
Suomen ympäristökeskuksen (Syke) torstaina julkistamat ehdotukset keinoiksi säilyttää ja lisätä metsien hiilinieluja hämmästyttävät MTK:ssa.
”Syke katsoo metsien käyttöä ongelmien kautta, ja se näkyy myös ohjauskeinoissa”, järjestön metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola toteaa.
”Metsien käytössä on kuitenkin kyse harvoista toiminnoista, joilla voidaan korvata fossiilitaloutta ja hillitä ilmastonmuutosta.”
Mäki-Hakolan mukaan hiilinielukeskustelua vaivaa kokonaisymmärryksen puute.
”Jatkuvasti kasvavat hiilinielut ovat monella tapaa mahdottomia. Ilmaston pelastamiseksi fossiilisten käyttöä tulee ajaa alas. Metsissä tulee panostaa kasvuun ja terveyteen. Hakkuisiin kestävyyden rajoissa tulisi kannustaa.”
Syke näkee yhdeksi ohjauskeinoksi portaittaisen hakkuuveron, joka pienenisi niin, että pitkään kasvaneesta tukista maksettaisiin vähiten veroa.
”Haittaverot käytännössä heikentäisivät alan kannattavuutta ja sataisivat fossiilitalouden laariin. Luultavasti ne myös siirtäisivät hakkuita muihin maihin aiheuttaen jopa haittaa ilmastolle”, Mäki-Hakola pelkää.
Vapaaehtoisille hiilimarkkinoille voisi olla potentiaalia, mutta valtion tulisi Mäki-Hakolan mielestä nopeasti luopua linjauksestaan, jolla metsien hiilihyödyt sosialisoitiin valtiolle.
Metka-tukien ja kaikkiaan metsätalouden rahoituksen hän näkee ehdottoman tärkeäksi metsänhoidon edistämiseksi ja kasvun lisäämiseksi. Sen sijaan Syken hahmottelemilla Metkan muutoksilla hän uskoo metsien kasvun ja terveyden ennemminkin heikkenevän.
Raportissa ehdotetaan Metka-tukien muuttamista niin, että ne kohdistuisivat hiilivaraston kasvattamiseen.
Syken hahmottelemassa Metso-korvauksessa metsänomistajalle maksettaisiin päätehakkuun lykkäämisestä.
”Metso-korvaus on harkitsemisen arvoinen, mutta vaatii arviointia, jotta monimuotoisuudelle tärkeimmät kohteet turvataan.”
Hiilituki- ja vuokrajärjestelmiä Mäki-Hakola arvioi metsänomistajien näkökulmasta hyväksyttävämmiksi. Valtion kannattaisikin hänen mielestään nyt panostaa markkinoiden kehittämiseen.
”Silloin raha tulisi markkinoilta. Tulevat vuodet ovat haastavia valtion taloudelle.”
Syken keinoehdotukset huipentuvat siihen, että valtio ja hakkuita suorittavat metsäyritykset voisivat sopia hakkuutasot.
”Järjestelmät, missä valtio ja puun ostajat sopivat jotain, on täysin pois suljettu. En näe mahdollisena tilannetta, jossa jotkut muut neuvottelisivat, ketkä metsänomistajat voivat puuta myydä”, Mäki-Hakola torjuu.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
