• Luke: Säästöpuiden määrä pitäisi kaksinkertaistaa

    Talousmetsillä on ratkaiseva rooli metsälajiston turvaamisessa, Luonnonvarakeskuksen raportti korostaa.
    Ryhmiin keskitetyt säästöpuut vähentävät tuulenkaatojen ja kirjanpainajan riskiä sekä parantavat monimuotoisuushyötyjä.
    Ryhmiin keskitetyt säästöpuut vähentävät tuulenkaatojen ja kirjanpainajan riskiä sekä parantavat monimuotoisuushyötyjä.  Kuva: Anni-Sofia Hoppi
    Metsä|Metsänhoito
    8.4.202514:22
    Suvi Jylhänlehto

    Talousmetsien luonnonhoito hyödyttää yhteiskuntaa monin tavoin. Se muun muassa parantaa monimuotoisuuden tilaa, auttaa sopeutumaan ilmastonmuutokseen ja luo edellytyksiä luontomatkailulle.

    Luonnonvarakeskus (Luke) on koonnut keskeisiä suosituksia talousmetsien luonnonhoitoon synteesiraportissaan.

    Säästöpuiden määrä tulisi kaksinkertaistaa ja kaikki lahopuu säästää uudistusaloilla, jotta Suomen kansallisen metsästrategian lahopuutavoite saavutetaan. Strategiassa pyritään, että lahopuuta olisi talousmetsissä kymmenen kuutiometriä hehtaarilla.

    Lahopuuta voidaan myös lisätä esimerkiksi tekemällä tekopökkelöitä ja maapuita, perustamalla luontokohteita ja suojavyöhykkeitä sekä pidentämällä kiertoaikoja, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Matti Koivula tiedotteessa.

    Lehtipuustoa tulisi ylläpitää kaikissa metsänhoidon vaiheissa. Koivujen lisäksi taloudellisesti vähäarvoisia lehtipuita, kuten haapaa, pihlajaa, raitaa ja leppää, tulisi säästää pysyvästi eikä korjata energiapuuna.

    Luontokohteet, eli monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elinympäristöt, tulisi jättää metsätaloustoimien ulkopuolelle. Ojittamattomat turvemaat kannattaa jättää käsittelyjen ulkopuolelle tai käsitellä poimintahakkuilla, raportti suosittaa.

    Metsien monimuotoisuutta sivuavan politiikan ja hoitokäytäntöjen tulisi olla johdonmukaisia ja tukea kansallisia ja EU:n monimuotoisuuden turvaamistavoitteita, Luke linjaa.

    Lisää aiheesta
    • Tekopökkelöt ja säästöpuut parantavat luonnon monimuotoisuutta. Pökkelöiden päässä olevat ämpärit ovat omanlaisensa ympäristötaideteos, varsinaisesti pökkelöt eivät niitä tarvitse.

      Metsänhoito | Puuta jalostava teollisuus opastaa säästöpuista ‒ osa hyödyistä vasta sadan vuoden päästä

      Tilaajalle
    • Säästöpuuryhmä tarjoaa elinpaikkoja sekä paahteisen että puolivarjoisan ympäristön suosijoille, ja niissä syntyy vanhojen ja kuolleiden puiden pienialaisia keskittymiä.

      Metsänhoito | Millainen on monimuotoisuuden kannalta paras säästöpuu? Mitä etua on säästöpuuryhmistä? Aarre kysyi asiantuntijoilta

      Tilaajalle
    • Lahopuuta ja puronvarsi. Kuvituskvua.

      Ympäristö | Lukijalta: Metsien luontokato talttuu vain omin avuin – yhtä maksua korottamalla voitaisiin rahoittaa monimuotoisuuden suojelua

    Artikkelin aiheet
    Luonnonvarakeskus
    talousmetsät
    metsänhoito
    lahopuu
    monimuotoisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla