkee tie, joka helpottaa aidan läheisyydessä tapahtuviin tilanteisiin reagointia. Kuva on otettu medialle järjestetyssä tilaisuudessa, ja siksi tiellä näkyy jalankulkijoita.  Kuva: Mikko Nikkinen
    Uutiset|Yhteiskunta
    21.5.202514:10
    Terhi Torikka
    Lappeenranta

    Ensimmäinen osuus itärajan esteaitaa on valmistunut Lappeenrannassa Nuijamaan ja Vainikkalan väliselle alueelle. Varsinaiseen aitaan on tehty joitakin muutoksia Imatralle pystytettyyn pilottiaitaan verrattuna.

    Korkeutta on lisätty. Tuloksena aita, yläreunan piikkilanka mukaan laskettuna, on nyt 4,5 metriä korkea. Lisäksi aita on sijoitettu mahdollisimman lähelle rajalinjaa. Pilottiaita sijaitsee rajasta viisi metriä enemmän Suomen puolella.

    Lopullinen aitarakenne on valittu niin, että sitä on mahdollisimman vaikea kiivetä tai rikkoa. Kokemuksia aitaratkaisuista on jaettu Puolan ja Baltian maiden kanssa, kertoi Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja, majuri Antti Virta medialle Nuijamaalla järjestetyssä tilaisuudessa.

    Itärajan esteaita valmistuu hyvin lähelle Suomen ja Venäjän rajalinjaa. Kuvassa kummankin maan rajapylväät sekä aitahankkeen Kaakkois-Suomen yhteyshenkilö, everstiluutnantti Esa Veikkanen.
    Itärajan esteaita valmistuu hyvin lähelle Suomen ja Venäjän rajalinjaa. Kuvassa kummankin maan rajapylväät sekä aitahankkeen Kaakkois-Suomen yhteyshenkilö, everstiluutnantti Esa Veikkanen.  Kuva: Mikko Nikkinen

    Rajaviranomaiset pitävät aitaa erittäin tärkeänä työkaluna rajavalvonnalle nykyisessä turvallisuustilanteessa. Yleistilanne rajalla on Virran mukaan nyt vakaa, eikä mitään poikkeavaa ole kesää kohden ilmennyt, mutta välineellistetyn maahantulon uhka ei ole hävinnyt ja tilanne on altis muutoksille.

    Raja-aitaa rakennetaan Suomen itärajalle kaikkiaan 200 kilometrin matkalle. Siitä 140 kilometriä sijaitsee Kaakkois-Suomen rajavartiolaitoksen alueella Vaalimaan ja Parikkalan välillä. Rakennuspaikat on määritetty riskianalyysin perusteella. Pystyssä on nyt noin 35 kilometriä aitaa, ja määrä kasvaa noin pari kilometriä viikossa.

    Esteaitakokonaisuus muodostuu aidan lisäksi teknisestä valvontavälineistöstä sekä aidan läheisyydessä kulkevasta tiestä, joka nopeuttaa aidan alueen tapahtumiin reagoimista. Teknisen valvontajärjestelmän suorituskyky on viranomaisten mukaan erittäin hyvä ja sen kautta saadaan kattavasti tietoa raja-aidan lähistön tapahtumista.

    Rajavartiosto pitää esteaitaa erittäin tarpeellisena työkaluna nykyisessä turvallisuustilanteessa. Kuvassa keskellä on Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja, majuri Antti Virta, vasemmalla Kaakkois-Suomen alueen yhteyshenkilö, everstiluutnantti Esa Veikkanen ja oikealla Kaakkois-Suomen rajavartioston rajatoimiston päällikkö, majuri Samuel Siljanen.
    Rajavartiosto pitää esteaitaa erittäin tarpeellisena työkaluna nykyisessä turvallisuustilanteessa. Kuvassa keskellä on Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja, majuri Antti Virta, vasemmalla Kaakkois-Suomen alueen yhteyshenkilö, everstiluutnantti Esa Veikkanen ja oikealla Kaakkois-Suomen rajavartioston rajatoimiston päällikkö, majuri Samuel Siljanen.  Kuva: Mikko Nikkinen

    ”Uskon kyllä, että kaikki eläimet oppivat kulkemaan.”

    Kaakkois-Suomen alueen yhteyshenkilö asiantuntija everstiluutnantti Esa Veikkanen

    Ensimmäiset osuudet rajan esteaitaa otetaan käyttöön kesän aikana kesäkuusta lähtien, ja kokonaan aidan on tarkoitus valmistua vuoden 2026 loppuun mennessä. Projekti on aitahankkeen Kaakkois-Suomen alueen yhteyshenkilön, everstiluutnantti Esa Veikkasen mukaan pysynyt hyvin aikataulussa ja myös siihen osoitetussa 380 miljoonan euron budjetissa.

    Rakennustyömaita on parhaillaan käynnissä 17 ja niillä työskentelee yhteensä runsaat 300 henkilöä. Määrä kasvaa vielä, sillä kaikkiaan rakennuskohteita on 23.

    Pääosa aidan rakennusalueesta on metsää. Aita-alue on leveydeltään 20 metriä, joten matkan varrelta kaadetaan kaikkiaan myös suuri määrä puuta. Peltokilometrejä on Kaakkois-Suomen alueella 22, kertoo Veikkanen.

    Alueella on yhteensä 550 maanomistajaa, joita kaikkia on kontaktoitu. Asiat ovat sujuneet Veikkasen mukaan hyvässä hengessä.

    Kettu kiersi saalis suussaan Venäjän puolelta Suomen puolelle rannan kautta. Ihmisen yrittäessä samaa tekninen valvontajärjestelmä ilmoittaisi välittömästi rajavartiostoon.
    Kettu kiersi saalis suussaan Venäjän puolelta Suomen puolelle rannan kautta. Ihmisen yrittäessä samaa tekninen valvontajärjestelmä ilmoittaisi välittömästi rajavartiostoon.  Kuva: Mikko Nikkinen
    Pian sama aidan takana näkynyt kettu jolkotti jo Suomen puolella.
    Pian sama aidan takana näkynyt kettu jolkotti jo Suomen puolella.  Kuva: Mikko Nikkinen

    Luonnon eläimiä varten raja-aitaan tehdään kolme metriä leveitä kulkuaukkoja. Nämä pidetään pääsääntöisesti auki, mutta tarvittaessa aukot ovat suljettavissa.

    ”Kokemusta tällaisesta ei ole vielä kellään, nyt seuraamme jännityksellä. Uskon kyllä, että kaikki eläimet oppivat kulkemaan”, Veikkanen toteaa.

    Aukot pyritään sijoittamaan eläinten vakiintuneille kulkureiteille, joista rajavartijoille on kertynyt vuosikymmenien mittaan paljon tietoa. Peltoalueita pyritään välttämään, mutta myös kompromisseja on tehtävä, Veikkanen sanoo.

    ”Työn merkityksellisyys korostuu nyt eri tavalla kuin ennen.”

    Kaakkois-Suomen rajavartioston rajatoimiston päällikkö, majuri Samuel Siljanen
    Kaakkois-Suomen rajavartioston rajatoimiston päällikkö majuri Samuel Siljanen kertoo, että henkilöstöresurssi on tällä hetkellä riittävä, eikä esimerkiksi välillä takaisin työhön kutsuttuja eläkeläisiä ole nyt työtehtävissä.
    Kaakkois-Suomen rajavartioston rajatoimiston päällikkö majuri Samuel Siljanen kertoo, että henkilöstöresurssi on tällä hetkellä riittävä, eikä esimerkiksi välillä takaisin työhön kutsuttuja eläkeläisiä ole nyt työtehtävissä.  Kuva: Mikko Nikkinen

    Raja-aita ei vähennä rajavalvonnan henkilöstötarvetta, mutta vaikuttaa valmistuttuaan jossain määrin työntekemisen tapoihin, arvioi Kaakkois-Suomen rajavartioston rajatoimiston päällikkö majuri Samuel Siljanen.

    Aidalta tuleviin hälytyksiin reagointia tullaan tarvitsemaan enemmän, kun aita on käytössä. Toisaalta aita vähentää henkilöstön lisäresurssien tarvetta häiriötilanteissa, joissa rajalle tulisi esimerkiksi suuri määrä ihmisiä.

    Rajavartijoiden työnkuva on viime vuosina muuttunut muutenkin merkittävästi. Vielä kymmenisen vuotta sitten työstä iso osa liittyi itärajan suureen matkustajavirtaan. Sitten liikennettä rajalla vähensi merkittävästi koronapandemia ja joulukuussa 2023 raja suljettiin. Tuoreimmat rajavartijoiksi valmistuneet ovat nähneet rajaliikennettä vain Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

    ”Työn merkityksellisyys korostuu nyt eri tavalla kuin ennen”, Siljanen sanoo.

    Hänen mukaansa arkinen yhteistyö venäläisten rajaviranomaisten kanssa sujuu edelleen kuin ennenkin. Keskusteluyhteys on olemassa ja vaikkapa rajan väärälle puolelle päätyneet koirat saadaan yleensä sujuvasti palautettua.

    Lisää aiheesta
    • Suomessa turvallisuusviranomaiset pystyvät Markku Hassisen mukaan työskentelemään aidosti yhteistyössä. Se ei ole itsestäänselvää edes kaikissa Euroopan maissa, joissa viranomaiset saattavat jopa kilpailla keskenään.

      Yhteiskunta | 200 kilometrin aita valmistuu itärajalle etuajassa – ”Sillä voidaan tarvittaessa hallita paikallisia tilanteita”

      Tilaajalle
    • NRK:n mukaan oikeusministeri on saanut innoituksen aidalle Suomesta, jonka Venäjän-maarajalle on parhaillaan rakenteilla noin 200 kilometrin pituinen esteaita. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.

      Ulkomaat | NRK: Norja harkitsee aidan rakentamista Venäjän vastaiselle rajalle

    • Elina Hyvärinen muistaa, kuinka lapsuudenkodissa Uukuniemellä vieraat tahtoivat aina vierailla laiturilla tiirailemassa järven yli Venäjän puolelle.

      Ihmissuhteet | Elina varttui itärajalla, jossa piikkilangan toisella puolella luonto näytti samalta mutta maailma tuntui loppuvan

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle