• Suojelisitko osan metsästäsi? Ympäristötukeen on varattu tänä vuonna 20 miljoonaa euroa

    Ympäristötukihakemusten käsittelyssä on ollut ruuhkaa.
    Ympäristötukea on haettu esimerkiksi pienveden välittömien lähiympäristöjen suojeluun.
    Ympäristötukea on haettu esimerkiksi pienveden välittömien lähiympäristöjen suojeluun. Kuva: Kai Tirkkonen
    Metsä|Metsiensuojelu
    13.2.202512:00
    Anniina Jokinen

    Suurin osa viime vuonna haetuista ympäristötuista maksetaan metsänomistajille tämän vuoden puolella, kertoo Suomen metsäkeskus. Tukien maksaminen viivästyi tietojärjestelmäongelman takia.

    ”Olemme pahoillamme hakemusten käsittelyn viivästymisestä. Kun ongelmat ratkesivat, pääsimme hyväksymään hakemuksia ripeästi. Hakemusten hyväksyntää valmistelevia töitä olimme tehneet jo syksystä saakka”, sanoo Metsäkeskuksen rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Jarkko Partanen.

    Metsäkeskukseen tuli viime vuonna noin 750 ympäristötukihakemusta. Tukea on haettu esimerkiksi pienveden välittömien lähiympäristöjen, lehtojen, korpien ja runsaslahopuustoisten kangasmetsien suojeluun.

    Tammikuun loppuun mennessä Metsäkeskus oli tehnyt noin 200 ympäristötukihakemusta. Tukea oli maksettu 2,1 miljoonaa euroa. Metsäkeskus arvioi, että saapuneiden hakemusten ruuhka saadaan purettua huhtikuun aikana.

    Ympäristötuki on korvaus, jonka metsänomistaja saa metsän vapaaehtoisesta suojelusta. Se tehdään aina kymmeneksi vuodeksi kerrallaan.

    ”Kiinnostus vapaaehtoiseen metsän suojeluun ja ympäristötukeen ei ole vähentynyt. Tänä vuonna ympäristötukeen on myös reilusti rahaa käytettävissä, noin 20 miljoonaa euroa”, kertoo Metsäkeskuksen luonnonhoidon asiantuntija Jarmo Uimonen.

    Lisää aiheesta
    • Taimikonhoitoon ja nuoren metsän kunnostukseen varatut tukivarat loppuivat tänä vuonna kesken.

      Metsänhoito | Metsätalouden tukirahat loppuivat kesken ‒ luonnonhoitoon tarjolla ennätyssumma ensi vuonna

      Tilaajalle
    • Ympäristötuki on kymmenen vuoden määräaikainen sopimus, jossa metsänomistajalle maksetaan korvaus metsän suojelemisesta.

      Metsänhoito | Ympäristötukea voi hakea luontoarvojen suojeluun – Mhy Päijänteen alueella tuki herättää kiinnostusta: ”Laitamme joka vuosi vireille keskimäärin 60–80 hakemusta”

      Tilaajalle
    • Metsäyhtiöiden ilmoittamat 50 metrin suojavyöhykkeet eivät koske koko jokea, ainoastaan raakkujen elinympäristön välitöntä läheisyyttä.

      Metsänhoito | Raakkualueiden rantametsien pystyyn jäävälle puustolle on vaikea löytää maksajaa – Metso-rahaa tuskin irtoaa tasaikäiselle talousmetsälle

      Tilaajalle
    • Ilmakuva Suomussalmen Hukkajoen hakkuutyömaalta. Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) huomauttaa, että lainsäädännöllä on vaikea estää piittaamattomuutta ja huolimattomuutta.

      Metsä | Jos suojelu ei ole vapaaehtoista, siitä pitää maksaa käypä korvaus maanomistajalle

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio